Viime viikolla lensin lentokoneella kotiin lomalle, kahdella eri koneella, sillä tein matkalla välilaskun Istanbuliin (seikkailu aina sinänsä!) ja hieman uteliaana odotin, keitä tapaisin näillä lennoilla. Lentomatkat ovat yleensä olleet hyvin hedelmällisiä keskustelujen luomispaikkoja.
Kerran olin tulossa taas Suomeen Israelista. Olin juuri puhunut ystävien kanssa siitä, miten minulla oli monia kysymyksiä juutalaisuudesta ja toivoin, että joskus voisi syntyä sellainen ystävyys jonkun kanssa, että voisi rehellisesti kysyä monia asioita ja tutustua puolin ja toisin. Istuin sillä kertaa käytäväpaikalla. Viereeni sattuikin saapumaan nuori ortodoksipariskunta, ja kuiskasin leikilläni vieressäni käytävän toisella puolella istuvalle ystävälle: "Nyt he eivät pääse pakoon kysymyksiäni!" Nuorella kauniilla vaimolla oli peruukki päässä, ja hän asetteli sitä välillä suoraan. Mies oli pukeutunut mustaan pukuun ja valkoiseen paitaan. Nuori nainen otti melkein heti rukouskirjan esiin ja kävi sitä läpi huulet hiljaa liikkuen. Nuoripari näytti n 22 vuotiailta. Muutaman minuutin kuluttua koneen lähdettyä ajattelin, että oli jo sopiva aika aloittaa keskustelu, ja aloitin pienellä small talkilla, mistä he olivat kotoisin, minne menossa ja kerroin myös omasta matkastani. He olivat menossa sukulaisen häihin Budapestiin, kotiin oli jäänyt neljä lasta. Jossain vaihetta lentoa katsoin, että olimme jo tarpeeksi tuttuja ja sanoin rohkeasti, että minulla oli muutama kysymys juutalaisuudesta, esim miksi pojilla ja miehillä on usein korvakiehkurat. Keskustelu jatkui ystävällisessä hengessä. Jossain vaiheessa keskustelu kääntyi juuri vietettyyn Pesahiin, pääsiäiseen. Kerroin, että se on meille kristityille suurin juhla vuodessa. Että me ymmärsimme niin, että Jeesus, Jumalan Poika oli se pääsiäiskaritsa, joka antoi henkensä koko maailman syntien puolesta. Hän myös nousi kuollesta ja häntä me odotamme takaisin. Nuori mies, joka toimi opettajana synagoogassa, katsoi minua hämmästyneenä. Hän ei ollut koskaan ajatellut asiaa tästä näkökulmasta! Ihmeellinen keskusteluhetki!
Ensimmäisellä lennolla sain keskipaikan. Oikealla puolellani istui intialainen Israelissa asuva liikemies (työmatkalla Intiaan, myöskin Istanbulin kautta). Keskustelu kääntyi alkuesittelyjen jälkeen Intian kastilaitokseen ja moniin yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita se tuottaa. Hänestä vastaus ongelmiin ja kasti-järjestelmän poistoon oli lasten ja naisten koulutuksessa. Kun kerroin, että järjestölläni oli myös avustustyötä Intiassa, hän antoi muutamia hyviä neuvoja siitä, miten on tärkeä tarkistaa, että avustusvarat todella menevät siihen tarkoitettuihin kohteisiin eikä esim johtajien taskuihin. Vasemmalla puolella istuva mies oli vanhempi ortodoksi herrasmies, joka laittoi suuren lierihattunsa ylähyllylle ja istui lähes koko lennon ajan hiljaa tarkastellen rukouskirjaansa. Siitä inspiroituna minäkin otin Raamattuni esille ja luin päivittäiset lukuni Psalmeista ja Sananlaskujen kirjasta. Huomasin, että hän katseli syrjäsilmällä Raamattuani ja varmasti ihmetteli. Mietin kuumeisesti jotain kysyttävää häneltä, mutta mieleeni ei tullut mitään järkevää. Tyydyin vain siunaamaan häntä mielessäni. Lähtiessämme hän auttoi lentolaukkuni kohteliaasti ylähyllyltä.
Lentokoneemme kaarteli tunnin lentokentän yläpuolella, sillä laskutumisessa oli ruuhkaa. Ajattelin mielessäni, että varmasti myöhästyn seuraavalta lennolta, sillä lentojen väli oli pieni, mutta onneksi myös toinen lento oli myöhässä.
Helsingin lentokoneessa sain ikkunapaikan. Viereeni ahtautui todella pitkä afrikkalaistaustainen mies, Keniasta kotoisin, kävi kohta ilmi. Hän puhui sujuvaa suomea, mutta hauskalla lahtelais-romani-murteella. Erikoinen yhdistelmä! Kun kerroin tulevani Israelista, mainitsi hänkin pitkään haaveilleensa Israelissa käynnistä. Hän oli kristitty, mutta hänen perheensä oli Pohjois-Keniasta, alueelta, jossa asui paljon kuningas Salomonista ja Saaban kuningattaresta polveutuvia falasha- juutalaisia. Hänelläkin oli itseasiassa etiopialaset sukujuuret.
Jo Tel Avivin lentokentän turvatarkastuksessa viereeni sattui suomalainen nainen, jonka kanssa keskustelinkin sitten matkan aikana eri vaiheissa. Hän oli kristitty ja osallistunut Tel Avivin maratooniin viikkoa aikaisemmin. Hän kertoi tarinan, joka oli tapahtunut hänelle juoksun aikana.
Maratooniin oli osallistunut myös saksalainen keski-ikäinen mies, joka kertoi ihmettelevänsä itsekin sitä, miksi oli lähtenyt juuri Israeliin maratooneihin, kun paikkoja on muitakin. "Kun olen vielä ateisti kaiken lisäksi, enkä millään tavalla ole kiinnostunut Israelista uskonnollisessa mielessä!" Kuitenkin hän tunnusti, että oli usein miettinyt, minkälaista olisi elää Jumalaa palvellen koko sydämestään, ts olla uskossa. Uusi tuttavani lentolla oli saanut monia tilaisuuksia kertoa miehelle, mistä uskossa on kyse, miten voimme luottaa Jumalaan sen sijaan, että olemme huolissamme tulevaisuudesta, turvallisuudestamme tai esim raha-asioista. Jumala ihmeellisellä tavalla johtaa ihmisiä Israeliin, jopa heidän tahtomattaan joskus ja kohtaa siellä. Israel on Jumalan ilmestyksen maa!
