MUUREJA JA RAJOJA

Jerusalemilla on kauniit muurit. Ne ympäröivät Vanhaa Kaupunkia ja niiden ympärysmitta on n neljä kilometria. Muurit tosin eivät ole kovinkaan vanhat, verrattuna joihinkin toisiin maailman kaupunkeihin ja niitten muureihin, ne rakensi sulttaani Suleiman vasta 1600-luvulla.
Vaikka haluaisimme kuvitella, että nykyaikana  näkyvät kadut ja rakennukset olisivat niitä samoja, joita mm Jeesus ja muut Raamatun henkilöt katselivat, näin ei ole. Kaupunki näytti 2000 vuotta sitten hyvin erilaiselta. Jerusalemilla on kuitenkin mielenkiintoinen historia, se on ollut sotien ja valloitusten kohteena koko historiansa ajan - ja aina kuitenkin rakennettu uudestaan. Vaikka roomalaiset vuonna - 70jKr (puhumattakaan tämän päivän uhkaajista ajaa koko kansa mereen ja pyyhkiä Israel maan päältä!) vannoivat hävittävänsä sen maan tasalle, ja jopa muuttivat nimen Aelia Capitolinaksi, se tänä päivänä yhä seisoo paikoillaan kukoistavampana kuin koskaan. Raamattu puhuu paljonkin muureista ja niiden rakentamisesta. Melkein jokaisesta kuninkaasta kirjoitetaan, miten hän vahvisti Jerusalemin muureja menestyksensä päivinä ja varusti muitakin kaupunkeja. Vahvat muurit = vahva kaupunki.
Ps. 147:2 sanoo: "Herra rakentaa Jerusalemin. Hän kokoaa Israelin hyljätyt." Kun Hän rakentaa jotain, se pysyy, ja on kuin tikku vastustajainsa silmässä.

Muurit ovat aina olleet kaupungeissa tärkeitä turvallisuuden antajia vihollista vastaan. Jerusaleminkin juutalaiset asukkaat asuivat visusti muurien sisäpuolella 1890-luvulle saakka, jolloin englantilainen liikemies ja hyväntekijä Moses Montefiore rakennutti ensimmäiset talot ja tuulimyllyn Hinnomin laakson vastakkaiselle rinteelle, alueelle, jota nykyään kutsutaan Yemin Mosheksi. Tuulimylly seisoo yhä paikallaan maanmerkkinä, vaikka pian huomattiinkin, että Juudean tuulet eivät riittäneet sen tehokkaaseen toimintaan tuulimyllynä.

Mutta muurit eivät ole vain kaupunkien suojana vaan myös persoonallisuudellasi on suojanaan muurit. Ne erottavat sinut toisista ja määrittelevät persoonallisuuttasi. Joskus joku on saanut kovia kolhuja elämässään, hän ei voi enää luottaa ihmisiin ja sanotaan, että hän rakentaa paksut muurit ympärilleen, ettei häntä enää satuteta. Se on surullinen tilanne, sillä hän jää yksin muuriensa taakse.

Tunteet on annettu meille suojaamaan sisimpäämme. Tunteilla ei ole moraalia, ne eivät ole hyviä tai pahoja, on vain miellyttäviä tunteita ja epämiellyttäviä. Epämiellyttäviä, kuten pelko, suru ja viha emme haluaisi tuntea vaan helposti tukahdutamme ne. Silloin ne eivät suinkaan häviä, vaan voivat pulpahtaa pintaan yhä voimakkaampina. Vaikeatkin tunteet, kun hyväksymme ne, voivat kertoa meille paljon, itsestämme, rajoistamme ja toisista ihmisistä. Mm pelko joissain tilanteissa on terve reaktio, ja täysin peloton ihminen on luultavasti psykoottinen.  Haastavia tunteita on myös hyvä opetella käsittelemään positiivisella tavalla.
Rajattomaksi kutsutaan ihmistä, joka toimii omien impulssiensa mukaan, eikä huomaa tai huomioi toisten tunneviestejä. Mm autistisella ihmisellä saattaa olla vaikea lukea toisten ilmeitä tai eleitä ja hänellä on siksi ongelmia ihmissuhteissa.
Persoonallisuuden rajojen rikkominen esim lapsuudessa aiheuttaa monia ongelmia aikuisuudessa. Ihminen etsii tiedostamattaankin lapsuuden tunneilmapiiriä, ja jos se on ollut hyväksikäyttävä ja rikkova, hän valitsee samaa aikuisena. Näin syntyy hyväksikäytön ja uhriutumisen kierre, josta on vaikeaa mutta mahdollista päästä vapauteen. Yksinjäämisen pelko on suurin syy kompromissien tekoon ihmissuhteissa. Jumala lupaa Jesajan luvussa 54 rakentaa muurimme jalokivistä. Hän luo uutta meissä ja parantaa väärät toimintamallit. Vain Hän, Luojamme, voi uudistaa pilalle menneen elämämme.
Ns tunneälykkyyteen kuuluu sekä hyvä kommunikointi, omien sekä toisten tunteiden tiedostaminen että huomioon ottaminen. "Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi" - käsky pätee tässäkin.

Näistä vaikeista ja monimutkaisista asioista sain tällä viikolla puhua eräälle äitien ryhmälle. Aihe oli aika haastava ja halusin lähestyä sitä oman elämäni kautta. Kun näin yleisössä istumassa neljä musliminaista, mietin, miten Raamatun esimerkkini menisivät läpi. Kun otin kirjan käteeni, yksi heistä vilkaisikin toisiin merkitsevästi ja poistui paikalta. Ilokseni kolme muuta paikallejäänyttä osallistui keskusteluun innokkaasti ja saimme vaihtaa elämänkokemuksia ja ajatuksia. Paikalla oli myös n kymmenen muuta naista, etiopialaisia, venäjän-juutalaisia ja muita. Myös osa heistä esitti kommentteja. Kävi taas kerran ilmi, miten muslimiyhteistössä elävillä naisilla on aivan erilainen tilanne kuin muilla israelilaisilla. Koulukiusattu ei saa apua kouluviranomaisilta. Perheväkivallan uhri ei saa välttämättä apua poliisilta. Näin he ainakin kokevat asian ja näin varmasti onkin pelkästään palestiinalaisalueilla. Turvakodeissa on kuitenkin myös muslimitaustaisia naisia. Ehkä heiltä puuttuu myös luottamus Israelin poliisilaitokseen, joka tarttuu herkästi perheväkivaltatilanteisiin ja kokemukseni mukaan tekijä saa paljon kovemmat rangaistukset kuin esim Suomessa saa. Lähestymiskielto tulee voimaan jo muutaman päivän päästä.
Yksi nainen lähtiessään kiitti opetuksesta ja sanoi: "Kerrankin aihe oli juuri meidän elämästämme!"

OLKOON HEIDÄN MUISTONSA SIUNATTU!

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet kummalliset elämässäni. Se alkoi, kun pihallani pari kuukautta leikkinyt pirteä kissanpentu sairastui ja kuoli kirjaimellisesti käsiini. Se kuihtui muutamassa päivässä niin, ettei lopulta enää hankkimani antbioottikuurikaan auttanut. Suloinen pieni pallero, täynnä elämää ja iloa muuttui väsyneeksi ja apaattiseksi ja lopulta veti viimeiset henkäyksensä. Hautasin pienen kukkapenkkiin. Tapaus jotenkin järkytti minua ja surin sitä monta päivää. Kuolemassa ei ole mitään kaunista eikä luonnollista! Se ei alunperin ollut Jumalan suunnitelma! Elämä oli tarkoitettu ikuiseksi, niinkuin Hän on ikuinen! Kuolema tuli synnin seurauksena maailmaan. En millään voi uskoa, että Jumalan luontokappaleet, jotka antavat meille niin paljon iloa ja lohdutustakin, olisivat täällä vain pientä hetkeä varten. Uskon, että heillekin on varattu paikka omassa Taivaassaan. (Sanokoon jotkut opettajat mitä tahansa!) Sanoohan sanakin (Room 8: ¹⁹ Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.

²⁰ Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,

²¹ koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.

²² Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;)

Yksi ystäväni, joka usein hoitaa terveeksi kotonaan sairaita hylättyjä kissoja sanoikin, että häntä on taivaassa odottamassa, omaisten ja Jeesuksen lisäksi, kokonainen komppanja  kissoja, joita hän on vuosien mittaan hoitanut!

Seuraavalla viikolla sain kaksi suru-uutista täällä Israelissa. Molemmat olivat tuntemiani ystäviä ja molemmat menehtyivät äkillisesti ennen aikojaan, ennen kun olivat "saaneet elämästään kylläksi."

 Sitten oli vuorossa monivuotinen ystäväni Ella. Samalla viikolla. Ella oli sairastanut jo pitkään. Hänellä oli ollut jo erittäin huono vaihe heinäkuussa, jolloin hän oli kolme päivää lähes tajuttomana keuhkokuumeen takia. Luulimme jo, että nyt Ella lähtee. Hän kuitenkin ihmeellisesti toipui siitä, vaikka ensin näytti siltä, että ainakin muisti oli lähes hävinnyt. Hän kuitenkin sai myös muistin takaisin ja viimeisen kuukauden ajan hän puhui ja söi lähes normaalisti. Minäkin ehdin tapaamaan häntä useamman kerran paluuni jälkeen. Kunnes tuli viimeinen viikko ja septis.
Perjantaina olimme katsomassa häntä kahden ystävän kanssa. Ella ei enää avannut silmiä, mutta vastasi kyllä tai ei, selvästi ymmärsi mitä puhuimme. Rukoilimme yhdessä hänen kanssaan.
Sunnuntai-aamuna hän ei enää reagoinut. Happinaamarin alta näkyi nenä terävänä.
Iltapäivällä saimme puhelinsoiton; Ella oli päässyt pois. Riensimme sairaalaan, mutta paikallisen tavan mukaan hänet oli jo kääritty kuolinpussiin, emmekä nähneet häntä. Luovutimme hänet kuitenkin siinä vielä Herralle.
Hautajaiset saatiin sovittua jo seuraavalle päivälle, myöhäiselle illalle klo 21.30. Yleensä ne pidetään heti samana päivänä, mutta koska sunnuntai alkoi sukkotin viimeinen päivä, ne oli pakko pitää seuraavana päivänä.

Täällä sairaala ja muut viranomaiset järjestävät kaiken, omaisten ja ystävien tulee vain saapua paikalle sovittuun aikaan. Varsinkin kun kyseessä on henkilö, joka asui yksin Israelissa ilman lähiomaisia. Hautausajan saimme kyllä valita. Ella haudattiin Jerusalemin läntiselle hautausmaalle, rinteeseen, josta on mahtava näköala läheisille kukkuloille. Yöllä pimeässä hautajaisten aikaan, hautausmaalla oli rauhallinen ja juhlava tunnelma. Ortodoksi rabbit ensin synagoogassa lauloivat ja rukoilivat hepreaksi. Sitten ruumis kuljetettiin autolla hautauspaikalle ja me saattojoukko, n 20 henkeä, ajoimme perässä. Ella haudattiin muuriin, maahan asetettavaa kiviarkkua oli mahdotonta niin pian saada, se olisi pitänyt tilata jo kuukausia aikaisemin. Rabbit rukoilivat vielä hetken hautapaikalla ja sitten antoivat vuoron meille, ystäville seurakunnasta. Lauloimme muutaman Ellan lempilauluista ja rukoilimme. Ilmapiiri oli tunnelmallinen kynttilöiden valaistessa. Uskon, että Ella oli tyytyväinen, ja että hän katseli meitä jostain ylhäältä pilke silmäkulmassaan.

Lehitraot, Ella! Tapaamme seuraavan kerran pilvissä Herraamme vastassa !