Tänä keväänä vaikuttaa siltä, että autoilijoiden määrä on kasvanut huimasti. Kun ensimmäisenä päivänä talviloman jälkeen menin luennolle, vaikka olin lähtenyt hyvään aikaan ja normaalisti olisin ehtinyt hyvin tunnille, olin 60min myöhässä. Ja se harmitti, sillä koko luento kesti 90min. Seuraavalla kerralla lähdin kotoa 3,5 tuntia ennen luennon alkua. Nyt myöhästyin vain 30 min. Tuntuu aivan toivottamalta! Ehkäpä enimmäkseen seuraankin tunteja nyt zoomissa, vaikka se ei ole ihan sama asia, eikä voi osallistua samoin.
Viime viikolla tapahtui kuitenkin eräs hauska asia, ja opin taas jotain tästä erikoisesta yhteiskunnasta. Kokeilin mennä yliopistolle uudella bussilla no 402, jota reittiä google-maps minulle ehdotti. Seisoin siis pysäkillä ja odotin bussia. Ei tullut vuoron mukaan, mutta n 20 min myöhässä bussi kuitenkin kaarsi pysäkille. Vaikka meitä oli kymmenkunta huitomassa kädellä, bussi karautti vain ohi, eikä edes hiljentänyt. Odotin siis seuraavaa, joka tulikin muutaman minuutin kuluttua. Nyt meitä oli nousemassa bussiin jo parikymmentä matkustajaa, kaikki uskonnollisen näköisiä. Tiesin toki, että tämän bussin päätepysäkki oli kuuluisassa ultraortodoksi kaupungissa, Bnei Brakissa, jossa koronan riehuessa kovimmillaan vastustettiin hallituksen määräyksiä mm maskien käytöstä ja kokoontumisrajoituksista.
Minua ennen bussiin nousi jo useita ihmisiä ja kun viimein pääsin sisään, huomasin, miten etuosa oli täynnä uskonnollisen näköisiä miehiä partoineen, kipa tai musta lierihattu päässä, mustissa vaatteissa. Ja jokainen järjestään istui kahden paikalla yksin. Kaikki naiset ja tytöt olivat pakkautuneet bussin takaosaan. Minäkin tietysti sitten suuntasin sinne, mutta huomasin kohta, että takana ei ollut yhtään vapaata paikkaa. Eikä miesten viereen ollut tässä kulttuurissa naisen
soveliasta istua, ainakaan uskonnollisen miehen.
Mietin hetken mitä tehdä ja kun tajusin, että seisominenkaan koko pitkän matkan ei ollut mahdollista, päätin tarttua härkää sarvista. Vilkaisin äkkiä ympärilleni ja huomasin lähellä nuoren miehen, joka näytti vähiten uskonnolliselta: hänelläkin oli kyllä kipa, mutta ei partaa eikä mustia vaatteita. Kysyin häneltä ystävällisesti, mutta selkeästi: "Efshar lashevet po? Ein makomot! Saako tähän istua? Ei ole paikkoja."
Bussin takaosa hiljeni, ja voin aivan kuin kuulla, miten ympärilläni vedettiin henkeä. Mies ei vastannut mitään, vaan pomppasi kuin nuoli ylös, eikä vain hän, vaan 3-4 muuta miestä ympäriltäni teki samoin. He tiivistivät penkkirivit, menivät eteenpäin istumaan ja minä sain istumapaikan. Viereeni istui vielä toinen nainen.
Joskus on selvästi hyötyä siitä, että on vähän vanhempi nainen ja vielä pakana kaiken lisäksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti