perjantai 3. huhtikuuta 2020

KAKSI IHMISJOUKKOA

JEESUS KULKI GALILEAN RANTAA
Galilea on Jeesuksen kotiseutua ja alue, jossa hän aloitti palvelustehtävänsä kutsuen ensimmäiset opetuslapsensa, kalastajat Gennesaretin järven rannalta. Hän asui lapsuutensa Egyptistä paluun jälkeen Nasaretissa, joka sijaitsee n 40 km Kaparnaumista länteen. Kapernaum ja läheinen Beetsaida olvat Pietarin ja hänen perheensä kotiseutua. Täällä Jeesus mm piti parantumiskokouksia, saarnasi ja paransi mm Pietarin anopin kuumetaudista. Kapernaum sijaitsee aivan Gennesaretin järven pohjoisrannassa ja siitä on tänä päivänä jäljellä vain rauniot. Korazinin tarkkaa paikkaa ei ole löydetty.
Matteuksen 11 luvussa Jeesus kulki näissä kaupungeissa, lähetettyään opetuslapset saarnaamaan. Heidän kotikaupungeissaan. Hän saarnasi ja paransi ihmisiä.
Miten ihmiset suhtautuivat häneen?  Eivät kovinkaan hyvin. Häntä arvosteltiin ja moitittiin. Ihmiset eivät kunnioittaneet häntä eivätkä tunnustaneet Jumalan lähettämäksi Messiaaksi. Hän ei edustanut sellaista hengellisyyttä, jota ihmiset halusivat.

16 Mutta mihin minä vertaan tämän sukupolven? Se on lasten kaltainen, jotka istuvat toreilla ja huutavat toisilleen
17 sanoen: 'Me soitimme teille huilua, ja te ette karkeloineet; me veisasimme itkuvirsiä, ja te ette valittaneet'.
18 Sillä Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja he sanovat: 'Hänessä on riivaaja'.
19 Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa."
20 Sitten hän rupesi nuhtelemaan niitä kaupunkeja, joissa useimmat hänen voimalliset tekonsa olivat tapahtuneet, siitä, etteivät ne olleet tehneet parannusta:

Kaikista voimallisista teoista ja ihmeistä huolimatta he hylkäsivät hänet. Luukas 4 kertoo tarinan Jeesuksesta kotikaupungissaan Nasaretissa. Hän saarnasi siellä sapattina synagogassa ja luki viikon tekstin Jes 61: Herran Henki on minun päälläni ja Hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa. Ihmiset raivostuivat niin, että halusivat heittää hänet alas kalliolta.
Myös Kapernaumin synagogassa hän saarnasi ja monet sairaat kerääntyivät hänen ympärilleen. Nyt Kapernaumista on jäljellä enää rauniot.

Vain muutama kilometri kaupungista on rinne, jossa Jeesus saarnasi kuuluisan Vuorisaarnansa. Matt 5:
"Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.

Ihmiset kuuntelivat. Tämä yleisö oli hyvin erilaista kuin synagogien itsetietoiset kirjanoppineet ja fariseukset, joille Jeesus ei kelvannut.  He olivat ihmisiä, jotka tarvitsivat Jeesusta. He olivat juuri niitä köyhiä, murheellisia, hiljaisia, joille Jeesuksen sanoma antoi uuden elämän. He eivät tarvinneet uskonnollisia menoja tai rituaaleja vaan he halusivat kohdata elävän Kristuksen. Ja he kohtasivat hänet! Monet näistä ihmisistä jättivät kaiken ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. He saivat nähdä, miten Jeesus tyydytti heidän tarpeensa. Heidät ravittiin. He olivat autuaita. Heistä tuli niitä, jotka saivat periä maan. Ja heidän oli Taivasten valtakunta.

Toisenlainen kohtalo odottaa Kapernaumin, Beetsaidan ja Korazinin asukkaita.
2"Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet teissä, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa tehneet parannuksen.
22 Mutta minä sanon teille: Tyyron ja Siidonin on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin teidän.
23 Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas. Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet sinussa, olisivat tapahtuneet Sodomassa, niin se seisoisi vielä tänäkin päivänä.
24 Mutta minä sanon teille: Sodoman maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sinun."
"Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet teissä, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa tehneet parannuksen.
22 Mutta minä sanon teille: Tyyron ja Siidonin on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin teidän.
23 Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas. Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet sinussa, olisivat tapahtuneet Sodomassa, niin se seisoisi vielä tänäkin päivänä.
24 Mutta minä sanon teille: Sodoman maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sinun."

Näin on usein tänäkin päivänä.Rakkaus löytyy sieltä, mistä vähiten odottaisi. Nöyryys ja hiljaisuus eivät viihdy rikkaiden ja ylhäisten saleissa. Sydämen yksinkertaisuus ja usko kavahtavat tekopyhää uskonnollisuutta, joka tarjoaa vain lakia ja sääntöjä.

Kävin molemmilla paikoilla, niin Kapernaumissa kuin Autuuksien vuorella ensimmäisellä matkallani Israelissa v 2004. Ne tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Voi kokea, että Jeesuksen jalat todella astuivat näillä kivillä, ja Hän vaelsi näitä polkuja. Päällerakennetut kirkot ja pyhäköt eivät ole pilanneet näitä paikkoja, kuten niin monessa muussa paikassa mm Jerusalemissa. Elämä Galileassa on vieläkin yksinkertaisempaa, hiljaisempaa ja vailla uskonnollista kiihkoilua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti