KEISAREIDEN KESAREA

Toukokuun alussa pääsin päivän retkelle KolBaMidbar-seurakuntalaisten kanssa Kesareaan, joka sijaitsee Välimeren rannikolla n 45km Tel Avivista pohjoiseen. Tämä  Herodes Suuren vuonna 25-13 eKr  Keisari Augustuksen kunniaksi rakentama kaupunki syvänmerensatamineen ja hallinnollisine rakennuksineen oli yksi tärkeimmistä keskuksista Juudeassa, ja sen pääkaupunki Jerusalemin tuhon jälkeen v 70jKr. Itse kaupunki ja sen vanhat rakennukset ja temppelit ovat tuhoutuneet monien valloitusten ja sotien seurauksena vuosisatojen kuluessa. Herodeksen loisteliaasta kaupungista on jäljellä vain rauniot, jotka kuitenkin antavat hyvän kuvan siitä, miten mahtava kaupunki on kerran ollut. Sen yli 600 v kestäneen olemassaolon aikana se toimi kaupan, merenkulun ja armeijan tukikohtana ja oli aikanaan yksi arkkitehtuurin helmiä Rooman valtakunnassa. Siellä sijaitsi myös kuuluisa kirjasto, jonka aarteita tutkivat monet oppineet, mm Josefus (eli v 37-n 100jKr ).

Herodeksen palatsia

Hippodrome-areena

Myös Raamattu mainitsee Kesarean useasti. Alkuseurakunnan aikana kaupungissa toimi myös kristillinen seurakunta, joka sai alkunsa Pietarin vierailusta Korneliuksen, sadanpäämiehen luona. Apostolien tekojen luku 10 kertoo tämän tarinan.
Muita mainintoja Kesareasta löytyy mm
Apt 21:8-9 Filippus ja hänen neljä profeetta-tytärtään
Apt 9:30 Paavalin matka K:sta Tarsikseen pian kääntymyksensä jälkeen
Apt 24: 15, 27 Paavali vietti 2 vuotta vankeudessa K:ssa.
Apt 23:23-26:32 Paavali Kesareassa Agrippan                                                                                        tuomioistuimen edessä.
Apt 12: 20-24 Herodes Agrippa (Herodes Suuren poika) kuolee Herran enkelin lyödessä häntä, koska hän asetti itsensä jumalan asemaan. Tämä tapahtui perimätiedon mukaan hänen rakentamallaan Hippodromella, areenalla, joka toimi gladiaattorikisojen näyttämönä sekä kristittyjen surmapaikkana.

Kuten muuallakin Rooman valtakunnassa, myös Kesareassa seurakunnat kokivat vainoja. Erikoisesti keisari Valerianin aikana (hallitsi v 253-260 jKr ) kolme yksinkertaista maanviljelijää, Priscus, Malchus ja Aleksander Kesarean ulkopuolelta heitettiin areenalle villipetojen revittäviksi. Heidän rikoksensa oli se, että he olivat rohkeasti kysyneet hallitsijalta, miksi hän painosti niin kristittyjä. Josefus kertoo myös Appianuksesta ja Maximinuksesta, jotka poltettiin elävältä, sekä Marcionite-neidosta.

Miksi tässä yhteydessä halusin mainita kristittyjen vainot? Koska se on ajankohtainen aihe tänäkin päivänä!

Kristittyjen vainot eivät tapahtuneet vain jossain kaukaisessa menneisyydessä, barbaaristen ja sivistymättömien, tietämättömien ihmisten kautta, vaan nykyaikana valtoissa, jotka ovat teollistuneita, sanovat itseään sivistyneiksi ja rauhanomaisiksi, mutta joilta kuitenkin puuttuu ihmisen arvon ymmärtäminen. Meidän sivistyneessä nykyajassamme 100 000 kristittyä menettää henkensä joka vuosi. Se tekee 274 henkilöä joka päivä!! On tärkeä rukoilla vainottujen veljien ja sisarten puolesta. Joiltakin järjestöiltä voit saada uutisia ja listoja vainotuista ja vangituista kristityistä eri puolilta maailmaa, että voit rukoilla heidän puolestaan nimeltä ja ehkä lähettää heille myös rohkaisevaa postia.
Jumala salli tämän Rooman valtakunnan hirmuvallan jatkua 300 vuotta, jolloin Hänen lastensa veri vuosi kuin vesi.Miksi oli välttämätöntä, että seurakunnalla oli niin hirveä ja pitkä kärsimyksen aika? Se tapahtui siksi, että maailma näkisi, että vaikka kuninkaat ja hallitsijat kokoontuisivat Herraa ja hänen Voideltuansa vastaan, kaikki mitä he tekevät, on turhaa. Jumala on kansansa, Siionin keskellä. Hän auttaa sitä, jo aamulla aikaisin. Kristillinen seurakunta, aivan kuin ripustettuna maan ja taivaan välille, ei tarvitse muuta  apua kuin näkymättämän, mutta jumalallisen käden, joka piti siitä kiinni ja kantoi sitä joka hetki. Koskaan ei seurakunta ole ollut vapaampi, vahvempi ja kukoistavampi, laajalle kasvava, kuin vainojen päivinä.
Ja mitä sitten tapahtui tälle vainoavalle vallalle, Rooman valtakunnalle? Je kukistui barbaarien edessä. Rooma kukistui ja raunioitui, sen epäjumalat luhistuivat kivikasoiksi, samalla kun  barbaaritkansat, jotka valloittivat heidät muuttuivat nyky Euroopan nimikristillisiksi valtioiksi, ja heidän jälkeläisensä veivät kristillisen uskon Amerikkaan, Austraaliaan, Afrikkaan ja kaikkialle maailmaan. 

Kesarea on elävä esimerkki siitä, että tämän maailman Herodekset ja muut despootit häviävät, heidän palatsinsa ja rakennuksensa eivät pysy, mutta se, joka rakentaa vahvalle perustalle ja käyttää rakennusaineina pysyviä elementtejä, uskoa, toivoa ja rakkautta, ja laastina Jumalan apua, sen työ on pysyvää.

Jumala käytti menneisyydessä (ja käyttää nykypäivänäkin) vainoja omien tarkoitusperiensä eteenpäin viemiseksi ja käänsi ne voimaksi, hyväksi. "Marttyyrien veri on seurakunnan siemen." lausui Tertullius.
Vainot ovat myös rikastuttaneet kirkon historiaa. Niiden takia meillä on todisteita alkukristittyjen rohkeudesta ja uskosta. Vainoissa kärsivät kokivat Jeesuksen läsnäolon erikoisen läheisenä.  Monet marttyyreista todistivat, etteivät he kokeneet kipua edes kaikkein hirveimpien kidutusten keskellä, mutta että Kristus oli heidän kanssaan. He eivät olleet suurempia kuin Jeesus, jos häntä vainottiin, niin vainotaan heitäkin. Mutta vaikka heitä vainottiin, he olivat turvallisella mielellä, Jeesus oli voittanut maailman; Hän oli heidän kanssaan; Hän auttoi heitä olemaan uskolliset kuolemaan saakka. Heitä odotti elämän kruunu.