Kymmenen päivää sitten, maanantai-iltana 29.5. saimme suru-uutisen Irakista. Seurakuntamme pastori ja läheinen ystäväni Tony Simon oli menehtynyt siellä auton töytäisemänä pimeällä kadulla. Hän oli juuri edellisenä päivänä lähtenyt tälle avustus-ja lähetysmatkalleen Kurdistaniin.Uutinen lamautti meidät kaikki, sitä oli vaikea uskoa todeksi! Tapahtuma yönä ajoin muutaman ystävän kanssa pastorin kotiin surunvalittelukäynnille. Siellä olivat kokoontuneena koko perhe ja monia muitakin ystäviä. Keskuskelimme, rukoilimme ja lauloimme yhdessä ja koitimme lohduttaa perhettä ja toisiamme. Kokoonnuimme myös seurakuntana yhteen rukoilemaan ja muutaman päivän päästä oli seurakunnassa lämminhenkinen muistotilaisuus, jossa eri ystävät ja työtoverit kertoivat yhteisistä kokemuksista pastorin kanssa.
Viime päivät olemme myös jännittäneet, miten onnistuu hänen kuljettamisensa Irakista tänne hautausta varten, Irakilla ja Israelilla kun ei ole diplomaattisia suhteita, mitä tällaiset kuljetukset vaativat. Nyt on luvat kuitenkin saatu ja hautaus on sovittu ensi viikon alkuun. Täällä Israelissahan on tapana haudata vainajat heti, joko kuolinpäivänä tai viimeistään seuraavana.
Vaikka läheisen poismeno on aina suuri menetys ja kysymys, johon ei ole vastauksia, varsinkin kun se tapahtuu kesken hedelmällisen työn ja vielä täysissä voimissa olevalle ihmiselle, tämänkin syvän tragedian keskellä voimme nähdä ja kokea Jumalan läsnäolon, pienten merkkien kautta.Viimeisessä saarnassaan kaksi päivää ennen poistumistaan, pastori aivan kuin irrallisena asiana yhtäkkiä sanoi: "Jos minä satun kuolemaan, haluan, että minua ei haudata juutalaisin menoin, vaan kristillisin ja kristilliselle hautausmaalle."
Pastorin poika oli saanut mahdolisuuden puhua puhelimessa onnettomuusauton kuljettajan kanssa Irakissa jo heti tapahtumayönä. Tämä oli ollut peloissaan mahdollisista oikeudellisista kanteista ja vankilatuomiosta, ja vain siitä tietoisuudesta, että oli ryöstänyt toisen hengen. Poika sai lohduttaa tätä ja vakuuttaa, että syytteitä ei nosteta, hän saa kaiken anteeksi. Että se ei ollut hänen vikansa vaan onnettomuus. Ja hän sai kertoa, että isä olisi halunnut, että kuljettaja löytäisi myös pelastuksen ja uskon Kristuksessa.
Elämänsä evankeliumin julistamiselle omistanut pastori jätti jälkeensä aukon, jota ei yksi ihminen voi täyttää. Hänet tunsivat kaikki Jerusalemissa, kauppiaat, kerjäläiset, papit ja poliisit! Eräs yhteinen ystävämme sanoi, uutisen kuultuaan, että tämä kaupunki on paljon köyhempi ilman Tonya.
Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen kokenut kuuden ystävän poismenon. Ja osallistunut kolmen hautajaisiin, ensiviikkoinen mukaan lukien. Kaikki nämä ystävät menehtyivät ennen vanhuusikää, kuin kesken juoksun. Lisäksi viiden vuoden aikana olen menettänyt kolme tätiä, yhden sedän ja kaksi serkkua. Kuolema on läsnä elämässämme väistämättä.
Tunnettu terapeutti ja kirjailija Tommy Helsten julkaisi pari päivää sitten facebook-sivullaan videon, jossa hän mielestäni hienosti kuvaa sitä tosiasiaa ja oivallusta, minkä hän koki menetettyään itse rakkaan vaimonsa vain muutama päivä sitten. Iankaikkisuus ei ole jossain kaukana saavuttamattomissa, paksun muurin takana, vaan se on läsnä ja lähellämme. Meitä erottaa siitä ja rakkaistamme vain harso. Mikä valtava lohdutus tässä ajatuksessa onkaan.
Meidän tulisi elää tietoisena siitä, miten hauras elämä on ja että kukaan meistä ei tiedä päiviemme määrää. Voimme astua tämän harson läpi milloin tahansa. Ja silloin pääsemme kotiin, siitä alkaa todellinen elämä, joka kestää ikuisesti. Kohtaamme silloin Jeesuksen ja edeltämenneet rakkaamme. Tämän ajatuksen tulisi myös ohjata tekojamme ja valintojamme. Elämmekö ikuisuutta varten vai tätä elämää? Etsimmekö Jumalan tahtoa ja valtakuntaa päiviemme aikana?
Tonyn perheeseen odotetaan ensimmäistä lastenlasta nyt minä päivänä tahansa. Vanhimman pojan vaimo on viimeisillään raskaana. Tuokoon tämä lapsi iloa ja toivon tulevaisuudesta kaiken tämän hetken pimeyden ja tuskan keskellekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti