Le Chaim – elämälle! Se on toivotus
monissa juhlissa; häissä, syntymäpäivillä ja muilla
merkkipäivillä. Se kuvaa hyvin juutalaista positiivista asennetta
elämään yleensä. Kaikista vaikeuksista huolimatta, elämä
voittaa!
Tämän asenteen näkee selvästi
arjenkin keskellä. Ihmetellään usein sitä, miten juutalaiset
jaksavat elää elämäänsä kaiken stressin, uhkakuvien,
terrori-iskujen keskellä ja monien viholliskansojen ympäröimänä,
joiden ainoa päämäärä on tuhota tämä pieni juutalaisvaltio,
joka on ainutlaatuinen maailmassa. Juutalaisissa on suuri määrä
sitä päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja suoranaista
sisua, joka auttaa pitämään kiinni elämästä ja jatkamaan
eteenpäin esteistä ja vastustuksista huolimatta. He jopa ovat
oppineet käyttämään vaikeuksia ponnahduslaudoiksi parempaa.
Viimeinen esimerkki tästä oli pääministeri Netanjahun puhe, jossa
hän antoi vastauksen Iranin päämiehen uhkauksille ja suoranaisille
kirouksille. Netanjahu esitti ehdotuksen, jossa Israel, jossa on
kehitetty korkeantason teknologiaa kuivuuden ratkaisemiseksi, voisi
auttaa Irania heidän juomavesiongelmassaan. Näin Israel tekee
konkreettisesti hyvää vihollisilleen.
Chaim- elämä on kieliopillisesti,
merkillistä kyllä, monikollinen sana. Opettaja Ulpanissa selitti,
että se kuvaa elämän kahta puolta: maanpäällistä elämää ja
iankaikkista elämää. Tälläkin sanalla on hyvin syvällinen
merkityksensä. Emme ole olemassa vain tätä pientä hetkeä varten,
jota yleensä elämäksi kutsutaan, vaan jotain paljon suurempaa.
Siitä kertoo jo se kaipaus, jota sisimmässämme tunnemme jotain
pyhää ja täydellistä kohti. Se kaipaus saa täyttymyksensä
eräänä päivänä.
Saamme muistutuksia elämän
hauraudesta aika ajoin. Viime viikolla naistenkodilla elettiin
surullisia hetkiä, kun viimeisiä viikkoja raskaana ollut nuori äiti
huomasi, ettei vauva ollut liikkunut pariin päivään.
Lääkärintutkimuksissa huomattiin, että sydänääniä ei ollut.
Hän joutui synnyttämään menehtyneen lapsensa. Näin valokuvan
pienen pienestä kädestä äitinsä kädessä. Hän kertoi, että
oli onnellinen, että sai pitää poikaansa sylissään, vaikka vain
hetken. Ne ovat hetkiä, joita ei voi milloinkaan unohtaa! Rukouksemme on, että tämäkin suru ja tragedia voisi kääntyä uudeksi elämäksi.
Tässä yhteydessä kuulin, että
Israelissa ei yleensä vietetä hautajaisia menehtyneille keskosille,
rabbin siunausta lukuunottamatta. Perhe ei tähän osallistu, vaikka
se voisi olla tärkeä asia surutyölle. Katsotaan, että lapsi saa
sielun vasta kun se on 40 vrk ikäinen, sikiöllä tai
vastasyntyneellä ei sielua vielä ole. Merkillinen tapa ja ajatus,
eikä ainakaan raamatullinen! (Ps 139: ”Sinä kudoit minut kokoon
jo äitini kohdussa.”)
Chaim tovim vemetukim!– Hyvää ja
Makeaa Elämää!
