lauantai 13. helmikuuta 2021

KEISARI, PAN VAI JEESUS?

 

Noin vuosi sitten joulukuussa pääsin retkelle Tel Danin Israelin kuningasten aikaiselle uhripaikalle ja Israelin kuningaskunnan pohjoiseen keskukseen. Siinä lähellä sijaitsee Jordanin virran alkulähteet ja nykyinen luonnonpuisto nimeltään Banias. Kirjoitin käynnistä blogin nimeltään "Alkulähteillä" n vuosi sitten. Paikka on myös merkittävä Uuden Testamentin lukijalle; siellä tapahtui monia Jeesuksen julistustyön kulmakohtia. Etelä-afrikkalainen ystäväni Mark van Niekerk vieraili paikalla jokunen vuosi sitten ja hän kirjoitti siitä mielenkiintoisen raamattutunnin.

Keisari, Pan-jumala vai Jeesus - kuka on arvollinen saamaan ylistyksemme?
Alue Hermonin vuoren juurella on yksi Jordan.virran alkulähteistä. Se tunnetaan nimeltä Banias. Sen vieressä sijaitseva kaupunki oli nimeltään Kesarean Filippi. Tämä on se kirkastusvuori, jonne Jeesus vei opetuslapsensa, kuten Matt 16 kertoo. Kirkastuminen ei tapahtunut Taaborin vuorella Mediggon laakson laidalla, kuten katolliset opettavat, vaan se tapahtui täällä, paikassa, joka on yksi korkeimpia vuoria Lähi-Idässä.
Tämä Hermonin vuori on se paikka, johon Enokin kirjan mukaan 200 "vartijaa" eli langennutta enkeliä saapui yhtyäkseen ihmisen tyttäriin, jotka sen seurauksena synnyttivät "nefilim" eli jättiläiset. (1. Moos 6:1-4 puhuu tästä.) Hermon on saanut nimensä siitä, että nämä enkelit sitoivat itseensä kirouksen rikkoessaan selkeätä Jumalan käskyä olla näin tekemättä. He tekivät tämän rikkoen tietoisesti Jumalaa vastaan.
Jeesuksella oli hyvä syy viedä opetuslapsensa juuri tänne osoittaakseen kirkkautensa heille. Täällä Hän tulisi haastamaan pimeyden voimat ja täällä Jumalan ääni jälleen kerran kuuluisi vahvistaen hänen tehtävänsä. Sekä keisaria, että Pan-jumalaa kunnioitettiin jumalina. Keisari, heikko ihminen asetettiin jumalan asemaan, ja kreikkalaisen mytologian jumala Pan "inhimillistettiin". Hänellä oli vuohen jalat, ruumiin alaosa ja sarvet, ruumiin yläosa ja pää olivat ihmisen. Hän oli paimenten ja laumojen jumala. Tietenkin on olemassa vain yksi todellinen Paimen, josta luemme Psalmista 23.
Hermonin vuoren tukevaan kallioon on kaiverrettu massiivinen luola - tämän uskottiin olevan sisäänkäynti tuonpuoleiseen "alamaailmaan". Jeesus tuli haastamaan nämä "jumalat" heidän omalla alueellaan.
Kun tuntee taustan Jeesuksen valinnalle juuri tästä paikasta, käy selväksi se, miksi Hän valitsi juuri tuon alueen. Kun keisari oli vain ihminen, mutta oli olevinaan jumala, ja Pan taas puolestaan oli "jumala" mutta esitti ihmistä, Jeesus tuli todistamaan, että Hän oli sekä Jumala, että ihminen. Ilman oletuksia, Hän oli todellinen.
Hyvin tunnettu, mutta huonosti selitetty termi "helvetin portit" tulee tästä kohtaamisesta niiden kanssa, jotka kirjaimellisesti olivat helvetistä.
"Ja Jeesus vastasi hänelle, " Autuas olet sinä, Simon Joonan poika, koska ei liha ja eikä veri ole sitä ilmoittanut sinulle, vaan Isäni, joka on taivaassa. Ja minä sanon sinulle, sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita." Matt 16:17-18.
"Helvetin portit" on puolustuksen termi (portit ja muurithan suojelevat kaupunkia.) Joten vaikuttaa kummalliselta, että kristityt puhuvat "Tuonelan porteista" kuin ne olisivat kykeneviä valtaamaan seurakunnan. Tosiasiassa kyse on aivan päinvastoin. "Tuonelan portit" joita pahan valta vartioi, eivät pysty estämään Jumalan Valtakunnan etenemistä. Jeesus rakentaisi oman seurakuntansa (eklesia) ja pimeyden voimat eivät voisi estää sen leviämistä. Nämä portit eivät kykenisi estämään Hänen Valtakuntansa kasvamista ja pahan valtarakenteiden murtamista.
Jos tietää millainen tämä paikka on, on helppo ymmärtää väärin Pietarin asema kirkon päänä. Tämä valtava kallio Hermon-vuoren juurella on mahtava kooltaan. Vesi, joka virtaa suoraan kalliosta kantaa mukanaan koko joukon pieniä kiven palasia, jotka ovat lohjenneet isosta kalliosta (Petra). Nämä kivet (petros) kulkevat virtaavan veden mukana. Jeesus kutsui Pietaria uudella nimellä Petros. Näiden pienten kivien mukaan. Ymmärtää helposti tästä kuvauksesta, mitä Sanan vedellä "puhdistaminen " tarkoittaa. Nämä kivet ovat puhtaita ja sileitä kulkeutuessaan veden mukana ja hankautuessaan toinen toisiinsa. Sana tulisi hiomaan myös Pietarin karkean luonteen.
"Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta. " Ef 5: 25-26,
Näin meidän tulee kaikkien olla. Kallion juurella, vapautettuna pimeydestä ja antaen sanan, kuin veden, virrata ylitsemme ja lävitsemme, puhdistaen ja muovaten meitä, muuttaen meitä Hänen kuvansa kaltaisiksi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti