OLKOON HEIDÄN MUISTONSA SIUNATTU!

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet kummalliset elämässäni. Se alkoi, kun pihallani pari kuukautta leikkinyt pirteä kissanpentu sairastui ja kuoli kirjaimellisesti käsiini. Se kuihtui muutamassa päivässä niin, ettei lopulta enää hankkimani antbioottikuurikaan auttanut. Suloinen pieni pallero, täynnä elämää ja iloa muuttui väsyneeksi ja apaattiseksi ja lopulta veti viimeiset henkäyksensä. Hautasin pienen kukkapenkkiin. Tapaus jotenkin järkytti minua ja surin sitä monta päivää. Kuolemassa ei ole mitään kaunista eikä luonnollista! Se ei alunperin ollut Jumalan suunnitelma! Elämä oli tarkoitettu ikuiseksi, niinkuin Hän on ikuinen! Kuolema tuli synnin seurauksena maailmaan. En millään voi uskoa, että Jumalan luontokappaleet, jotka antavat meille niin paljon iloa ja lohdutustakin, olisivat täällä vain pientä hetkeä varten. Uskon, että heillekin on varattu paikka omassa Taivaassaan. (Sanokoon jotkut opettajat mitä tahansa!) Sanoohan sanakin (Room 8: ¹⁹ Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.

²⁰ Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,

²¹ koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.

²² Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;)

Yksi ystäväni, joka usein hoitaa terveeksi kotonaan sairaita hylättyjä kissoja sanoikin, että häntä on taivaassa odottamassa, omaisten ja Jeesuksen lisäksi, kokonainen komppanja  kissoja, joita hän on vuosien mittaan hoitanut!

Seuraavalla viikolla sain kaksi suru-uutista täällä Israelissa. Molemmat olivat tuntemiani ystäviä ja molemmat menehtyivät äkillisesti ennen aikojaan, ennen kun olivat "saaneet elämästään kylläksi."

 Sitten oli vuorossa monivuotinen ystäväni Ella. Samalla viikolla. Ella oli sairastanut jo pitkään. Hänellä oli ollut jo erittäin huono vaihe heinäkuussa, jolloin hän oli kolme päivää lähes tajuttomana keuhkokuumeen takia. Luulimme jo, että nyt Ella lähtee. Hän kuitenkin ihmeellisesti toipui siitä, vaikka ensin näytti siltä, että ainakin muisti oli lähes hävinnyt. Hän kuitenkin sai myös muistin takaisin ja viimeisen kuukauden ajan hän puhui ja söi lähes normaalisti. Minäkin ehdin tapaamaan häntä useamman kerran paluuni jälkeen. Kunnes tuli viimeinen viikko ja septis.
Perjantaina olimme katsomassa häntä kahden ystävän kanssa. Ella ei enää avannut silmiä, mutta vastasi kyllä tai ei, selvästi ymmärsi mitä puhuimme. Rukoilimme yhdessä hänen kanssaan.
Sunnuntai-aamuna hän ei enää reagoinut. Happinaamarin alta näkyi nenä terävänä.
Iltapäivällä saimme puhelinsoiton; Ella oli päässyt pois. Riensimme sairaalaan, mutta paikallisen tavan mukaan hänet oli jo kääritty kuolinpussiin, emmekä nähneet häntä. Luovutimme hänet kuitenkin siinä vielä Herralle.
Hautajaiset saatiin sovittua jo seuraavalle päivälle, myöhäiselle illalle klo 21.30. Yleensä ne pidetään heti samana päivänä, mutta koska sunnuntai alkoi sukkotin viimeinen päivä, ne oli pakko pitää seuraavana päivänä.

Täällä sairaala ja muut viranomaiset järjestävät kaiken, omaisten ja ystävien tulee vain saapua paikalle sovittuun aikaan. Varsinkin kun kyseessä on henkilö, joka asui yksin Israelissa ilman lähiomaisia. Hautausajan saimme kyllä valita. Ella haudattiin Jerusalemin läntiselle hautausmaalle, rinteeseen, josta on mahtava näköala läheisille kukkuloille. Yöllä pimeässä hautajaisten aikaan, hautausmaalla oli rauhallinen ja juhlava tunnelma. Ortodoksi rabbit ensin synagoogassa lauloivat ja rukoilivat hepreaksi. Sitten ruumis kuljetettiin autolla hautauspaikalle ja me saattojoukko, n 20 henkeä, ajoimme perässä. Ella haudattiin muuriin, maahan asetettavaa kiviarkkua oli mahdotonta niin pian saada, se olisi pitänyt tilata jo kuukausia aikaisemin. Rabbit rukoilivat vielä hetken hautapaikalla ja sitten antoivat vuoron meille, ystäville seurakunnasta. Lauloimme muutaman Ellan lempilauluista ja rukoilimme. Ilmapiiri oli tunnelmallinen kynttilöiden valaistessa. Uskon, että Ella oli tyytyväinen, ja että hän katseli meitä jostain ylhäältä pilke silmäkulmassaan.

Lehitraot, Ella! Tapaamme seuraavan kerran pilvissä Herraamme vastassa !