maanantai 26. kesäkuuta 2017

JUMALAN ILMESTYSMAJAN KAUPUNKI

Pääsin viime viikolla retkelle Siilon muinaiseen kaupunkiin ystäväni kanssa. Olimme ajaneet siitä ohitse kerran viime syksynä pastorimme kanssa matkalla Nablukseen, mutta meillä ei ollut silloin aikaa pysähtyä. Siitä lähtien se oli jollain tavalla mielessäni ja toivomuslistalla.
Kerran talvella seisoin pysäkillä odottamassa bussia, kun nuori nainen vieressäni kysyi aikataulua. Aloimme keskustelemaan  ja kävi ilmi, että hän asui Siilossa. Kun kerroin, että halusin kovasti käydä siellä, hän sanoi, että sinne on suora bussi ja helppo matkustaa. Siellä sijaitsee juutalainen siirtokunta.

 Vuoristomaisemaa Betelin kohdalla
 Bysantin aikainen basilika (5.vuosisata)


 Siilo sijaitsee kukkulalla, josta on mahtavat näköalat joka puolelle. Se on myös viljavien hedelmä- ja oliivitarhojen ympäröimä.
Juutalainen siirtokunta perustettiin sinne v -78. Nyt siellä asuu n 2000 henkeä.








Siilo oli muinoin tärkeä hengellinen ja poliittinen keskus Israelissa, siellä sijaitsi Ilmestysmaja ja sieltä käsin johdettiin maan asioita.  Kun israelilaiset Joosuan johdolla vihdoin ylittivät Jordanin ja valloittivat Jerikon, sieltä alkoi koko luvatun maan valloitus. Kun maan eteläosat, lähinnä Juuda ja Efraim, olivat valloitetut, kansa saapui Siiloon.
Joosua 18:1-2  "Ja kaikki israelilaisten seurakunta kokoontui Siiloon, ja he pystyttivät sinne ilmestysmajan, sittenkuin maa oli tullut heille alamaiseksi.
 Mutta vielä oli israelilaisista jäljellä seitsemän sukukuntaa, joiden perintöosa oli jakamatta."
 Ilmestysmajan pystyttämisen jälkeen Siiloon, jaettiin maa viimeisten seitsemän sukukunnan kesken. 

Siilo oli Ilmestysmajan paikka ja kansan hengellinen keskus seuraavat 369 vuotta Israelin historiassa, koko Joosuan kirjan loppulukujen ja Tuomareiden ajan, kunnes kuningas Saul perusti uuden pääkaupungin Gibeahiin ja hänen seuraajansa Daavid Jerusalemiin.
 Siilo sijaitsee nykyisin Länsirannalla, Betelin ja Nabluksen välillä. Nabluksessa sijaitsee myös Kerasimin vuori, jossa Joosua uhrasi Herralle ensimmmäistä kertaa saavuttuaan Luvattuun maahan (Joosua 8:30), ja jossa hän luki kansalle Mooseksen sanat.

Kaupungin raunioista on kaivettu esiin paljon mielenkiintoista, mm ylipappi Eelin hautapaikka. Eeli oli ylipappina profeetta Samuelin syntymän aikaan ja häntä vastaan Jumala lähetti tuomion sanat Samuelin, nuoren pojan kautta. Eelin synti oli sallia poikiensa Jumalaa halveksiva toiminta, kun nämä tietoisesti ottivat uhratuista lihoista parhaat palat omiin pitoihinsa. Eeli osallistui näihin aterioihin, eikä nuhdellut poikiaan.

Koimme Jumalan läheisyyttä ystäväni kanssa tässä muinaisessa palvontapaikassa ja meilläkin oli tilaisuus siellä eräässä lehtimajassa ylistää Jumalaa ja siunata hänen kansaansa, rukoilla sille menestystä ja herätystä. Herra järjesti tämän tilanteen niin, ettei muita ryhmiä ollut siellä sinä hetkenä.
Siilossa oli vierailemassa samaan aikaan myös Israelin opetusministeri Naftali Bennet seurueineen, johon kuului useita turvamiehiä.

Yksi koskettavimpia paikkoja siellä oli vanhan kanaanilaisten aikainen (1500 eKr) muurinpätkä. Muuri oli ollut yli 8m korkea ja 5,5 m leveä. Niinkuin Raamatusta luemme, asukkaatkin olivat normaalia isompia, jättiläisiä. Tällaisia muureja vastaan Joosua joukkoineen kävi, ja hän voitti ne Herran voimalla ja avulla.

Näin on myös meidän elämässämme. Edessämme saattaa olla korkeita muureja ja esteitä, tilanteita, jotka vaikuttavat aivan ylitsepääsemättömiltä. Mutta Herran kanssa me selviämme niistä, kuten Joosua!
Psalmi 18:29 "Sillä sinä annat minun lamppuni loistaa; Herra, minun Jumalani, valaisee minun pimeyteni.
30 Sinun avullasi minä hyökkään rosvojoukkoa vastaan; Jumalani avulla minä ryntään ylitse muurin.
31 Jumalan tie on nuhteeton, Herran sana tulessa koeteltu. Hän on kaikkien kilpi, jotka häneen turvaavat.
32 Sillä kuka muu on Jumala kuin Herra, ja kuka pelastuksen kallio, paitsi meidän Jumalamme -
33 se Jumala, joka minut voimalla vyöttää ja tekee minun tieni nuhteettomaksi,
34 tekee minun jalkani nopeiksi niinkuin peurat ja asettaa minut kukkuloilleni,
35 joka opettaa minun käteni sotimaan ja käsivarteni vaskijousta jännittämään!
36 Sinä annat minulle pelastuksen kilven, ja sinun oikea kätesi minua tukee; sinun laupeutesi tekee minut suureksi.
37 Sinä annat minun askeleilleni avaran tilan, ja minun jalkani eivät horju.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti