RANTAELÄMÄÄ JA BUSSIKÄYTTÄYTYMISTÄ

Maanantaina tällä viikolla meillä oli hyvä päivä Punaisessa Matossa. Naisia virtasi sisälle tasaiseen tahtiin, yhteensä n 20. Keskustelut olivat hyviä ja sujuivat rauhallisessa ilmapiirissä. Olen saanut toimia sairaanhoitajanakin kahtena viime kertana (paremman puutteessa) ja putsannut ja hoitanut rakoilla ollutta tulehtunutta sormea.
Intensiivisen päivän jälkeen suuntasimme rannalle. On aina hyvä rentoutua keskuksessa käynnin jälkeen ja suunnata ajatukset Jumalan hyvyyteen ja kauneuteen, mikä sen parempi paikka tähän olisikaan kuin hiekkaranta, joita Tel Avivissa riittää kymmeniä kilometrejä. Pääsin jopa virvoittautumaan Välimeren tyrskyihin, vaikka itse uimisesta niissä laineissa ei tulekaan mitään. Myös huurteinen jääkahvi päivävarjon alla lepotuolissa nautittuna meren kohinassa on lisäbonus, kokemus, joka taas auttaa jaksamaan hektisen arkipäivän keskellä!
Rannalla huomasin hauskan tapahtuman: emäntäänsä etsivän pienen koiran! Koira oli ollut uimassa ja kipitti sitten pyyhkeelle n 20m päähän rantaviivasta, mutta emäntä ei ollutkaan siellä, niinkuin koira oletti! Vähän hätääntyneenä koira pari kertaa juoksi rannan ja pyyhkeen väliä ja sitten se päätteli selvästi, että emäntä oli vielä vilvoittautumassa laineissa. Se kurkotti merelle, haisteli pitkään ulapan suuntaan, nousi jopa takajaloilleen tarkastellakseen, josko emäntää näkyisi vaahtopäiden keskeltä. Hetken jo luulin, että se syöksyy veteen etsimään ystäväänsä. Sitten yhtäkkiä se äkkäsi jotain tuttua ja kävi odottamaan makuulle korvat ja pää pystyssä. Riemulla ei ollut rajoja, kun rakas emäntä lähestyi! Ihmisen uskollisin ystävä, totisesti!
Sain napattua muutaman kuvan tästä hellyyttävästä tapahtumasta.

 

Kuukausien kuluessa alkaa sisäistämään ja ymmärtämään paikallisia erikoisia tapoja ja käyttäytymissääntöjä, mm kenen viereen kannattaa istua bussissa ja kenen ei. (Joskus tämä tapahtuu vain kantapään kautta eli erehtyessä tekemään jotain "sopimatonta" ja sitten saadessa moitteita siitä!) Minulla on aika paljon näitä "matkustuskertomuksia", mutta se johtuu siitä, että vietän suhteellisen paljon aikaa julkisissa liikennevälineissä päivittäin, yleensä n 1,5-2t joka päivä ja Tel Aviv-päivinä minimissään 4t.

Yleensä ottaen bussikäyttäytyminen on kohteliasta ja vanhemmille henkilöille/ ostoskassia kuljettavalle/ naisille, joilla on pieniä lapsia annetaan aina tilaa. Ja jopa kuskin olen useinkin nähnyt auttavan pyörätuolissa istuvan tai muuten apua tarvitsevan autoon. Kotibussini kulkee Mea Shearimin (nimi tarkoittaa satakertaista siunausta!) ortodoksialueen läpi ja saan päivittäin tarkkailla sen elämää ja kadun vilinää. Uskonnolliset miehet ja naiset eivät istu bussissa vierekkäisille penkeille, paitsi avioparit. Tämä sääntö on ehdoton ja sen jyrkkyysaste on täysin verrannollista ortodoksimiehen hattuun. Jos miehellä on vain kipa päässä (ilman korvakiehkuroita) hänen viereensä ehkä voi istua, varsinkin, jos bussissa ei ole muita  tyhjiä paikkoja. Jos taas kipaan liittyvät kiehkurat, uskonnollisuuden aste on jo niin vakava, että istumista tuskin kannattaa yrittää. Lierihattuinen mies on jo niin vakava tapaus, että ei voi ajatellakaan istumista ja sitten ovat karvahattuiset, joilla lähes järjestään on myös korvakiehkurat, heitä kohti ei oikeastaan kannata edes katsoa. Joissakin suuntauksissa ollaan näet niin tiukkoja, että he eivät saa katsoa naista päin ollenkaan! Tämä on ihan totta! (Oma äiti ja vaimo, toivottavasti, ovat poikkeuksia sääntöön.) Kerran minua vastaan kadulla käveli n 7-vuotias poika, selvästi pukeutuneena uskonnollisen juutalaisen asuun, ja hän peitti silmänsä, kun tuli kohdalle! Voi vain kuvitella millaisia ihmissuhdevaikeuksia ja psyyken ongelmia tällaiset lait ja ihmisten keksimät säännöt voivat aiheuttaa! Raamatustahan näitä sääntöjä ei löydy.