ERIKOISIA KYYTEJÄ

Jokin aika sitten koin jälleen erikoisen kyydityksen lentokentälle. Israelissahan on se tapa, että lentokentälle mennessä tilataan Nesher-lentokenttätaksi, jolla on aina vakio hinta ja tilaustoimisto päättää, milloin hakee sinut antamastasi osoitteesta, kun ilmoitat lennon ajankohdan. Kentällähän taytyy olla turvatarkastuksien takia n 3-4 tuntia ennen lennon lähtöä.
Olin tilannut taksin hyvissä ajoin vuorokautta ennen, kuten pitääkin, ja sovittu aika oli klo 02.30 aamuyöstä. Klo 02.25 soi puhelimeni ja kuski ilmoittaa (hepreaksi), että ei löydä osoitettani. (Se ei vielä ollut mitenkään tavatonta, sillä asun kaupungin laidalla, lähes erämaan reunalla. Siksi minut yleensä haetaan ensimmäisenä kyytiin.) Yritin yksinkertaisella heprean-englannin sekoituksella selittää, mikä on lähin raitiovaunuasema ja miten siitä edetään. Mies puhelimen päässä kärsimättömänä tokaisee: "Eikö siellä ole ketään hepreaa kunnolla puhuvaa!" Vähän närkästyneenä herätin kämppikseni, joka hänkään, vaikka puhuukin kieltä normaalisti sangen sujuvasti, ei tahtonut saada sanaa suustaan näin äkillisesti aamuyöstä herätettynä! Lupasin sitten tulla taksia vastaan isommalle lähikadulle, josta sitten löysimmekin toisemme.
Istuin kuskin taakse, josta hän äkkiä komentaa minut istumaan toiselle puolelle etupenkille, suoraan näköyhteyteen hänen kanssaan. Mikään silmäpeli ei kuitenkaan tältä yli 75-vuotiaalta kuskilta onnistunut, vaikka hän jo alkoi kyselemään alkuperämaatani (kätevä tapa täällä avata keskustelu!) sillä sama osoitteen etsiminen alkoi seuraavan matkustajan kohdalla. Itseasiassa, kaikki 9 kyyditettävää osoittautuivat hankaliksi löytää. Useimpien kohdalla kuljettaja soitti toimistoonsa, ja pyysi: "Moishe, kerro nyt tarkemmin, missä tämä osoite sijaitsee, en löydä sitä!" Mitään karttaa navigaattorista puhumattakaan kuskilla ei ollut apunaan! Noin kuudennen matkustajan kohdalla "Moishe" ilmeisesti lähetti apukuskin kyytiin, joka sitten ohjasi ja neuvoi pääkuskiamme, joka näytti olevan ensimmäistä kertaa työssään! Puolentoista tunnin matkustajien etsimisten jälkeen taksi oli suht koht täynnä ja suuntasimme lentokenttää kohti, jonne saavuimmekin aivan hyvissä ajoin. Viimeinen episodi sattui maksaessani, hän yritti ottaa 5 shekeliä liikaa maksua, mutta siinä kohtaa sitten vaadin vaihtorahaa taksan mukaan.
Loppu matka Suomeen jouluksi sujuikin sitten rauhallisesti. Vieressäni oli molemmilla melko täysillä lennoilla koko koneen lähes ainoat vapaat paikat!

