tiistai 12. huhtikuuta 2016

KEVÄISIÄ KUUROJA JA SIUNAUSTEN SATEITA

Kuvahaun tulos haulle kuvat israel 



Muutamana viime päivänä Jerusalemia on vihmonut lämmin kevätsade. Eilinen päivä oli vielä helteinen ja kaukaa kuului ukkosen jyrähdyksiä. Tänään sade on ollut lähes yhtäjaksoista ja lämpötilakin on pudonnut. Kadulle ilmestyivät talvesta tutut ortodoksimiehet valtavine suihkuhatun näköisine sadesuojineen muhkean huopaisen lierihatun peitteenä ja myös naiset ottivat kaapista toppatakkinsa jälleen esille, lämpötilan pudotessa lähelle + 15C. Sadetta on luvattu vielä pari päivää, mutta viikonlopusta alkaen lämpötila kohoaa taas lähes +30C:een. Nämä saattavatkin olla viimeiset sateet taas lokakuuhun saakka. Kesäkautena Israelissa ei koskaan sada, ei pisaraakaan, joten jokainen tippa kevätsateesta menee tarpeeseen. On hyvä, että sateenkin tulevat ajallansa. Tänä vuonna sadetta on saatukin tavallista enemmän; Kuolleen Meren pinta on noussut ja Negevissä jopa tulvii niin, että teitä on poikki. Kuiva maa ei pysty yhtäkkiä nielemään suurta vesimäärää ja se huutoutuu wadeja myöten mereen. Kukat kukkivat parhaimmillaan: ruusut, leijonankidat, bougainvillet ja kaikki muutkin niittyjen kukat.


  Raamattu puhuu kymmenissä jakeissa sateesta ja se kuvaa usein Jumalan siunausta. Tässä muutamia:
(5Moos 11:14) " ...niin minä annan teidän maallenne sateen ajallansa, syyssateen ja kevätsateen, ja sinä saat korjata viljasi ja viinisi ja öljysi."
(5 Moos 28:12) "Herra avaa sinulle rikkaan aarrekammionsa, taivaan, antaakseen sinun maallesi sateen aikanansa ja siunatakseen kaikki sinun kättesi työt, ja sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun itsesi ei tarvitse lainaa ottaa."
(Hosea 6:3) "Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra; hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan."
(Jes 55:10) "Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee; se ei minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle on otollista, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin."

Nykyään, teollisessa ja tietokoneiden hallitsemassa maailmassa, eikö sateesta ja hyvästä sadosta puhuminen ole hieman arkaalista? Eikö se kuulu menneeseen maatalouskeskeiseen maailmaan, onko sillä mitään tekemistä meidän elämämme kanssa? Jos kuitenkin katsoo uutisia, sodan ja terrorismin jälkeen mittavimpiin globaaleihin ongelmiin kuuluvat yhä nälkä, köyhyys ja alhainen elintaso, monissa maissa sateettomuuden  ja kuivuuden aiheuttamia. Jakamalla elintasoa tasaisemmin saataisiin nälän ongelma kukistettua, mutta tilanne silti osoitttaa, että ihminen ei ole, avaruuden valloituksesta  ja tekniikan ihmeistä huolimatta, elementtien herra vaan riippuvainen säästä, monesssakin mielessä. Sateet ja siunaus tulevat Jumalalta, mutta ihminen on toki myös asetettu vaalimaan viisaasti luomakuntaa, eikä ryöstämään sitä, käyttämään itsekkäästi hyötyäkseen taloudellisesti. Joten kannattaa rukoilla kevät- ja syyssateita ja toimia luontoa säästäen!

Tänään matkustaessani kaupunkiin, bussiin nousi minun jälkeeni eräältä pysäkiltä kokonainen komppania nuoria iloisia sotilaita, miehiä ja naisia, armeijan vihreissä. Koko bussi tuli aivan täyteen ja käytävä keskiosaa myöten oli tukossa jättimäisten kangaskassien ja rinkkojen takia. Hauska tapaus! Minäkin jouduin loikkimaan niiden ylitse jotenkuten pyrkiessäni ulos pysäkilläni. Siunasin heitä mielessäni ja olin kiitollinen viimeisistä rauhallisista kolmesta viikosta ilman terrori-iskuja. Tämä viimeinen iskujen aalto näyttäisi tältä erää olevan ohi. Hamasin johtaja tosin TV-uutisissa esitti pahoittelunsa siitä, että Fatah-hallinto oli liikaa tehnyt myönnytyksiä israelilaisille turvallisuusjoukoille. Netanjahu puolestaan kiitteli palestiinalaishallinnon ja israelilaisten yhteistyötä terrorismin hillitsemisessä.

Hektisen elämän keskellä on hyvä, että on välillä hiljaisempia päiviä, jolloin voi tankata voimia taas uusia haasteita varten. Viime päivinä Herra on muistuttanut sanallaan rakkaudestaan, joka ympäröi meitä joka hetki.
Hän on myös ikiaikojen Jumala, meidän turvamme ja jonka iankaikkiset käsivarret kantavat meitä.  5 Moos 33:27.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti