HIRTEHISTÄ HUUMORIA JA VAKAVAA ASIAA

Asuinalueeni East Talpiot eli Armon Hanatsiv ("Komissaarin palatsi", brittiläisten päämajan mukaan ennen itsenäistymistä) oli osa Itä-Jerusalemia eli kuului Jordanialle vuoteen 1967 saakka, jolloin Kuuden päivän sodan jälkeen se liitettiin osaksi Jerusalemia. Bussilinja kulkee ohi alueen, jossa sijaitsi entinen Jordanian raja ja viereisistä arabikylistä johtuen pysäkeillä näkee enemmän vartijoita ja sotilaita kuin muualla yleensä. Yhdellä pysäkillä sattuikin muutama vuosi sitten kolmen ihmisen hengen vaatinut terrori-isku ja viimekesäinen kuorma-autolla ajo sotilasjoukkoon läheisellä Promenaadilla, kuuluisalla näköalapaikalla, oli juuri tältä alueelta kotoisin olevan palestiinalaisen tekemä.

Kun juutalaiset 60-luvun lopulla alkoivat rakentamaan Armon Hanatsivin lähiötä, arabit vannoivat hirttävänsä jokaisen paikalle muuttavan juutalaisen. Nyt asukkaita on lähes 20 000. Aluetta kiertävän pääväylän nimeksi annettiin "Hirttoköysi". Se muistuttaa myös niistä 12:sta juutalaisesta, jotka britit hirttivät eri syistä. Heidän nimensä on ikuistettu aluetta risteilevien katujen nimiin.

Ei ihme, että viereiset arabialueet ovat usein rukouksissani. Moskeijoiden tornit kohoavat talojen kattojen ylitse, mutta alueella on tuskin yhtään kristillistä kirkkoa!

Kirkkaana päivänä korkeimmalta  kohdalta näkyvät Herodionin kukkula, Juudean erämaa ja aina Kuolleelle Merelle ja Jordanian puoleiselle rannalle asti.


Toissapäivänä saavuin ystävien kanssa käynniltä Yad Vashemissa, Holokoust-museossa. Viereisellä Hertzelin vuorella, jossa sijaitsevat Israelin päämiesten, kenraalien ja terrori-iskuissa menehtyneiden sotilaiden hautoja huomasimme parkkialueella useita hälyytysajoneuvoja ja virallisia mustia valtion autoja. Ihmisiä oli paljon. Vietettiin kolmen edellisenä päivänä terrori-iskussa surmansa saaneen sotilaan hautajaisia.

Tänään on Jom Kippurin, Suuren Sovituspäivän aatto. Uhrikaritsa uhrattin syntien sovitukseksi ja "syntipukki" päästettiin vapauteen erämaahan kaikkien synnnit päänsä päällä.

 

Vaikka taistelut jatkuvat vielä, sota on voitettu! Siunattua Jom Kippuria!

JÄLLEEN KERRAN: SHANA TOVA VE METUKA! - JA TRUMPETIN SOITON JUHLA

Joku sanoi, että juutalaiset ovat kummallista ja omapäistä kansaa kun uutta vuottakin täytyy juhlia kaksi kertaa vuodessa, eikä kumpikaan niistä kerroista osu siihen aikaan kun muu maailma viettää vuoden vaihtumista.

Rosh Hashanan (vuoden pää, tai alku) vietto alkoi eilen keskiviikkona n klo 18 aikoihin shofarin soitolla (olimme juuri silloin seurakunnassa juhla-aterialla) ja juhlat loppuvat vasta lauantai-iltana sapatin loppuessa. Kahden päivän ajan kaupat ovat kiinni eivätkä bussit kulje. Pihoilla ja terasseilla näkee ihmisiä syömässä ja grillaamassa sukulaisten ja ystävien kanssa.

Minä osallistuin keskiviikkoaamuna Rosh Hashana-juhlan järjestämiseen vähävaraisille vanhuksille. Pöydät oli jälleen katettu kauniisti, ruoka oli maukasta ja jokainen sai lahjan: omenan ja pienen purkin hunajaa hyvän uuden vuoden toivotuksineen. Taustalla soi heprealainen musiikki niin eloisana, että kaikki, jopa me tarjoilijat ja ruuan annostelijat taputimme ja lauloimme musiikin mukana, taisi joku jopa ottaa tansssiaskeleita! Kaiken kaikkiaan riemullinen juhlatunnelma!

Rosh Hashana juhlalla on monta symbolista merkitystä: sitä juhlitaan Aadamin ja Eevan luomisen päivänä, Jumalan tuomion päivänä ja Jumalan Kuninkaaksi kruunaamisen päivänä. Se aloittaa uuden kalenterivuoden joten tänään 21.9. on Tishrei-kuun 1. päivä v 5778. (Pääsiäiseen ajoittuva uusi vuosi on taas raamatullinen uusi vuosi.) En ole varmuutta siitä, milloin Rosh Hashanaa aloitettiin viettämään, mutta se ei ole Raamatussa mainittujen juhlapäivien joukossa. Shofarin puhaltamisen päivällä (joksi juhlaa aiemmin kutsuttiin) on monia merkityksiä, liittyyhän shofarin puhaltamiseen aina ajatus julistamisesta, hälyytyksestä. Se edeltää usein suuria tapahtumia: Kun Moosekselle annettiin laki, taivaasta kuului trumpetin ääni , Jerikon muurit sortuivat trumpetteja puhallettaessa, uuden kuun tuloa ilmoitetaan trumpetin äänellä. Uusi Testamentti puhuu myös siitä, miten meidän Herramme eräänä päivänä saapuu trumpetin äänen soidessa. (1 Kor. 15:50-52 ja 1 Tess 4:16-18) Voi myös ajatella, että Jumalan tuomiopäivä ja Kuninkaaksi kruunaamisen päivä ovat tapahtumia tulevaisuudessa, tapahtumia, joita vielä odotamme ja joihin valmistaudumme.


Rosh Hashana-na syödään hunajaan kastettuja omenan lohkoja ja tavallista makeampaa challah-leipää, joka on pyöreätä - joiden kautta toivotetaan kaikille makeata, jatkuvaa siunausta tulevalle vuodelle. (Leivän pyöreys kuvaa sitä, että sillä siunauksella ei ole loppua.)







Kun keskiviikkoaamuna ajoin bussilla keskustaan tapaamaan suomalaisia ystäviä, etupenkillä istui jo tutun näköinen vanha mies keppeineen. Hän antoi jokaiselle kassistaan pienen, makealle tuoksuvan mintunoksan hyvän uuden vuoden toivotusten kera. Pian koko bussi tuoksui hyvälle! - Pieni ele, mutta antoi varmasti iloa monelle!

GRANAATTIOMENAN OPETUKSIA

Granaattiomenan on sanottu olevan yksi Israelin symbolisista hedelmistä, mainitaanhan se Raamatussakin niiden seitsemän joukossa, jotka kuvaavat  Luvatun Maan anteja. Kaikkialla, tauluissa, korteissa, patsaissa löytää granaattiomenia. Raamatun kuvauksissa ylipapin kasukasta, sen helmasta roikkuu kultaisia pieniä granaattiomena-koristeita, samoin oli Salomonin temppelin pylväskoristeissa näitä ihmeellisiä hedelmiä. Se mehukkuudessaan ja terveellisyydessään on hyvä esikuva yltäkylläisestä elämästä, jonka Jumala lupaa kansalleen. Juutalaisen traditioiden mukaan hedelmä on symboli vanhurskaudesta, hedelmällisyydestä, tiedosta ja viisaudesta, sillä on sanottu,  että siinä on 613 siementä, yhtä monta kuin Torassa on lakeja. Todellisuudessa siemeniä voi olla tämä lukumäärä, mutta myös mikä tahansa määrä 400 ja 1500 välillä!
Mielenkiintoista on myös, että juutalaiset oppineet väittävät, että granaattiomena oli juuri se "kielletty hedelmä" Eedenin puutarhassa.

Eräänä päivänä tänä kesänä ajoin bussilla Tel Avivista Jerusalemiin, ja ruuhka-aika kun oli, bussi pysähteli jonossa usein ja matka kesti. Yhdessä kohtaa noustessamme ylös Jerusalemiin kaistojen välissä oli kaitale nurmikkoa, ja aika ajoin pieniä pensaita. Huomasin, että ne olivat granaattiomenapensaita. Yhdessä pensaassa kasvoi suuri kypsä, kaunis granaattiomena! Sen vieressä oli samassa pensaassa kasvoi toinen, mutta vielä keskenkasvuinen, kehittymätön. Kukat terälehdet olivat vielä näkyvissä, kun pieni hedelmä oli puskemassa sen keskustasta esiin. Ja oli vielä kolmas, vasta aivan kukkavaiheessa.

Tämä näky puhutteli minua syvästi. Meidänkin elämässämme on näin. On asioita, jotka saattavat olla täydessä hedelmässä, ne kukoistavat, ovat jo "kypsiä". Asioita, jotka ehkä olemme jo oppineet hyvin Jumalan koulussa. Sitten on toisia, jotka ovat aivan aluillaan, puhkeamassa hedelmään, jonka täytyy vielä kypsyä. Se tarvitsee vielä aurinkoa ja vettä sopivassa määrin. Puutarhurin täytyy vielä kasvattaa niitä ja odottaa kypsää hedelmää. Ja sitten on asioita, jotka ovat vasta nuppuvaiheessa. Ehkä aivan uusia asioita elämässämme, vasta lupauksia, jotka kukkivat jo kauniisti ja puhuvat tulevasta hedelmästä.

Voimme olla kärsivällisiä elämämme kasvun suhteen, sillä meillä on viisas puutarhuri, joka kastelee ja ravitsee, möyhentää maan ja saattaa hedelmät kasvuun. Koko Galatalaiskirje luku 5 on hyvä luku Hengessä elämisestä. Jakeet 22-23 kuuluvat näin:

²² Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

²³ Sellaista vastaan ei ole laki.

Kaikki kasvu ja hedelmä ovat seurausta Jumalan yhteydessä  elämisestä. Ei siihen oma ponnistelu mitään lisää.