sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

FREE GAZA FROM HAMAS. FREE GAZA FROM EUROPE.

 492px-gaza_strip_map
 Muistan hyvin sen kesän, kun Gazan luovutuksesta palestinalaisille äänestettiin. 2005. Ariel Sharon oli silloin pääministerinä ja hän puolsi luovutusta voimakkaasti. Kansalaiset olivat äänekkäästi puolesta ja vastaan. Vaatteissa ja autojen ja asuntojen ikkunoissa roikkui joko sinisiä tai oransseja kankaansuikaleita. Siniset kannattivat israelilaisasutusta, oranssit luovutusta palestiinalaisille.
Vuoteen 1967 Gazan kaistale kuului Egyptille. Kuuden päivän sodan tuloksena, alue siirtyi Israelin kontroliin, kuten muukin Länsiranta. Se kuului nk B-vyöhykkeeseen. ( Länsiranta Oslon päätöksen mukaan on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen; A-, B- ja C-vyöhykkeet. A on palestiinalaisten aluetta ilman israelilaisten läsnäoloa ja kontrolia. B-vyöhyke on palestiinalaisviranomaisten ja Israelin yhdessä kontroloimaa aluetta. C-alue on pelkästään israelilaisten aluetta.Täällä sijaitsevat Israelin 135 siirtokuntaa, joissa asuu yhteensä 389 250 asukasta. Alue A käsittää 18% koko Länsirannasta, alue B noin 22%. Suurin osa Länsirannan 2,8 miljoonasta asukkasta asuu näillä alueilla. N 150 000 palestiinalaista asuu muilla aluella.) Israelin armeija piti yllä järjestystä, ja alueelle sai muuttaa juutalaista asutusta. Hyvin pian hedelmälliselle maaperälle perustettiin viljelyksiä ja kasvihuoneita. Gazasta tuli monien vihannesten maailmanlaajuinen tuottaja.
Gazassa asui n 1,5 miljoonaa palestiinalaista ja ehkä n 6000 israelilaista siirtokuntalaista. Sharon päätti, että armeijan oli vaikea turvata heidän elämäänsä siellä, joten hän määräsi sekä armeijan että siirtokunnat lopetettaviksi alueella. Tämä oli myös osa rauhanmyönnytyksiä, että neuvotteleut saisivat uutta pontta.
Osa siirtokuntalaisista vastusti häätöä. Oli surullista nähdä uutisissa, miten sotilaat joutuivat kantamaan osan passiivista vastarintaa tekevistä siirtokuntalaisista väkisin odottaviin evakuointi-autoihin.
Valtaan äänestettiin heti seuraavana vuonna Hamas, joka edustaa islamin äärisuuntausta. Ohjusten ampuminen ja muu terrori Israelin puolelle alkoi välittömästi ja viljelykset kuin kasvihuoneet tuhottiin lyhyessä ajassa. Ammuksia on vuosien mittaan ammuttu kymmeniä tuhansia ja laittomia aseita on kuljetettu tunnelien kautta Gazaan. Alueella on valtava saasteongelma, paikallisen hallinnon ollessa täysin välinpitämätön kansalaisten tarpeista. YK ja muiden järjestöjen avustusrahat käytetään ihmisten auttamisen sijasta asevarusteluun ja tunneleiden rakentamiseen niin Israeliin kuin Egyptiiin terroritarkoituksessa. Lapsia koulutetaan järjestelmällisesti itsemurhapommittajiksi tai puukottajiksi. Terroristien perheille maksetaan suuria summia avustuksia vuosia teon jälkeen.
Gaza on ollut kuin piikki Israelin lihassa luovuttamisesta alkaen. Saadakseen tilanteen hallintaan ja ammukset loppumaan Israel on käynyt alueella kolme lyhyttä sotaa, joista jokaisen ovat lansimaat sekä YKn ihmisoikeusneuvosto jyrkästi tuominneet. Israel on saanut "sodanlietsojan" ja apardheit-politiikkaa harrastavan maan maineen. Sorrrettuja ovat tietysti palestiinalaiset.. Viimeinen syytös koski poljettuja ihmisoikeuksia, Israel on kuulemma johtava maa maailmassa tässä suhteessa. Mitään ei puhuta Pohjois-Koreasta, Syyriasta tai muista islamilaisista maista ja heidän mm kristittyjen ja naisten vainoamisesta.
Taistelu on kiihtynyt viimeisten viikkojen aikana. Ennen pääsiäistä virkamiehet antoivat luvan pääsiäislampaan teurastukselle lähellä Temppelivuorta. Tästä syntyi valtava protesti, ja palestiinalaishallinto Abbasia myöten piti uhkaavia puheita mediassa yllyttäen kansalaisiaan kapinaan ja väkivallantekoihin. "Luvattiin" pitää "rauhanomaisia marsseja" kymmentuhansin joukoin  saarroksissa olevan Gazan tarkistuspisteillä joka perjantai Israelin 70. itsenäisyyspäivään, 14.5. saakka. On selvää, että marssit eivät ole olleet rauhanomaisia, vaan samat iskilauseet, jotka julkistettiin jo Hamasin ja palestiinalaishallinon käsikirjassa (artikla 7), olivat osanottajien huudoissa ja julisteissa! "Vapauttakaa Palestiina juutalaisista!" "Jordan-joelta Välimereen maa kuuluu palestiinalaisille!" Ihmisjoukosta on myös ammuttu, lapsia ja naisia ihmiskilpinä käyttäen, israelilaisten sotilaiden joukkoon. Israelin vastatessa tuleen se saa syytteet lasten murhaamisesta!
Muutama päivä sitten kymmentuhatpäinen joukko otti "aseekseen" autonrenkaiden polttamisen. 10 000 autonrenkaasta nousevan sakean savun suojassa se pystyi tekemään suurempaa tuhoa. Kaiken muun lisäksi ilmansaaste oli hirvittävä.
Propagandasota on säälimätöntä. Palestiinalaiset eivät kaihda lastenkaan lavastamista haavoittuneiksi saadakseen lisää myötätuntoa Länsimailta ja mustamaalatakseen Israelin imagoa.
Opetuslapset kysyivät Jeesukselta kerran maailman lopun merkkejä. (Matt 24)
Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.

Maailmassa on tänäkin päivänä monia, jotka väittävät olevansa "Voideltuja", niitä, joilla on vastaus tälle maailmalle. On myös päivittäin monia huhuja, uutisia ja sanomia sodista ja mellakoista. Osa niistä on täysin perättömiä valeuutisia. Nettissä on kokonaisia sivustoja, jotka "tuottavat" näitä uutisia hämmentääkseen ihmisiä. On tärkeää tarkistaa uutisen alkulähde, ennenkuin uskoo sen. Netti on täynnä valheita. Sinne voi kuka tahansa kirjoittaa mitä vain. Pari kuukautta sitten eräs amerikkalainen ystäväni vakavana ilmoitti, että hän luki, että USA romahtaa poliittisesti marraskuun alussa ja sinne tulee sisällissota. Hän kiirehti vaihtamaan kaikki dollarinsa kullaksi. No, marraskuu tuli ja meni. Sisällissodasta ei ollut tietoakaan. 

Jeesus sanoi: "Katsokaa, ettette peljästy." Mitä meidän pitäää sitten sen sijaan tehdä? Vastaus löytyy seuraavasta kappaleesta Matteus 25. Meidän pitää valmistautua varaamalla öljyä lamppuihimme (täyttymällä Pyhän Hengen voimalla ja rakkaudella jatkuvasti) ja toimimalla kukin meille annetulla talentillamme uskollisesti. Hänen paluuseensa saakka.
Vaikka kuulemme mitä huhuja. Vaikka maailma vaipuu suurempaan kaaokseen ja sanoo mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. Vaikka kaikki nousisivat kristillisiä arvoja ja meitä kristittyjä vastaan. Ja juutalaisia, Israelia vastaan. Sillä me olemme samalla linjalla, seisomme Jumalaan sanan ja lupausten todistajina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti