keskiviikko 14. joulukuuta 2016

SYYSSATEET


Viimeisen viikon sisällä Israelissa on satanut useana päivänä, ja monesti aivan kaatamalla. Tuntuu siltä, että vettä on tullut enemmän jo nyt kuin koko viime talvena yhteensä. Tänäänkin satoi vihmomalla melkein koko päivän niin, että etuoveni edessä ollut viemäri meni tukkoon ja vesi uhkasi tulla olohuoneeseen asti.
Katukuvaan ovat ilmestyneet jälleen sadehattupäiset miehet ja rikkimenneitä sateenvarjoja lojuu ajoteillä ja roskalaatikot täynnä. Sadepäivänä hyvät varusteet ovat elämää helpottava asia, kun kadut tulvehtivat vettä ja sade tulee vaakasuorassa tuulenpuuskien mukana.
Sateet ovat aina valtava siunaus tälle kuivalle maalle, jossa yli puoli vuotta taivaalla ei näy pilvenhattaraakaan. Ehkä Gennesaretin pinta nousee näiden sateiden tuloksena ja ehkä jopa Kuolleen Meren, jonka rantaviiva on hälyyttävästi vetäytynyt kymmeniä metrejä viime vuosien aikana.

Viime blogissani kerroin Natashasta, joka koki rakkauden kosketuksen Punaisessa Matossa. Seuraavalla viikolla hän saapui keskukseen yllään kaunis pusero ja kirkkaan punainen pitkä hame. Olimme kaikki ihastuksissamme! Hän meni istumaan tuolille, kohta joku taas hieroi hänen hartioitaan, jalat likosivat jalkakylvyssä ja samalla toinen henkilö antoi hänelle käsihoitoa. Minua nauratti ja sanoin, että sinullahan on tänään täyden palvelun päivä! Natashaakin nauratti, ja hän vastasi, että hänellä on kohtelu kuin presidentillä konsanaan. Siihen kaikki yhteen ääneen huomautimme, että ei kuin presidentillä vaan kuin kuninkaallisella prinsessalla. Olemme kaikki kallisarvoisia kuninkaan tyttäriä, ainutlaatuisia ja arvokkaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti