Yksi parhimmista asioista Israelissa ja asumisessa täällä on ihmisten tapaaminen! Israel on todella kansojen sulatusuuni, täällä on niin paljon ihmisiä eri kansallisuuksista ja kulttuureista, ja heitä kaikkia kuitenkin yhdistää rakkaus tähän maahan ja huoli sen hyvinvoinnista.
Jo katukuvassa näkee kaikenikäisiä ihmisiä, perheitä pukeutuneena erilaisiin vaatteisiin, kukin oman kulttuurinsa vaatimiin tai sitten tavallisia, nykyaikaisia ihmisiä, joista ei voi päätellä, mihin kansallisuuteen he kuuluvat. Hauskin ajanviettotapani onkin istua katukahvilassa ja katsella ohikulkijoita.
Heti Israelin itsenäistyttyä vuonna 1948 juutalaiset alkoivat muuttamaan uuteen kotimmahansa eri puolilta maailmaa. Jotkin ryhmät pakoitettiin lähtemään kotimaistaan, mm 850 000 juutalaista karkoitettiin arabimaista ja Iranista v 1948.
Tämän moninaisuuden, eri kielien, tapojen, sääntöjen ja lakien viidakossa löytyy kuitenkin asioita, jotka yhdistävät ja itseasiassa luovat vahvan yhteenkuuluvaisuuden tunteen. Niitä ovat voimakas kansallistunne, itsenäisyyden suuri uhri ja perheyhteys, joka on yhteiskunnan sementti. Tärkeitä ovat myös raamatulliset juhlapäivät, joita vietetään yhteisöllisesti ja värikkäästi, iloiten ja surren. En ole missään muussa maassa havainnut sitä, että koko yhteiskunta pysähtyy vuorokauden ajaksi, liikennettä ei ole, kaupat ovat kiinni, jopa TV ja radio lakkaavat toimimasta. Ihmiset keskittyvät paastoon ja rukoukseen, perheen kesken olemiseen. Lapset saavat rauhassa ja turvassa leikkia kaduilla. Näin tapahtuu Jom Kippurin, suuren katumuspäivän aikana. On vaikuttava kokemus myös kaatuneiden muistopäivänä keväällä, kun sireenit soivat kahden minuutin ajan ja kaikki pysähtyy, autot, bussit, ihmiset nousevat ulos seisomaan ja kunnioittamaan elämänsä antaneiden muistoa.
Israelin historia ja kohtalo on ollut raskas, mutta se on luonut ihmisiin jotain kaunista, lujuutta, periksiantamattomuutta ja yhteen hiileen puhaltamista. Täällä kokee sen, että ihmiset välittävät toisistaan, bussissa noustaan antamaan istuin vanhemmalle henkilölle. Jos joku kaatuu tai pudottaa jotain, toiset auttavat.
Jokin aika sitten tapahtui jotain, mikä näytti minulle Israelin parhaimpia puolia. Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, miten vuokralainen maksaa monia maksuja jotka meillä Suomessa esim kuuluvat asunnon omistajalle. Menin maksamaan asunnon kiinteistöhuoltomaksua. Se maksetaan yleensä neljännesvuosittain rakennuksen "talonmiehelle" käteen, maksusta saa tietysti kuitin. Hänen vaimonsa oli ovella ja kutsuikin minut sisään istumaan keittiön pöydän äärelle. Tarjosi juomista ja kysyi, haluanko palan ihanaa tuoretta patonkia avokadon kanssa. En kehdannut kieltäytyä, ja pian pöytään ilmestyi kaikenlaista muutakin särvintä leivän ja avokadon lisäksi: munakoisotahnaa, paistettuja nakkeja, tomaattia. Talon isäntä istui hiljaisena pöydän päässä, hänen englannintaitonsa ei riittänyt keskusteluun, mutta rouvan kanssa juttu luisti. He olivat saapuneet molemmat Israeliin jo vuosikymmeniä sitten, mies Irakista -40 luvun lopulla, samoin rouva Puolasta 3-vuotiaana sodan jälkeen. Kutsutaan heitä vaikka Odediksi ja Onaksi. Istuin heidän vieraanaan pitkään, lopulta rouva paistoi vielä kananmunat! Sain kokea oikein kotoista slaavilaista vieraanvaraisuutta! Lähteissäni jo ovella hän vielä muisti, että tyttärelle tarkoitettu lihapata oli jääkaapissa. Tytär ei halunnut sitä, hän olisi viikonlopun pois kaupungista, haluaisinko minä sen mahdollisesti kodillemme? Niin palasin kotiin suuren liharuuan kanssa, joka oli asukkaillemme suuri siunaus! Sydäntäni lämmitti naapureiden ystävällisyys!
Ylläoleva kuva on kuuluisa valokuva rannikolle saapuneista arabimaiden pakolaisista, joita, kuten mainitsin, saapui itsenäistymisen jälkeen lähes miljoona. Naapurini on yksi tästä miljoonasta. Lähipuistossa on myös patsas mukaillen tätä valokuvaa, pystytetty heidän muistolleen.
