TÄYTTÄ HEPREAA!

 

Heprean kielessä on huomattavissa erikoinen piirre: monet esim Raamatussa käytetyt sanat, jotka on meillä käännettyinä adjektiiveja tai substantiiveja, ja kuvaavat passiivista olotilaa, ovatkin alkukielessä verbejä ja toimintaa tarkoittavia. Esim Room 5:3, jossa sanotaan, että ”koettelemukset tuottavat kärsivällisyyttä”. Sana ”kärsivällisyys” luo ajatuksen, että meidän pitää vain hiljaa ja passiivisina kärsien odottaa koettelemuksen menevän ohi. Alkuperäinen sana merkitsee enemmänkin ”lujuutta” ja ”peräänantamattomuutta”. Meidän suomalaisten se kuuluisa sisu kuvaa sitä ehkä hyvin. Mennään vaikka ”harmaan kiven läpi”! Sana ”kärsivällisyys” tarkoittaakin, että meidän tulee pysyä vahvoina ja uskollisina tehtävissämme ja vakaumuksessamme vaikeuksissakin ja koettelemuksissa, vastustuksessakin. Passiivisuudesta ei ole puhettakaan!

Toinen termi, johon vastikään törmäsin, on tärkeä sana ”usko”, hepr אמונה "emunah”. Uskon saamme totta kai lahjana, ja otamme sen vastaan. Sitten se jää jonnekin sisimpäämme ja odottaa kasvua? ”Emunah” heprean kielessä tarkoittaa jälleen toiminnallista sanaa, ”uskollisuutta”. Uskollisuus on toimimista jossain suhteessa, jossakin tehtävässä. Meille se tarkoittaa tietenkin uskollisuutta Jumalaa kohtaa, Hänen ilmoitustaan ja sanaansa kohtaan, niiden noudattamista ja sisäistämistä. Uskollisuutta ihmissuhteissa. Pysymistä uskollisena siinä tehtävässä, jonka Hän on meille osoittanut. Usko kasvaa, kun sitä käyttää ja joskus vaikeissa tilanteissa joutuu käyttämään. Yleistä onkin, että Jumala usein laittaa meitä tilanteisiin, jotka menevät yli omien voimiemme tai kykyjemme. Joudumme pakosta turvautumaan Häneen, ja kun sitten näemme Hänen uskollisuutensa ja apunsa usein ihmeellisellä tavalla, oma uskomme Häneen kasvaa sen seurauksena.

Uskossa on kyse myös kuuliaisuudesta, kuuliaisuudesta Jumalan ilmoitukselle yleisesti meille kaikille Sanassaan ja käskyissään, ja myös kuuliaisuudesta henkilökohtaisesti. Tästä ajatuksesta käsin on helppo ymmärtää apostoli Jaakobin sanat: "Usko ilman tekoja on kuollut." Teot kuuluvat uskon olemukseen.

Viime viikolla tapasin jälleen erinomaisen esimerkin tästä uskon kuuliaisuudesta Punaisessa Matossa. Eräs jo vanhempi nainen oli tullut esittämään syntymäpäiväonnitteluja eräälle asiakkaallemme. Kävi ilmi, että hän oli toiminut useita vuosia sijaisäitinä asiakkaamme kolmelle lapselle, jotka olivat jo aikuisia.

Tämä vanhempi ystävä kertoi pöydässä tarinaansa. Kuinka hän oli päätynyt Hollannista Israeliin nuorena naisena. Hän oli saapunut -70-luvulla sairaanhoitajaksi koettuaan sydämessään Jumalan kutsua Israelin kansan pariin. Siihen aikaan kaikki ammatti-ihmiset otettiin avosylin vastaan, sillä työvoimasta oli kova pula, eikä viisumiongelmista, toisin kuin nyt, ollut tietoakaan. Jonkin jan kuluttua hän tuli huomaamaan, miten sosiaaliset ongelmat perheissä erikosesti arabiväestöllä olivat suuret ja lapset kärsivät vaikeissa perheoloissa. Hänelle tarjottiin ensimmäisiä sijaislapsia. Lapsia kertyi vuosien mittaan 20 ja hän kasvatti heidät kaikki yksin aikuisiksi saakka. Hän ei koskaan mennyt naimisiin, vaan eli naimattomana yksinhuoltajaäitinä läpi kaikki Israelin -70- -90-lukujen vaiheet intifadoineen ja terrori-iskuineeen päivineen. Mikä esimerkillinen Herran palvelijatar!

Kerrottuani, millä alueella asuin, hän sanoi, että sinne hän ei koskaan enää halua mennä. 2015 kesällä siellä räjäytettiin bussi, jossa useita luokkaantui, hän muiden mukana vakavasti, ja muutamia kuoli. Ihmisen elämään Israelissa kuuluvat voimakkaasti niin vaikeudet ja menetykset kuin suuren ilotkin. Päivää ennen Itsenäisyyspäivää juhlitaan aina sodissa ja terrori-iskuissa menehtyneiden muistojuhlaa. Se muistuttaa siitä, että vaikka voitto on ollut suuri, niin on myöskin sen hinta.