perjantai 26. toukokuuta 2017

MAGDALAN MARIA



Eilen pääsin yllättäin retkelle Pohjois-Israeliin Galilea-järven ympäristöön, Tiberiakseen, Kapernaumiin, Kaanaan (ajoimme vain sen läpi) ja Magdalaan, joka sijaitsee Kennesaretin pohjoisrannalla.
Magdala oli ajanlaskumme alussa vilkas kalastajakaupunki, josta kalaa toimitettiin eri puolille Juudeaa. Kaupungista on löytynyt, vain n 30sm syvyydestä muinainen kalasatama, tori, kalanjalostuslaitos, mikvejä - eli rituaalialtaita sekä synagooga, joka on ensimmäiseltä vuosisadalta. Tämä tarkoittaa sitä, että Jeesus opetuslapsineen kokoontui siellä, sillä he ottivat osaa sen aikaiseen juutalaiseen jumalanpalveluselämään. Kristinusko ei vielä ollut eronnut juutalaisesta  seurakuntaelämästä vaan oli osa sitä, yksi sen monista lahkoista. Tämä ero tapahtui vähitellen alkaen Kesareasta, ja Jerusalemin temppelin tuhon jälkeen opetuslasten levittäytyessä ympäristöön ja pakanakristittyjen lukumäärän alettua kasvaa alkuseurakunnissa. - 300-luvulla keisari Augustuksen ja häntä edeltäneen keisarin aikana ero oli jo selkeä. Kalastajakylä vauraudesta kertovat synagoogan kauniit koristeet ja niiden valitut värit.

Kaupungin teki varsinaisesti kuuluisaksi eräs sen asukkaista, josta tiedetään oikeastaan hyvin vähän, vain etunimi, Maria, ja se tapahtunut tosiasia, että Jeesus oli vapauttanut hänet seitsemästä pahasta hengestä. Lk 8:1-3: "Ja sen jälkeen hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja saarnasi ja julisti Jumalan valtakunnan evankeliumia; ja ne kaksitoista olivat hänen kanssaan, niin myös muutamia naisia, jotka olivat parannetut pahoista hengistä ja taudeista; Maria, Magdaleenaksi kutsuttu, josta seitsemän riivaajaa oli lähtenyt ulos, ja Johanna Kuusaan vaimo, ja Susanna ja useita muita jotka palvelivat heitä varoillansa."  Ei ole tietoa Marian elämän yksityiskohdista, missä tilanteissa riivaajat olivat häneen tulleet, mutta hän, joka oli ennen sidottu ja ahdistunut, ehkä epätoivoinen, oli Jeesuksen kohdattuaan parantunut, vapautunut ja hänestä tuli yksi Jeesuksen uskollisimmsta opetuslapsista. Hän rakasti Jeesusta koko sydämestään, seurasi häntä ristille ja oli ensimmäinen, joka todisti Jeesuksen nousseen haudasta!
Opetuslapsia oli parhaimmillaan yli satapäinen joukko Jeesuksen seurassa, ja se vaati aika hyvän organisaation tämän lähetystiimin ruokkimiseksi ja majoittamiseksi. Monet näistä mainituista naisista palvelivat muita varoillaan. Tekstin Kuusaa oli kolmanneksi rikkain mies koko Juudeassa, hän oli Herodeksen varainhoitaja. Juudas Iskariot oli Jeesuksen evankelioimisryhmän rahapussin vartija. Hänellä oli näin hyvä tilaisuus rahojen väärinkäyttöön.

 Mosaiikkimaalauksessa (jossa on 250 000 mosaiikkipalasta) on kuvattu herkästi Marian ja Jeesuksen kohtaaminen. Marialla on kasvoilla rauhaisa ilme, vaikka hänen takanaan näkyvät uhkaavina paksu käärme ja kuusi muuta pahaa oliota. Niiden on väistyttävä lopullisesti Jeesuksen läsnäolossa. Marian ja Jeesuksen kädet melkein koskettavat toisiaan, samalla tavalla kuin Michelangelon kuuluisassa maalauksessa "Adamin luominen" Sistinen kappelissa, Italiassa 1500-luvun alussa. Maalauksessa Jumala, elämän antaja, puhaltaa Adamiin elämän hengen. Samalla tavalla Jeesus, elämän ja kuoleman Herra tekee luomisihmeen,  antaa Marialle uuden elämän ja uuden tulevaisuuden. Kaunis vaate, jonka helmasta vielä pilkottaa vanha rääsyinen hame kuvaa myös elämän uudistumista.
Kappelin eteinen on pyhitetty uskollisten Jeesusta seuranneiden ja palvelleiden naisten muistolle (myös meidän nykypäivän naisten, ja kaikkien tässä välissä eläneiden!). Seinän vierustoilla seisoo kaksitoista pylvästä. Seurakunta tarvitsee näitä pylväitä. (Ilm 3:12: "Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä pois...")
Salin keskellä on pulppuava suihkulähde, joka sekin kuvaa elävää, uudistavaa vettä, joka sisimmästämme kumpuaa, jota ilman emme pystyisi palvelemaankaan, sekä myös sitä puhdistautumis-rituaalia, joka jokaisen Jumalan eteen astuvan täytyy suorittaa. Kristillinen kaste on syntynyt tästä esikuvasta.
Ryhmäämme opasti katolinen pappi Isä Eamon, jonka ajatuksia olen yllä osittain siteerannut.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti