perjantai 12. toukokuuta 2017

UUTISIA PAHAN NEUVONPIDON KUKKULALTA


Lähellä nykyistä asuinpaikkaani sijaitsee rinne, Haas Promenade, josta on kaunis näköala yli koko Jerusalemin, Öljymäelle ja Vanhaan Kaupunkiin. Se on suosittu retkikohde, jossa usein näkee turistiryhmiä ja nurmikoilla perheitä ja muita ryhmiä grillaamassa tai muuten retkeilemässä sapattina ja juhla-aikoina.
Vuonna 1990 kukkulalta sijaitsevasta Rauhan Metsiköstä löytyi kuin sattumalta hautakammio, jossa oli 12 luuarkkua, nk. ossuaaria. Yhdestä löytyi kirjoitus "Joosef, Kaifaan poika", virallinen nimi ylipappi Kaifakselle, joka hallitsi juutalaisten uskonnollista elämää ja temppelipalvelusta Jeesuksen aikana. Hän oli toisen ylipapin, Annaksen vävy ja yhdessä miehet muiden juutalaisten ylimysten kanssa suunnittelivat Jeesuksen vangitsemisen ja murhaamisen.On löydetty todisteita siitä, että hautaluolan lähettyvillä on sijainnut yksi Kaifaksen palatseista, joka nahtävästi toimi kokouspaikkana monille poliittisille juonitteluille ja salaisille suunnitelmille.
Rooman valtakunnassa Juudean maakunnan ylimykset ja ylipapit pitivät hallussaan suurinta poliittista valtaa ja olivat vastuussa laista ja järjestyksestä, kuitenkin roomalaisen kuvernöörin ja armeijan alaisuudessa. Tämä valta-asema antoi tilaisuuden henkilökohtaisen omaisuuden keruuseen, ja sitä usein hallitsivat korruptio ja nepotismi. Jeesuksen sanat ja teot vastustivat suoraan tätä jumalatonta valtarakennelmaa ja olivat siksi uhka myös Kaifaan toiminnalle. Jeesusta pidettiin "kansan villitsijänä" ja "roskajoukon" johtajana. Hän antoi uuden merkityksen sapatin säännöille parantamalla ja tekemällä hyvää sapattina. Hän paljasti armotta temppelin johtajien rahanhimon kumoamalla myyntikojut temppelin edustalta, kojut, jotka lihottivat omistajiensa kukkaroita. (Lk 19:45-46, Joh 11:49-)
Piste iin päälle oli Lasaruksen nostaminen kuolleista. Saddukeuksiin kuulunut Kaifas ei mitenkään voinut hyväksyä tätä tekoa, joka sai suuret kansanjoukot seuraamaan Jeesusta. Saddukeukset eivät siis uskoneet ylösnousemukseen alkuunkaan. Tämä ihmeteko asetti myös Lasaruksen ylipappien tappolistalle. (Joh 12:10-11)
Synkästä menneisyydestään johtuen kukkula on saanut lempinimekseen "Pahan neuvonpidon kukkula". Näitä kaifaita on historia täynnä, he tulevat ja menevät. Nyt toimitetaan kukkulalla jälleen "pahaa neuvonpitoa" Herraa ja hänen voideltuaan vastaan. Vuoren rinteellä sijaitsee, ehkäpä juuri Kaifaan asumuksen paikalla, YKn päämaja. YKn rauhanturvaajajoukot kutsuttiin Jerusalemiin 1967 Kuuden päivän sodan jälkeen varmistamaan rauhaa israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Nyt viime vuosina on YK ja erityisesti sen kulttuuri ja tiedeosasto UNESCO jatkuvasti tehnyt lauselmia ja päätöksiä Israelia vastaan. Nyt viimeksi muutama päivä sitten he julistivat, että Israel miehittää koko Jerusalemia eikä sillä ole mitään historiallisia tai kulttuurillisia juuria tai perintöä missään paikassa Jerusalemissa. Tämä aiheutti suuren kuohunnan Israelissa, järjestön kiellettyä periaatteessa koko Israelin historian, sillä seurauksella, että yksi Knessetin ministereistä ehdotti koko järjestön toiminnan lakkauttamista Israelissa ja heidän toimipisteensä sulkemista Pahan neuvonpidon kukkulalla, ovathan rauhanturvaajat jo tarpeettomia nykytilanteessa. Ministeri lausui: "Kun vieraat alkavat käyttäytymään isäntien tavoin, on aika näyttää heille ovea."

Kuvahaun tulos haulle UN in Israel

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti