Palasin Israeliin eilen juuri Jom Hazikaronin, eli Sodassa kaatuneiden ja terrorismin uhrien muistopäivän aattona. Tilapäisestä yöpaikastani, josta on huikeat näköalat Kidronin laaksoon, jonka vastapäisellä rinteellä kohoaa Siionin vuori ja vähän kauempana, Hinnomin laakson takana häämöttää Öljymäki, kuuntelin koko illan hälytysajoneuvojen ääniä ja sireenin huutoa, joka ilmoitti minuutin hiljaisesta hetkestä menehtyneiden muistamiseksi. Sodassa ja terrori-iskuissa kaatuneita on 23 544 henkeä. Viime vuoden aikana erilaissa iskuissa kuoli lähes 70 henkeä, sotilaita ja siviilejä. Sireenien alkaessa ulvoa kaikki liikenne pysähtyy, ihmiset toimissaan nousevat seisomaan, hiljentyvät ja pysähtyvät kunnioittamaan kaatuneiden muistoa. Satuin viime vuonna olemaan Keskusbussiasemalla, kun sireenit alkoivat soimaan. Meluisalla asemalla tuli hiiren hiljaista ja vakavuus ja kunnioitus laskeutuivat koko paikan ylle. Se oli koskettava hetki!
Seurasin eilen myös netistä livenä erilaisia tapahtumia, kuten Länsimuurilla pidettyä muistotilaisuutta ja Yksinäiset Sotilaat- järjestön tapahtumaa, jossa kahden kaatuneen omaiset kertoivat läheisensä viimeisistä hetkistä ja tunnelmista hyvin koskettavalla tavalla. Kaikki tilaisuudet olivat vakavia ja juhlallisia, mutta myös toiveikkaita, elämää arvostavia. Musiikilla oli niissä tärkeä osansa.
Yhteistä puheissa oli myös se, että, kyynelten keskeltäkin niistä välittyi kiitollisuus ja ymmärrys siitä, miten lyhyeksikin jäänyt elämä oli saanut olla valaisemassa tietä toisille ja kaatuneiden muistokin oli siunaus. Tätä aina juutalaisten kesken toivotetaankin surunvalitteluissa: "Olkoon hänen muistonsa siunattu!"
Heti tänään valmistaudutaan toiseen juhlaan, eli Israelin 69:n Itsenäisyyspäivään, joka alkaa jo auringon laskiessa illalla. Itsenäisyyspäivä on aina suuri ilojuhla. Sitä on juhlittu tanssien kaduilla joka vuosi jo ensimmäisestä kerrasta lähtien vuonna 1948. Keskustassa pystytettiin erilaisia esiintymislavoja valmiiksi ja liput liehuivat jo niin kaduilla kuin autoissa. Onhan se valtava Jumalan ihme, että hän kokosi oman kansansa kaikkialta maan ääristä omaan maahansa lähes 2000-vuoden hajaannuksen jälkeen, elvytti heidän ikivanhan kielensä, jota oli vuosisatojen ajan käytetty vain Vanhan Testamentin tutkimiseen ja antoi muutenkin kaikki edellitykset oman, itsenäisen valtion perustamiselle. Tätä ei ole tapahtunut maailma historiassa minkään kansan kohdalla! Israelin valtion olemassaolo on suurin todistus siitä, että Jumala elää!
Näiden kahden juhlan lähekkyys puhuu myös siitä, miten ne kuuluvat yhteen ja ilman suuria uhrauksia ja kärsimyksiä itsenäisyyttä ei olisi saavutettu. Tälläkin asialla, kuten monella muulla asialla elämässä on kuin saman kolikon kaksi puolta. On uhri ja toivo, itku ja ilo, valo ja pimeys, elämä ja kuolema, rakkaus ja viha. Ne kaikki kuuluvat ihmisen osaan. Ja kaikella on aikansa, kuten Saarnaaja Raamatussa sanoo.
Mutta juhlien järjestyksellä on myös tarkoituksensa: Ensin tulee uhri ja menetys, sitten koittaa ilo ja tulevaisuus! Kärsimys on helpompi kestää, kun tietää, että se tuottaa hyvän tuloksen eikä se ole merkityksetöntä. Tämä on järjestys elämässä.
Parin viikon kuluttua juhlitaan jälleen. Jerusalemin yhdistymisestä on silloin kulunut 50 vuotta!
CHAG SAMEACH, ISRAEL! JA SIUNATKOON JA VARJELKOON SINUA HERRA
TÄSTÄKIN ETEENPÄIN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti