Oli kuuma päivä, mutta onneksi ei aivan sellainen kuin eilen, jolloin astemäärä kohosi päivällä yli +38C, erikoista Israelissakin toukokuussa. Asteita oli vain mukavat +27C.
Lähdimme aamulla asunnolta ystävien kanssa tarkoituksena vierailla tutussa monilapsisessa perheessä ja ehkä auttaa perheen äitiä joissain käytännön asioissa. Olimme sopineet saapuvamme n klo 10.30. Eli lähdimme suht koht ajoissa, matka olisi pitkä, bussi-raitiovaunu-bussi kaupungin vastakkaiselle laidalle. Bussi lähti kohdaltamme normaalisti ja istuimme tämän erikoispitkän haitari-bussin takaosaan tyytyväisinä. Kanjonin (rotkossa sijaitseva ostoskeskus) jälkeen se tekikin yllättävän käännöksen vasemmalle ja lähti kiitämään katua alas aivan väärään suuntaan pois normaalireitiltä. Bussin takaosassa alkoi puheen sorina ja ihmettely. Tulimme siihen tulokseen, että seuraavalla pysäkillä isossa risteyksessä oli täytynyt tapahtua jotain, ehkä onnettomuus, koska kaikki liikenne ohjattiin toista reittiä. Ruuhka oli kova, joka risteys oli tukossa ja kului yli puoli tuntia, kun seikkailimme vieraalla asuinalueella. Osa matkustajista jäi välillä pois, suurin osa jatkoi bussissa katsellen kiinnostunneena, mihin mahdoimme päätyä, me muiden mukana. Reitiltään karannut kovaa kiitävä bussi oli aivan kuin jostain venäläisestä kertomuksesta! Yhtäkkiä bussi kääntyi takaisin tuttuun rotkoon kohti meidän kotikatuamme. Bussista kuului suuri hurraa-huuto, naurua ja taputuksia! Tunnelma oli täysin kuin huviretkiläisillä! Railin vieressä istunut nuori mies nousi ylös ja kävi kysymässä kuskilta, minkä reitin hän nyt aikoi ottaa ja palasi sitten paikoilleen. Hän suupielestään huomautti: "Tällaista tämä elämä täällä on, tätä tapahtuu jatkuvasti!" Harmillista tietysti, jos olit menossa johonkin tärkeään tapaamiseen esim lääkärille.
Kului vielä puoli tuntia, ja sitten olimme jo keskustassa raitiovaunussa, reilusti myöhässä tapaamisestamme. Matka ei vieläkään jatkunut sujuvasti: kohta kuului kuulutus kovaäänisistä, kuski kehoitti kaikkia poistumaan seuraavalla pysäkillä ja odottamaan seuraavaa vaunua, joka tulikin hetken päästä. Mutta laiturille sattui jäämään jonkun matkustajan ostoskärryt, ja niiden omistaja oli jo poistunut paikalta. Raitiovaunu ei lähtenyt mihinkään, ennenkuin ostoskärryistä vielä oli kuulutettu. Paikalle saapui lopulta luultavasti armeijan pommiryhmä tarkastamaan, että mitään vaarallista ei kärryistä löytyisi. (Sivuhuomautus: julkisiin liikennevälineisiin ja pysäkeille unohtuneisiin laukkuihin ja paketteihin suhtaudutaan aina vakavasti, sillä niistä vielä jokin aika sitten löytyi usein räjähteitä. Joka puolella on kylttejä, missä kehoitetaan tarkistamaan, ettei mitään unohdu paikallesi.) Vielä 45 minuuttia ja olimme vihdoin perillä, yli tunnin myöhässä, mutta se ei haitannut, emmekä mekään kovasti stressanneet tapahtumaa. Alamme jo tottumaan elämäntyyliin täällä. Kaikkea voi tapahtua, mutta kaikki yleensä päättyy hyvin. Täytyy vain istua tyynesti ja ja luottaa, että perille päästään, ja useimmiten päästään!
Tapaaminen perheen äidin ja hänen nuoren ystävänsä kanssa oli lopulta iloinen. On mukavaa tutustua paikallisiin ihmisiin ja oppia ymmärtämään heidän elämäänsä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti