NO MAN IS AN ISLAND - EI KUKAAN OLE AUTIO SAARI

אחד vai יחד

Raamatusta voi löytää monia mysteerejä – kuten elämästä yleensäkin – ja asioita, jotka nopeasti ajateltuina vaikuttavat ristiriitaisuuksilta. Yksi niistä on juutalaisten uskontunnustus, joka lauletaan melkein kaikissa messiaanisissakin seurakunnissa kokousten aluksi. Se löytyy jakeesta 5 Moos 6:4:

”Kuule, oi Israel, Herra, sinun Jumalasi, on yksi.” Tätä jaetta pidetään myös yhtenä kolminaisuuden käsitteen esteenä. Koska Jumala on yksi, Hän ei voi olla Isä, Poika ja Pyhä Henki samanaikaisesti.

Vastaus löytyykin juuri sanasta ”yksi” eli hepreaksi ”echad” אחד . Se nimittäin ei tarkoitakaan yhtä yksikköä, vaan kahta tai useampaa, jotka ovat yhdistyneitä yhdeksi. Toinen hepreankielen "yhtä" tarkoittava sana "jachad" on taas juuri sitä, mitä se sanookin, yksi yksikkö. Asiaa selventää muutama Raamatun kohta, joissa tätä "echad"- sanaa on käytetty.

1 Moos 1:5 ”...ja tuli ilta ja aamu, ensimmäinen päivä.” (Hepr ”יום אחד" ”päivä yksi”, joka muodostuu illasta ja aamusta. Suomalainen Raamattu on kääntänyt tämän "ensimmäiseksi päiväksi", Jom rishon, mikä ei ole oikea termi. Juutalaisten uusi päivä tämän mukaan alkaa aina illasta, auringon laskusta, ja kestää seuraavan päivän iltaan.)

1 Moos 2:24 ”Siksi jättäköön mies isänsä ja äitinsä ja yhtyköön vaimoonsa, ja niin heistä tulee yksi liha.” (בשר אחד" ”basar echad” eli yksi liha. Mies ja vaimo , kaksi erillistä ihmistä yhtyvät avioliitossa ja heistä tulee yksi uusi perheyksikkö.)

Ezra 3:1 ” Ja kun seitsemäs kuukausi tuli, kokoontuivat israelilaiset eri kaupungeista yhtenä miehenä Jerusalemiin.( איש אחד "ish echad” yhtenä miehenä, joilla oli sama päämäärä, palvella Jumalaa. )

Näiden kahden yhtä merkitsevien sanojen, ”echad” ja ”jachad” ero on pieni, vain yhden piirron verran. Sanassa ”jachad” ensimmäinen kirjan on ”jud” יחד . Se on juuri se ”piirto”, josta Jeesus mainitsi, että sitäkään ei saa muuttaa kirjoituksista. Tällä pienellä piirrolla, tai sen puuttumisella, on nimittäin suuri merkitys.

Kolminaisuudesta Vanhassa Testamentissa voisi kirjoittaa paljonkin, löytyyhän sieltä jakeita niin Pojasta kuin Pyhästä Hengestäkin, mutta se ei ole tämän kirjoituksen varsinainen aihe. Siitä kirjoitan ehkä kokonaan oman kappaleen.

Tämän blogin aiheena on yhteisöllisyys ja perhekeskeisyys Israelissa, josta olen aiemminkin toisessa yhteydessä kirjoittanut, ja jota ihailen yhä enemmän. Se tarkoittaa yhteenkuuluvaisuutta ja lojaalisuutta, juuri sitä, miten kahdesta tai useammasta yksilöstä tuleekin yksikkö, joko perheyksikkö tai yhteiskunnan suurempi yksikkö. Jopa kansakunta.

Minulla oli erittäin mielenkiintoinen keskustelu vähän aikaa sitten tästä aiheesta erään nuoren miehen, Eitanin, kanssa kadunkulmassa. Hän oli ujon tuntuinen n 20-vuotias nuori, joka oli töissä lasten parissa ja kun kysyin, oliko hänellä omia, hän vastasi, että ei vielä, mutta hän kovasti odottaa isäksi tuloa! Aika erikoinen haave nuorella miehellä. Hän ei haaveillut urasta tai lisäopinnoista, asunnosta tai autosta, hän halusi isäksi! Kun kerroin hänelle, että ihailen kovasti näkemieni israelilaismiesten hellyyttä lastenhoitajina ja isinä, hän katsoi minua hämmästyneenä ja kysyi:” Eivätkö teillä Suomessa sitten miehet hoida lapsiaan?” Aloin kertomaan sodasta ja sen tuomista haavoista tunne-elämään, asioista, jotka vaikuttavat vielä tänäkin päivänä, kolmanteen ja neljänteen sukupolveen, alkoholismista ja kyvyttömyydestä ilmaista rakkautta. Vasta muutama aika sitten miehet ovat alkaneet ottaa enemmän vastuuta perheestään ja lapsistaan. Mutta ei vieläkään voi sanoa, että lasten kasvatus olisi isien vastuulla, niinkuin kuuluisi olla, tai että miehet ottaisivat lastensa hengellisen opetuksen tai elämän ohjeiden antamisen vakavasti, niinkuin juutalaisessa kulttuurissa tehdään, jo Sanan käskyjen mukaankin.

Kun kysyin sitten Eitanilta, mistä hän ajattelee johtuvan, että vaikka Israel on jatkuvien sotien, hyökkäysten ja terroritekojen kohteena, joista voisi kuvitella jäävän syvät haavat, ne eivät näytä vaikuttavan samalla tavalla henkisesti rampauttavina. (Holokoustin haavat vanhemmassa väestössä ovat kyllä vielä nähtävissä, niin suuri ja totaalinen, kaikkiin vaikuttava oli 30-40-lukujen juutalaisviha. Vanhemmat tarvitsevatkin paljon lohdutusta ja rakkautta osakseen tämän takia.) Hän vastasi hetken mietittyään nuorelle harvinaisella viisaudella ja ymmärryksellä: ”Se johtuu siitä, että me kannamme surun yhdessä. Kukaan ei ole yksin menetyksensä kanssa.” Muistin muutama viikko sitten Leijona Portilla terrori-iskussa kuolleen nuoren sotilaan hautajaiset. Niihin osallistui tuhansia ihmisiä! Jopa Facebookissa oli yleinen kutsu tulla hautausmaalle kunnioittamaan nuoren, henkensä maan puolesta uhranneen miehen muistoa ja lohduttamaan hänen omaisiaan. Vaikka kipu on kova, sitä helpottaa ja keventää muiden osallistuminen ja tuki.

Israel on oppinut niin suremaan kuin iloitsemaan. On tärkeää ilmaista tunteensa niin hyvässä kun pahassa. Juuri iloittiin ja tanssittiin 70-vuotista itsenäisyyttä. Aivan tarkoituksella Kaatuneiden muistopäivä sireeneineen, hiljaisine hetkineen ja hartaine tilaisuuksineen on edellisenä päivänä. On tärkeää muistaa se suuri uhri, jonka kansa on maksanut itsenäisyydestään. Kun sen tiedostaa, voi iloitakin vielä syvemmällä ilolla!

Tänään ja huomenna Israel suree jälleen. Tällä kertaa ei terrori-iskussa kuolleita, vaan tulvaveteen hukkuneiden kymmenen nuoren elämää. Yhdeksän heistä oli tyttöjä ja yksi poika.Menehtynyt poika Tzur Alfi Mazkeret Batyasta kuoli auttaessaan toisia turvaan kalliolle. Hän olisi helposti voinut pelastaa itsensä, mutta hän laittoi toiset etusijalle. Mikä sankari! Ei voi kuvitella perheenjäsenten ja ystävien, koulutovereiden tuskaa ja kysymyksiä. Antakoon siihenkin lohdutusta ja rohkaisua toisten tuki ja ennen kaikkea ajatus Iankaikkisista kantavista käsivarsista. Hänestä, joka tietää vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja joka on kaiken lohdutuksen Jumala.