tiistai 25. heinäkuuta 2017

TAISTELU TEMPPELIVUORESTA


Jerusalemin Vanhassa Kaupungissa sijaitseva Temppelivuori on ehkä maailman kiistellyin maa-ala, kautta historian. Tällä paikalla sijaitsivat 1. ja 2. temppeli, aina vuoteen 70jKr. Ja muslimien Palestiinan valloituksen jälkeen paikalle rakennettiin Al Aqsan moskeija ja  Kalliomoskeija .
Al-Aqsa on moskeija Temppelivuorella Jerusalemissa. Se on Jerusalemin suurin moskeija: Siihen mahtuu noin viisituhatta rukoilijaa. Moskeijan rakentaminen aloitettiin vuoden 674 paikkeilla. Alkuperäisestä rakennuksesta ei ole jäljellä juuri mitään, sillä se sortui vuoden 747 maanjäristyksessä. Uusi vuonna 780 rakennettu rakennus tuhoutui jälleen maanjäristyksessä vuonna 1033, minkä jälkeen fatimidikalifi Ali az-Zahir rakennutti nykyisen muotoisen moskeijan. Vuosina 1927 ja 1936 maanjäristykset vaurioittivat moskeijaa niin paljon, että se jouduttiin rakentamaan käytännöllisesti katsoen kokonaan uudestaan. (tämän kappaleen teksti Wikipediasta)
Kalliomoskeija rakennettiin -600-luvun lopulla juutalaisten tuhotun 2. temppelin paikalle. Paikalla sijaitsi alkuseurakunnan aikana kirkko, jonka jäänteitä on jäljellä moskeijassa. Sieltä tarinoiden mukaan Mohammed nousi taivaaseen.
Kuuden päivän sodan jälkeen v -67, kun Jerusalem yhdistettiin ja juutalaisille avautui jälleen pääsy Vanhaan kaupunkiin ja Itkumuurille, Temppelivuori ja sen moskeijat pysyivät kuitenkin Jordanian hallinnassa, israelilaisten sotilaiden vartioidessa sen sisäänpääsyä. Turisteilla ja juutalaisilla on ollut mahdollisuus käydä vuorella - mutta vain määrättyinä aikoina, muutama tunti päivässä ja tarkasti palestiinalaisten WAFG- vartijoiden kontroloimana. Mitään uskonnollista kirjallisuutta tai muuta rekvisiittaa ei saa olla laukussa, ja rukous on tiukasti kiellettyä tällä pyhällä paikalla - jos siis rukoilet muuta jumalaa kuin Allahia. Tästä johtuen juutalaiset pitävätkin Itkumuuria, sekä paikkaa muurin viertä kiertävässä tunnelissa kaikkien pyhimpinä ja läheisimpinä, joissa he haluavat rukoilla ja lähestyä Jumalaa. Lähemmäs entistä temppeliä kun ei pääse.
Kaksi ja puoli viikkoa sitten tätä rukouspaikkaa käytettiin ensimmäsitä kertaa terrorismin välikappaleena, kun kolme palestiinalaista hyökkäsi Temppelialueelta tullessaan israelilaissotilaiden kimppuun, tappaen heistä kaksi ja haavoittaen kolmatta. Tämä tapahtui lähellä Leijonaporttia muslimien kulkuväylällä Temppelivuorelle. He olivat salakuljettaneet aseensa temppelialueelle. Seurauksena oli, että Israel asetti metallinpaljastimet kyseiselle portille Temppelialueen oviaukkoon. Huomattava on, että niillä porteilla, joita turistit ja juutalaiset käyttävät, kun heidät sallitaan n 2 tuntia päivässä alueelle, on ollut järeät turvatoimet jo vuosia, metallipaljastimet ja jokaisen laukut lisäksi tutkitaan. Mitään uskonnollista materiaalia ei alueelle saa viedä, ja palestiinalaiset WAFG-sotilaat vahtivat tarkasti, ettei kenenkään ulkopuolisen pää vain ole kumartunut rukouksen näköiseen eleeseen. Sääntöjen rikkojat poistetaan alueelta välittömästi. Nyt kun metallinpaljastimet asennettiin muslimien käyttämälle ovelle, protestit olivat järjettömät. He kieltäytyivät kulkemasta metallinpaljastimien läpi. Jopa WAFG- sotilaat kieltäytyivät työstään muutaman päivän ajan! Tämä antoi historiallisen mahdollisuuden juutalaisille ja kristityille kokoontua Temppelivuorelle vapaasti, kenenkään estämättä rukoilemaan ja lukemaan Sanaa. Sadat käyttivät tätä tilaisuutta hyväkseen ja vuorella juhlittiin, muutaman hetken.
Tuhannet muslimit kokoontuivat Temppelivuorelle vievälle ajotielle rukoilemaan ja mellakoimaan. Uhkailtiin suurella verilöylyllä ja viime keskiviikko nimettiin "Raivon päiväksi". Jopa Jerusalemin suurmufti kieltäytyi kulkemasta metallinpaljastimien läpi. Ulkomaalaisia on kehoitettu välttämään koko Vanhan Kaupungin aluetta silloinkin kun se on auki. Useana päivänä koko Vanha Kaupunki oli eristyksissä. Viime perjantaina terroristi iski Länsirannalla sijaitsevaan juutalaisten siirtokuntaan ja surmasi puukolla kolme perheenjäsentä, jotka olivat sapattipöydässä juhlimassa lapsenlapsen syntymää.
 Taistelu jatkuu! Puhutaan jo kolmannen intifadan alkamisesta. Jordanian kuningas, joka muuten periaatteessa tuomitsi alkuperäisen terroriteon, on vaatinut metallinpaljastimien poistamista. Tänään Israel teki päätöksen poistaa ne mutta laittaa tilalle teknologisesti korkeatasoiset uudet laitteet, joissa on mm kasvojen tunnistuselementti.

Psalmi 122
 Matkalaulu; Daavidin virsi. Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: "Menkäämme Herran huoneeseen".
Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem;
sinä Jerusalem, rakennettu kaupungiksi, johon kokoonnutaan yhteen,
jonne sukukunnat vaeltavat, Herran sukukunnat, niinkuin Israelille on säädetty, kiittämään Herran nimeä.
 Sillä siellä ovat tuomioistuimet, Daavidin huoneen istuimet.
Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.
Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi.
Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha.
Herran, meidän Jumalamme, huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi.


lauantai 8. heinäkuuta 2017

RITARI ÄSSÄ JA MUUTA LIIKENNEKÄYTTÄYTYMISTÄ

Olen kertonut aikaiseminkin tämän maan erikoisesta liikennekäyttäytymisestä ja pari viikoa sitten sain siitä jälleen uuden todistuksen.
Menin kerran sapatin aattona bussipysäkille ja bussi tuli ennen kuin olin ehtinyt paikalle. Asiaa vielä hankaloitti kipeä polveni - en pystynyt juoksemaan kovaa vauhtia. Perässä ajoi toinen bussi, joka ei mennyt haluamaani kohteeseen, mutta hyppäsin siihen, koska bussit kulkivat harvoin ja ajattelin, että ehkä jossain välissä pystyn vaihtamaan. Tämän bussin kuski huomasi, että olin yrittänyt siihen toiseen ja hän sanoi, että katsotaan, saadaanko se kiinni! Parin pysäkin päästä näyttikin, että se onnistuisi, hyppäsin pois, mutta edellä ajava bussi ehti lähteä, ennenkuin ehdin siihen. Takaisin toiseen bussiin! Noin neljä pysäkkiä tästä oikea bussini saapui pysäkille ja koska paikalla oli pitkä suora, minun bussikuskini painoi kaasua ja kurvasi kovaa vauhtia oikean bussini eteen poikittain estäen sen lähdön pysäkiltä, minä hyppäsin kyydistä, toivotin "Shabbat Shalom!" ja tämän bussin kuski päästi minut kyytiin vähän hämmästyneen näköisenä. Minä olin todella tyytyväinen tähän erikoispalveluun, sillä ehdin ajoissa määränpäähäni!

Ei ole tavatonta sekään, että näkee kahden vastakkaiseen suuntaan kulkevan bussin pysähtyvän vierekkäin keskelle vilkasta katua, kuskit avaavat ikkunansa ja alkavat rauhassa kertoa päivän kuulumisia! Molemmilla saattaa olla viiden auton jono perässä, heistä jokainen tööttää merkkitorvea äänekkäästi. Merkkiääntä käytetään muutenkin paljon enemmän kuin Suomessa. Sillä osoitetaan hermostumista, mutta myös varoitetaan risteykseen tulosta, varsinkin jos näkyvyys on huono tai näyttää siltä, että toisesta suunnasta tuleva, jalankulkija tai autoilija ei näe sinua.

Ylipäätänsä bussit kulkevat täällä hyvin ja liikenneverkosto on kattava. Kevytraitiolinjaa ollaan jatkamassa etelän suuntaan, joten se tulee helpottamaan liikennettä myös minun suunnalleni. Harmittavana asiana ovat olleet monet juhlapäivät, joita oli toukokuussa 5-6 normaalien sapattien lisäksi. Sodissa ja terrori-iskuissa kaatuneiden muistopäivä, Itsenäisyyspäivä, Jerusalem-päivä ja presidentti Trumpin vierailu, joka sekoitti liikennettä kahden päivän ajan. Näinä päivinä ei liikenne kulkenut eikä edes edellisenä iltana, sapatin tapaan. Kesäkuussa vietettiin Ramadania, joka viimeisinä päivinään sekin sekoitti liikennettä, kun kaupungin keskusta oli suljettu ja monet bussit kulkivat eri reittiä. Tarvittiin paljon sitä kuuluisaa "savlanutia" eli kärsivällisyyttä! Suomessa Jouluaatto ja Juhannuspäivä taitavat olla ainoat juhlapäivät jolloin liikenne on pysähdyksissä.

Ylihuomenna juostaan Jerusalem - maratoni. Huomasin ilmoituksen, jonka mukaan bussi- ja raitioliikenne on jälleen pysähdyksissä usean tunnin ajan illalla. Jos liikun silloin kaupungilla, on minun varmaan turvauduttava apostolin kyytiin!