Näiden keltasten sheruttien kyytiin kannattaa todella nousta rukoillen, eikä vain sen takia, että kuljettajilla on vain kaksi poljinta, jarrrut ja kaasutus! Kerran joitakin vuosia sitten tullessamme Tel Avivista tiimin kanssa luulimme oikeasti, että meidät kidnapattiin! Sherut, jotka kulkevat myös T. A.n ja Jerusalemin väliä, lähti kiidättämään kahdeksan hengen tiimiämme Jerusalemin sijaan lentokentän suunnalle, ja vaikka kuinka huusimme kuskille, että väärä suunta, hän ei ottanut kuuleviin korviinsakaan. Hän vain puhui ajaessaan kiivaasti KAHTEEN puhelimeen. Noin puoli tuntia ajettuaan, hän yhtäkkiä teki u-käännöksen keskellä moottoritietä, ja lähti takaisin T. A.n suuntaan. Silloin Aila, yksi tiimiläisistämme päätti vielä kokeilla ranskan kieltä, johon hän yllätykseksemme vastasikin sujuvasti, ja selitti, että auto oli rikki ja hän joutui palauttamaan meidät alkupaikkaan bussiasemalle. Sieltä sitten pääsimme uuteen hänen tilaamaansa kyytiin. Taksissa oli vielä tilaa kahdelle ja uusi kuskimme ottikin kyytiin nuoren naisen ja miehen, joista tämä viimeinen sattui istumaan minun viereeni. Tämän kanadalaisen entisen uskonnollisen juutalaisen kanssa syntyikin niin hedelmällinen keskustelu monista uskoon ja Raamattuun liittyvistä asioista, että havaitsin pian, että koko tämä aiempi episodi, auton rikkoontuminen ja meidän paniikkimmekin oli vain johdattelua tälle tärkeämmälle asialle.
Israelin liikenneolosuhteet vaativat kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa (vaikka erittäin harvoin matka keskeytyy niin, että et pääse määränpäähäsi!), mutta usein matka on hauska  kokemus ja joskus lopussa odottaa palkinto!

SYYSSATEET

Viimeisen viikon sisällä Israelissa on satanut useana päivänä, ja monesti aivan kaatamalla. Tuntuu siltä, että vettä on tullut enemmän jo nyt kuin koko viime talvena yhteensä. Tänäänkin satoi vihmomalla melkein koko päivän niin, että etuoveni edessä ollut viemäri meni tukkoon ja vesi uhkasi tulla olohuoneeseen asti.
Katukuvaan ovat ilmestyneet jälleen sadehattupäiset miehet ja rikkimenneitä sateenvarjoja lojuu ajoteillä ja roskalaatikot täynnä. Sadepäivänä hyvät varusteet ovat elämää helpottava asia, kun kadut tulvehtivat vettä ja sade tulee vaakasuorassa tuulenpuuskien mukana.
Sateet ovat aina valtava siunaus tälle kuivalle maalle, jossa yli puoli vuotta taivaalla ei näy pilvenhattaraakaan. Ehkä Gennesaretin pinta nousee näiden sateiden tuloksena ja ehkä jopa Kuolleen Meren, jonka rantaviiva on hälyyttävästi vetäytynyt kymmeniä metrejä viime vuosien aikana.

Viime blogissani kerroin Natashasta, joka koki rakkauden kosketuksen Punaisessa Matossa. Seuraavalla viikolla hän saapui keskukseen yllään kaunis pusero ja kirkkaan punainen pitkä hame. Olimme kaikki ihastuksissamme! Hän meni istumaan tuolille, kohta joku taas hieroi hänen hartioitaan, jalat likosivat jalkakylvyssä ja samalla toinen henkilö antoi hänelle käsihoitoa. Minua nauratti ja sanoin, että sinullahan on tänään täyden palvelun päivä! Natashaakin nauratti, ja hän vastasi, että hänellä on kohtelu kuin presidentillä konsanaan. Siihen kaikki yhteen ääneen huomautimme, että ei kuin presidentillä vaan kuin kuninkaallisella prinsessalla. Olemme kaikki kallisarvoisia kuninkaan tyttäriä, ainutlaatuisia ja arvokkaita.

TAVALLINEN PÄIVÄ PUNAISESSA MATOSSA

Saavun Punaiseen Mattoon n 10 minuutin kävelyn jälkeen bussipysäkiltä vähän ennen klo 11. Valitsen useimmiten rauhallisemman kävelytien, enkä suorinta tietä Vanhan bussiaseman rähjäisen ympäristön läpi, jotta voin vielä rukoilla ja koota ajatuksiani päivää varten.
HaSharon kadulla Punaisen Maton ulko-oven liepeillä seisoskelee jo joukko naisia odottamassa ovien aukeamista, kukin erilaisessa kunnossa. Joku tunnistaa minut, hymyilee ja tervehtii. Sisään on pyrkimässä myös tyttö, joka sai viime kerralla porttikiellon riehumisesta. Turvamies ovella torjuu napakasti hänen sisäänpääsy-yrityksensä.
Sisällä ovat jo päivän työntekijät ja vapaaehtoiset pilkkomassa salaattia, asettamassa uusia vaatteita vaaterekeille, lajittelemassa pyykkiä. Rukoilemme päivän aluksi yhdessä.
Rukouksen lopussa portaita alas laskeutuvat jo ensimmäiset naiset. He saapuvat nälkäisinä, lopen uupuneina ja suihkun tarpeessa, monet hoippuen alas portaita. Korkeat korot lintassa, tuskin pystyssä pysyen.
Vahvasti meikattu Nadja nukahtaa usein ruokalautasensa päälle. Joudumme herättelemään häntä jatkuvasti. Joskus hän nukahtaa seisaalleen, vaikka vaatetankojen viereen ja joku joutuu vahtimaan, ettei hän kaadu ja loukkaa itseään. Olen joutunut pitelemään hänestä joskus kiinni, josta hän aina suuttuu. Tänään meillä oli ystävällinen juttuhetki, kun hän valitsi itselleen uutta villapuseroa. Vihreä väri sopi hänelle kauniisti! Hän hymyili minulle, kun kehuin väriä.

Noin 40-vuotias Elvira syö hyvällä ruokahalulla ja haluaa sitten lepäämään. Elvira on vielä kaunis ja herkkä. Katuelämä ja huumeet eivät ole vielä kokonaan vieneet hänen terveyttään ja psyykeään. Kulmasohvalla on jo kaksi nukkujaa, joten sijaan hänelle patjan lattialle. Hän pyytää minua hieromaan selkäänsä, sillä se saa hänet rentoutumaan. Kun hieron hänen  olkapäitään, rukoilen samalla hiljaa kuiskaten. Hän nostaa päätään ja pyytää: "Kovemmalla äänellä, ole hyvä! Haluan kuulla mitä rukoilet!" Niin sitten rukoilen, että Jeesus kosketttaisi hänen sisintään ja avaisi niitä lukkoja ja solmuja, mitä on tullut elämän aikana, antaisi vapauden ja ilon. Rukous saa hänet avautumaan ja hän kertoo, että on jo toivottomassa tilanteessa elämänsä suhteen. Hän kaipaa muutosta, Jumalan kohtaamista. Mutta ei tiedä miten. Kerron omasta elämästäni, miten Jeesus on minua auttanut ja johtanut elämässä, parantanut peloista ja ahdistuksista. Hänelle ei ole mikään mahdotonta! Meidän tulee vain pyytää häntä. Halaamme ja kehoitan häntä miettimään asioita ja kuntoutukseen lähtöä.
Lora on erikoinen pakkaus. Olen nähnyt häntä vasta muutaman kerran tänä syksynä. Ensimmäisellä kerralla luulin häntä pojaksi, jolta hän täysin näyttääkin, laihana, pojan vaatteissa, piikkitukkaisena. Hän on jatkuvasti niin levoton, ettei pysy hetkeäkään aloillaan. Syökin seisaaltaan, jalat heiluen. Kun hän saapuu, hän menee ensimmäisenä peilin eteen ja alkaa kohentaa hiuksiaan. Joka päivä on saatava uusi väri! Tänään sateenkaaren värit, keltainen. vihreä ja sininen muuttuvat porkkanan punaiseksi ja hiukset myös ajetaan osittain. Lopputulos näyttää tyylitellyltä irokeesikampaukselta. Lora on diplomi-kampaaja ammatiltaan. Hän on hiljainen, mutta herkkä ja auttavainen. Aina puolustamassa heikompia! Hyvä ystävä Anatin kanssa, sanoo tätä äidiksi. Hän touhuaa keskuksessa edes takaisin ja päivän päätteeksi hän pesaisee lattian, voimalla ja kovalla vauhdilla, mutta tehokkaasti!

Huonokuntoinen ja likainen Natasha saa tänään myös selkähieronnan. Hänellä on ollut joskus pahoin tulehtuneita paiseita kehossaan, nyt niitä ei näkynyt. Tämä karski ja riitainen, joskus harhainen, elämän rääkkäämä nainen istuu hiljaa vapaaehtoisen hierottavana ja hänkin saa luultavasti hiljaiset rukoukset osakseen. 20 minuutin kuluttua hieronnan loputtua kyyneleet valuvat hänen poskillaan valtoimenaan. Jokin on kosketttanut hänen sisintään. Suihku ja puhtaat vaatteet tekevät myös hyvää hänelle. Hän on herkän tuntuinen koko loppupäivän ja silmissä on uusi ilo.

Nuoren tytön, Lean, päivä ei alkanut hyvin. Hän suuttuu vapaaehtoiselle, joka ei ymmärrä hänen hepreankieltään, kiroilee, sanoo rumasti ja marssii ylös portaita mieltään osoittaen. Yllätykseksemme hän kohta palaa lauhtuneena, menee vapaaehtoisen luo nöyrästi ja pyytää anteeksi käytöstään.  Hän vielä kertoo Anatille, että käyttäytyi tosi huonosti ja pyysi anteeksi. Istuin hänen viereensä ruokapöydässä ja huomautin, kun kuulin hänen puhuvan venäjää: "En ole tiennytkään että olet venäjänkielinen!" Hän vastasi siihen: "En minäkään ole tiennyt, että sinä olet venäjänkielinen!" Siitä alkoi hauska keskustelu: hän on itse asiassa kotoisin Burjatiasta, jossa minäkin olen käynyt. Olen nähnyt häntä monet kerrat näiden kuukausien aikana, mutta nyt vasta keskustelimme ensimmäisen kerran, kun löytyi yhteinen kieli.

Vanhin asiakas keskuksessa, puolalaista alkuperää oleva n 65-vuotias Dina saapuu ontuen ruokapöydän ääreen ja pyytää, että hoitaisin hänen kättään. Sormi oli turvoksissa ja kynnen vieressä selvästi alkava tulehdus.  Sairaanhoitajia ei ollut sinä päivänä paikalla, joten vedin hanskat käsiini ja aloin puhdistamaan haavaa antiseptisellä liuoksella ja laitoin uuden siteen. Dina itki, ja kun kysyin, mikä oli hätänä, hän kertoi että hänen n 30-vuotias "poikaystävänsä" ei halunnut enää nähdä  häntä. Keskustelimme pitkään ja neuvoin häntä unohtamaan koko poikaystävän, joka käytti häntä vain hyväkseen. Rukoilimme yhdessä ja pyysin että Herra antaisi Dinalle uuden tulevaisuuden ja merkityksen elämälle.
Järjestellessäni vaatteita rekeille keskukseen saapuu pitkästä aikaa nuori transseksuaali Oren. Hän saapuu iloisena  ja halaa minua, suutelee molemmille poskille. Hämmästyn hieman, sillä hän on yleensä ollut aika varauksellinen käytökseltään. Ehkä hän on vain iloinen tunnistaessaan tutun ihmisen. Keskuksessa käy n 4-5 transseksuaalia. Heihin on kaikkein vaikein saada kontaktia.Mutta Anat on läheinen ystävä monen kanssa, hänellä on avain heidän sismpäänsä. Olen monesti nähnyt, miten joku heistä istuu pöydän päässä Anatin kanssa ja purkaa sydäntään ja elämäänsä hänelle.

Näin päivä kuluu, naisia soljuu sisään ja ulos keskuksesta, ehkä 35-40 päivässä. Päivään mahtuu pinnallisempia ja syvempiä kohtaamisia. Täysi päivä ja kohtaamisia, joita jään miettimään ja rukoilemaan pitkäksi aikaa. Jumala tekee hiljaista työtään. Meidät on kutsuttu rakastamaan ja pitämään elämän sanaa ja toivoa esillä näilläkin kaduilla, jossa toivoa ei ole. Hän tekee työn. On valtava ilo nähdä aina välillä jonkun pääsevän irti, kuin tulesta, kuoleman porteilta uuteen elämään.