sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

TISHA BE'AV - KATASTROFIEN PÄIVÄNÄ

Kuvahaun tulos haulle tisha b'av




Tänään vietetään Israelissa muistopäivää usean tärkeän, historiaa muuttaneen katastrofin muistoksi. Monet ihmiset viettävät päivän hiljaisesti, ilman juhlia, paastoten ja rukoillen.

Tässä on listattu muutamia historian tapahtumia, jotka sattuivat juuri elokuun 9.nä päivänä (tänä vuonna 21-22.7.)
V1313 eKr Vakoojat palasivat Luvatusta maasta pelottavien sanomien kera jättiläisistä ja muista vaikeuksista, ja israelilaiset pelästyivät, eivätkä halunneet lähteä Luvattuun maahan. Jumala rankaisi heitä 40 vuoden erämaavaelluksella.
V423 eKr Ensimmäinen Jerusalemin temppeli (Salomonin rakentama) tuhoutui tulipalossa babylonialaisten valloituksen aikana.
V70 jKr Toinen temppeli tuhoutui roomalaisten valloittaessa Jerusalemin, aiheuttaen niin suuren kärsimysten ajan, että kansa ei ole siitä vieläkään toipunut kunnolla.
V 133 jKr Juutalaisten Bar Kochba-kapina roomalaisia vastaan päättyi häviöön. Betarin juutalaiset teurastettiin 9. elokuuta ja samana päivänä vuotta myöhemmin Temppelivuori kynnettiin tasaiseksi.
Muita elokuun 9 päivän katastrofeja:
V 1290 jKr Juutalaiset karkoitettiin Englannista
V1492 sama tapahtui Espanjassa


Eilen illalla saapuessani kotiin läheisessä puistossa vietetiin muistopäivän alkua sapatin loputtua. Puiston reunustat ja parkkipaikka olivat täynnä autoja, kun sadat ihmiset kokoontuivat juhlaan.

Viereisiltä kukkuloilta kantautui myöhään yöhön juhlinta, jonka sävy oli toinen; ilotulitukset, valonheittimet ja kovaääninen musiikki värittivät ilojuhlia, joita arabit viettivät. Muslimiväestölle juutalaisten suru ja vaikeudet ovat voitto. Jokaista kaatunutta israelilaissotilasta juhlitaan ja verityön tekijät saavat suuret palkinnot.
Viimeisten kahden kuukauden aikana, toukokuun Ramadanista alkaen, konfliktit palestiinalaisten kanssa ovatkin olleet jokapäiväisiä ja yltyviä. Gazan rajalla on kuohunut. Ensin gazalaiset suurin joukoin yrittivät murtaa raja-aitaa ja tulla väkisin Israelin puolelle. Kun se ei onnistunut, he ovat lähettäneet satoja tuli-leijoja ja ilmapalloja, jotka sisältävät räjähteitä, Israelin puolelle aiheuttaen suurta tuhoa maataloudelle ja suurella vaivalla istutetuille metsille. Myös asuinrakennuksia on menetetty näissä tulipaloissa. Viimeksi kuulin, että he käyttivät jopa viattomia eläimiä tulisten kekäleiden kuljetukseen, mm haukkaa. Kaikki tämä yltyvän ohjus-ja ammustulituksen keskellä.
Olin viikko sitten ystäväni kanssa Haifassa, vain retkellä ja kävimme myös eräässä naisten kuntoutuskodissa tutustumassa. Päivä oli mukava, paitsi se sattui olemaan se päivä, jolloin Gazasta ammuttiin lähes 200 ohjusta Israelin puolelle. Ystäväni puhelimen ohjushälytys soi muutaman minuutin välein!
Tämän jälkeen Israel on pommittanut Gazan Hamas-tukikohtia suuremmalla voimalla. Mihin länsimainen media on heti tarttunut. "Israel pommittaa Gazaa", on ollut kaikissa otsikoissa.
Kummallista on se, että YK ja monet valtiot syyttävät Israelia rasismista ja apartheid-politiikasta, kun Israel on ainoa Lähi-Idän valtio, jossa kaikilla on samat kansalaisoikeudet, niin palestiinalaisilla kuin juutalaisilla! Missään ympäröivissä valtioissa ei asu juutalaisia, heidät kaikki, satoja tuhansia ihmisiä karkoitettiin II Maailmansodan aikana.
Kesäkuussa, tulipalojen alettua Jumalan vastaus oli ihmeellinen: Hän lähetti sateen tulipaloalueille! Israelissa ei ole satanut kesäkuussa kymmeniin vuosiin! Nyt vettä satoi niin, että mm Sderotissa annettiin tulvavaroitus ja usealla alueella pelättiin syöksyvesiä. Jumalan varjelus myös tulituksen keskellä on ihmeellinen; useimmat ammukset eivät osu kohteisiinsa!
Jumala sotii kansansa, silmäteränsä puolesta! Hän ei salli heihin koskettavan ilman rangaistusta.
Tänäänkin, katastrofien muistopäivänä siunaamme Israelia ja rukoilemme sen menestystä. Ja että sydämet kääntyisivät Lunastajansa puoleen!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti