JUMALAN ILMESTYSMAJAN KAUPUNKI

Pääsin viime viikolla retkelle Siilon muinaiseen kaupunkiin ystäväni kanssa. Olimme ajaneet siitä ohitse kerran viime syksynä pastorimme kanssa matkalla Nablukseen, mutta meillä ei ollut silloin aikaa pysähtyä. Siitä lähtien se oli jollain tavalla mielessäni ja toivomuslistalla.
Kerran talvella seisoin pysäkillä odottamassa bussia, kun nuori nainen vieressäni kysyi aikataulua. Aloimme keskustelemaan  ja kävi ilmi, että hän asui Siilossa. Kun kerroin, että halusin kovasti käydä siellä, hän sanoi, että sinne on suora bussi ja helppo matkustaa. Siellä sijaitsee juutalainen siirtokunta.

 Vuoristomaisemaa Betelin kohdalla

 Bysantin aikainen basilika (5.vuosisata)

 Siilo sijaitsee kukkulalla, josta on mahtavat näköalat joka puolelle. Se on myös viljavien hedelmä- ja oliivitarhojen ympäröimä.
Juutalainen siirtokunta perustettiin sinne v -78. Nyt siellä asuu n 2000 henkeä.








Siilo oli muinoin tärkeä hengellinen ja poliittinen keskus Israelissa, siellä sijaitsi Ilmestysmaja ja sieltä käsin johdettiin maan asioita.  Kun israelilaiset Joosuan johdolla vihdoin ylittivät Jordanin ja valloittivat Jerikon, sieltä alkoi koko luvatun maan valloitus. Kun maan eteläosat, lähinnä Juuda ja Efraim, olivat valloitetut, kansa saapui Siiloon.
Joosua 18:1-2  "Ja kaikki israelilaisten seurakunta kokoontui Siiloon, ja he pystyttivät sinne ilmestysmajan, sittenkuin maa oli tullut heille alamaiseksi.

 Mutta vielä oli israelilaisista jäljellä seitsemän sukukuntaa, joiden perintöosa oli jakamatta."

 Ilmestysmajan pystyttämisen jälkeen Siiloon, jaettiin maa viimeisten seitsemän sukukunnan kesken. 

Siilo oli Ilmestysmajan paikka ja kansan hengellinen keskus seuraavat 369 vuotta Israelin historiassa, koko Joosuan kirjan loppulukujen ja Tuomareiden ajan, kunnes kuningas Saul perusti uuden pääkaupungin Gibeahiin ja hänen seuraajansa Daavid Jerusalemiin.

 Siilo sijaitsee nykyisin Länsirannalla, Betelin ja Nabluksen välillä. Nabluksessa sijaitsee myös Kerasimin vuori, jossa Joosua uhrasi Herralle ensimmmäistä kertaa saavuttuaan Luvattuun maahan (Joosua 8:30), ja jossa hän luki kansalle Mooseksen sanat.

Kaupungin raunioista on kaivettu esiin paljon mielenkiintoista, mm ylipappi Eelin hautapaikka. Eeli oli ylipappina profeetta Samuelin syntymän aikaan ja häntä vastaan Jumala lähetti tuomion sanat Samuelin, nuoren pojan kautta. Eelin synti oli sallia poikiensa Jumalaa halveksiva toiminta, kun nämä tietoisesti ottivat uhratuista lihoista parhaat palat omiin pitoihinsa. Eeli osallistui näihin aterioihin, eikä nuhdellut poikiaan.

Koimme Jumalan läheisyyttä ystäväni kanssa tässä muinaisessa palvontapaikassa ja meilläkin oli tilaisuus siellä eräässä lehtimajassa ylistää Jumalaa ja siunata hänen kansaansa, rukoilla sille menestystä ja herätystä. Herra järjesti tämän tilanteen niin, ettei muita ryhmiä ollut siellä sinä hetkenä.
Siilossa oli vierailemassa samaan aikaan myös Israelin opetusministeri Naftali Bennet seurueineen, johon kuului useita turvamiehiä.

Yksi koskettavimpia paikkoja siellä oli vanhan kanaanilaisten aikainen (1500 eKr) muurinpätkä. Muuri oli ollut yli 8m korkea ja 5,5 m leveä. Niinkuin Raamatusta luemme, asukkaatkin olivat normaalia isompia, jättiläisiä. Tällaisia muureja vastaan Joosua joukkoineen kävi, ja hän voitti ne Herran voimalla ja avulla.

Näin on myös meidän elämässämme. Edessämme saattaa olla korkeita muureja ja esteitä, tilanteita, jotka vaikuttavat aivan ylitsepääsemättömiltä. Mutta Herran kanssa me selviämme niistä, kuten Joosua!
Psalmi 18:29 "Sillä sinä annat minun lamppuni loistaa; Herra, minun Jumalani, valaisee minun pimeyteni.

³⁰ Sinun avullasi minä hyökkään rosvojoukkoa vastaan; Jumalani avulla minä ryntään ylitse muurin.

³¹ Jumalan tie on nuhteeton, Herran sana tulessa koeteltu. Hän on kaikkien kilpi, jotka häneen turvaavat.

³² Sillä kuka muu on Jumala kuin Herra, ja kuka pelastuksen kallio, paitsi meidän Jumalamme -

³³ se Jumala, joka minut voimalla vyöttää ja tekee minun tieni nuhteettomaksi,

³⁴ tekee minun jalkani nopeiksi niinkuin peurat ja asettaa minut kukkuloilleni,

³⁵ joka opettaa minun käteni sotimaan ja käsivarteni vaskijousta jännittämään!

³⁶ Sinä annat minulle pelastuksen kilven, ja sinun oikea kätesi minua tukee; sinun laupeutesi tekee minut suureksi.

³⁷ Sinä annat minun askeleilleni avaran tilan, ja minun jalkani eivät horju.

UUSI ELÄMÄ

Antonyn hautajaiset pidettiin vihdoin viime viikon keskiviikkona. Ne oli peruutettu jo kolme kertaa sitä ennen, koska oli suuria ongelmia saada hänet kuljetettua Irakista. Odotusaika oli raskasta erikoisesti perheelle.
Hautajaiset pidettiin Jerusalemin Allianssiseurakunnan 125vuotta sitten perustetulla kauniilla protestanttisella hautausmaalla. Siellä lepäävät monet kuuluisat pioneerit ja tienraivaajat Israelin historiassa, mm Derek Prince, Dola Ben-Yehuda, nykyheprean kehittäjän tytär, joka ensimmäisenä puhui hepreaa äidinkielenään, ja Rolla Floyd, joka perusti ensimmäisen vaunu-kuljetuslinjan Jaffan ja Jerusalemin välille. Hautausmaata kiertää 120 metriä pitkä muuri, johon on maalattu Jumalan rakkauden sanoma Raamatun historian kautta luomisesta Ilmestyskirjaan. Yhdessä kuvassa Juudan leijona murskaa käärmeen allensa. Se kuvaa Jumalan voittoa pahan vallasta, tapahtumaa, jonka vielä odotamme tapahtuvan konkreettisesti maailmassa. Päivää, jolloin kaikki asetetaan Hänen jalkojensa alle ja luodaan uudet taivaat ja uusi maa.

Tilaisuus oli erittäin koskettava ja hyvä sanoma oli siellä läsnä kaikissa puheissa. Kun arkkua laskettiin maahan, tuli puhelinsoitto sairaalasta: lapsi oli syntynyt!
Se oli kaikille läsnäolleille valtava todistus siitä, että surun ja kuoleman keskellekin voi syntyä uusi elämä, joka tuo toivoa tulevaisuudesta!
Vitsailimme myöhemmin siitä, että Antonyllä oli tapana myöhästyä usein ja aina hän sanoi, että Jumala käytti sitäkin, avasi ovia myöhästymisen kautta. Nyt hän oli myöhästyä omista hautajaisistaan! Mutta ei sittenkään; ne olivat juuri ennalta määrättyyn aikaan, samaan aikaan kuin vauva saapui tähän maailmaan!

AIKA ON SYNTYÄ JA AIKA KUOLLA

Kymmenen päivää sitten, maanantai-iltana 29.5. saimme suru-uutisen Irakista. Seurakuntamme pastori ja läheinen ystäväni Tony Simon oli menehtynyt siellä auton töytäisemänä pimeällä kadulla. Hän oli juuri edellisenä päivänä lähtenyt tälle avustus-ja lähetysmatkalleen Kurdistaniin.
Uutinen lamautti meidät kaikki, sitä oli vaikea uskoa todeksi! Tapahtuma yönä ajoin muutaman ystävän kanssa pastorin kotiin surunvalittelukäynnille. Siellä olivat kokoontuneena koko perhe ja monia muitakin ystäviä. Keskuskelimme, rukoilimme ja lauloimme yhdessä ja koitimme lohduttaa perhettä ja toisiamme. Kokoonnuimme myös seurakuntana yhteen rukoilemaan ja muutaman päivän päästä oli seurakunnassa lämminhenkinen muistotilaisuus, jossa eri ystävät ja työtoverit kertoivat yhteisistä kokemuksista pastorin kanssa.
Viime päivät olemme myös jännittäneet, miten onnistuu hänen kuljettamisensa Irakista tänne hautausta varten, Irakilla ja Israelilla kun ei ole diplomaattisia suhteita, mitä tällaiset kuljetukset vaativat. Nyt on luvat kuitenkin saatu ja hautaus on sovittu ensi viikon alkuun. Täällä Israelissahan on tapana haudata vainajat heti, joko kuolinpäivänä tai viimeistään seuraavana.
Vaikka läheisen poismeno on aina suuri menetys ja kysymys, johon ei ole vastauksia, varsinkin kun se tapahtuu kesken hedelmällisen työn ja vielä täysissä voimissa olevalle ihmiselle, tämänkin syvän tragedian keskellä voimme nähdä ja kokea Jumalan läsnäolon, pienten merkkien kautta.
Viimeisessä saarnassaan kaksi päivää ennen poistumistaan, pastori aivan kuin irrallisena asiana yhtäkkiä sanoi: "Jos minä satun kuolemaan, haluan, että minua ei haudata juutalaisin menoin, vaan kristillisin ja kristilliselle hautausmaalle."
Pastorin poika oli saanut mahdolisuuden puhua puhelimessa onnettomuusauton kuljettajan kanssa Irakissa jo heti tapahtumayönä. Tämä oli ollut peloissaan mahdollisista oikeudellisista kanteista ja vankilatuomiosta, ja vain siitä tietoisuudesta, että oli ryöstänyt toisen hengen. Poika sai lohduttaa tätä ja vakuuttaa, että syytteitä ei nosteta, hän saa kaiken anteeksi. Että  se ei ollut hänen vikansa vaan onnettomuus. Ja hän sai kertoa, että isä olisi halunnut, että kuljettaja löytäisi myös pelastuksen ja uskon Kristuksessa.
Elämänsä evankeliumin julistamiselle omistanut pastori jätti jälkeensä aukon, jota ei yksi ihminen voi täyttää. Hänet tunsivat kaikki Jerusalemissa, kauppiaat, kerjäläiset, papit ja poliisit! Eräs yhteinen ystävämme sanoi, uutisen kuultuaan, että tämä kaupunki on paljon köyhempi ilman Tonya.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen kokenut kuuden ystävän poismenon. Ja osallistunut kolmen hautajaisiin, ensiviikkoinen mukaan lukien. Kaikki nämä ystävät menehtyivät ennen vanhuusikää, kuin kesken juoksun. Lisäksi viiden vuoden aikana olen menettänyt kolme tätiä, yhden sedän ja kaksi serkkua. Kuolema on läsnä elämässämme väistämättä.
Tunnettu terapeutti ja kirjailija Tommy Helsten julkaisi pari päivää sitten facebook-sivullaan videon, jossa hän mielestäni hienosti kuvaa sitä tosiasiaa ja oivallusta, minkä hän koki menetettyään itse rakkaan vaimonsa vain muutama päivä sitten. Iankaikkisuus ei ole jossain kaukana saavuttamattomissa, paksun muurin takana, vaan se on läsnä ja lähellämme. Meitä erottaa siitä ja rakkaistamme vain harso. Mikä valtava lohdutus tässä ajatuksessa onkaan.
Meidän tulisi elää tietoisena siitä, miten hauras elämä on ja että kukaan meistä ei tiedä päiviemme määrää. Voimme astua tämän harson läpi milloin tahansa. Ja silloin pääsemme kotiin, siitä alkaa todellinen elämä, joka kestää ikuisesti. Kohtaamme silloin Jeesuksen ja edeltämenneet rakkaamme.  Tämän ajatuksen tulisi myös ohjata tekojamme ja valintojamme. Elämmekö ikuisuutta varten vai tätä elämää? Etsimmekö Jumalan tahtoa ja valtakuntaa päiviemme aikana?
Tonyn perheeseen odotetaan ensimmäistä lastenlasta nyt minä päivänä tahansa. Vanhimman pojan vaimo on viimeisillään raskaana. Tuokoon tämä lapsi iloa ja toivon tulevaisuudesta kaiken tämän hetken pimeyden ja tuskan keskellekin.

NIVELIÄ JA JÄNTEITÄ

 

 ^{Elämämme koostuu pienistä päivittäisistä tapahtumista, joista voikin tulla yllättäin suuria. Näin kävi minulle pari päivää sitten kun päätin lähteä viettämään vapaa-aikaa lähipuistoon, jota olin jo pitkään katsellut, mutta en ollut ehtinyt siellä käymään. Puistossa kulkee kävelypolkuja ristiin rastiin ja siellä on kauniita puita ja kukkaistutuksia. En oikein tiennyt suoraa tietä talojen välissä, joten kokeilin erästä polkua alas mäkeä pensaiden välistä. Se oli virhe! Mietin jo, että mitä teen täällä pusikossa, täällähän voi olla vaikka käärmeitä tai skorpioneja. Samassa jalka lipesi irtohiekan ansiosta, kaaduin  ja oikeassa polvessa tuntui vihlaisu. Pääsin kuitenkin jatkamaan matkaa. Ja istuin penkille tutkimaan vammojani. Yksi varvas näytti turpoavan ja muuttuvan siniseksi ja polvi oli edelleen kipeä. Pääsin kuitenkin hitaasti kävellen kotiin.} 

^{Odotin seuraavaan aamuun ja kun jalalla ei vieläkään voinut kunnolla astua, pyysin ystävääni kyyditsemään minut lähi-lääkäriin.  Halusin varmistaa, ettei mitään ollut poikki tai revennyt. Lääkäri vakuutti, että polvi varmasti paranee levolla ja kipulääkkeillä, mitään venähdystä vakavampaa hän ei havainnut. Olin helpottunut. Pari päivää hiljaiseloa tekisi hyvää.} 

^{Seuraavana päivänä sain sähköpostia ystävältä. Hän kertoi, että oli edellisenä päivänä iltapäivällä saanut voimakkaan sisäisen kehoituksen rukoilla puolestani. Viestissä luki vielä: "Hän ohjaa jokaisen askelleesi, emmekä pelkää mitään!" Mikä rohkaisu! Ilman hänen rukouksiaan, olisi voinut käydä huonommin!}

^{Kipeän polveni ansiosta sain jutella ainakin yhden ystävän kanssa syvistä elämän kysymyksistä. Muutkin seurakunnassa ovat osoittaneet erityistä avuliaisuutta minulle näinä päivinä. Tämäkin onnettomuus tulee kääntymään siunaukseksi!}

^{Raamattu vertaa seurakuntaa Kristuksen ruumiiksi. Olemme jokainen tämän ruumiin osia, jonka toiminnassa on jänteillä ja nivelillä suuri merkitys. Ne ovat pieniä osia, mutta saadessaan iskun tai vahingoittuessaan muuten, niillä on suuri vaikutus koko raajan tai ruumiinosan toimintakykyyn. Kuten minun polvijänteen venähdys vei vähäksi aikaa toimintakyvyn koko jalasta ja kipu vaikutti koko kehoon.} 

^{Kun joku osa vahingoittuu, saa iskun, se tarvitsee silloin hoitoa, lepoa ja erityistä huomiota. Näin on meidänkin kanssa. Elämä kolhii välillä rajustikin, jokaista meistä. Mutta ruumiilla on ihmeellinen uusiutumiskyky ja toinen toistamme tukien ja hoitaen, voimme edesauttaa näistä kolhuista parantumista, niin että toimintakyky palaa.} 

^{Ef 4:}

¹⁵ vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,

¹⁶ josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.