lauantai 24. syyskuuta 2016

KESÄ ON OHI

Eilen taivaalle ilmestyi pilviä neljän kuukauden pilvettömän ja sateettoman jakson jälkeen ja jossain päin Israelia jopa satoi, vaikka Jerusalemissa tai Tel Avivissa sadetta ei näkynyt. Myös lämpötila laski lähelle 20C illalla. Kaikki nämä ovat kesän helteiden loppumisen merkkejä, vaikka suomalaisittain kesäisiä lämpötiloja onkin odotettavissa vielä ainakin päivisin marraskuuhun saakka.


Ajoimme illalla Tel Aviviin ja saavuimme sinne auringonlaskun ollessa juuri kauneimmillaan, pilvet hohtivat kaikissa violetin ja vaaleanpunaisen väreissä. Mietin siinä istuessani, miten Jumala on antanut kaikelle tarkoituksensa, luonnon kiertokululle, taivaan kappaleille. Pilvetkin on siunaus, ne suojaavat liian kuumalta paahteelta, tuovat kauan kaivatun sateen kuivalle maalle ja saattavat kaiken kasvamaan ja kukoistamaan jälleen. Ja kaiken tämän lisäksi ne ovat kauniita, voimme ihailla niitä eri aikoina ja Jumala on antanut meille kyvyn nauttia kaikesta kauniista.
Meidänkin elämässä on joskus pilvisiä aikoja, synkkiä päiviä tai vain harmaita, jolloin aurinkoa ei näy ja elämä tuntuu raskaalta. Ehkä silloinkin voimme ajatella, että aurinko ei kuitenkaan ole hävinnyt mihinkään vaan on siellä piilossa pilvien takana ja odottaa aikaansa taas ilmestyäkseen. Ja joskus pilvien raosta pilkistää auringon säteet ja kultaavat pilven reunat. Samoin Jeesus rohkaisee meitä vaikeina aikoina, nostaa ja vahvistaa sanallaan. Hän on uskollinen kaikkina aikoina ja lähellä meitä erikoisesti silloin, kun meillä on vaikeaa. Näinä aikoina voimme joskus kokea Jumalan läheisyyden ja rakkauden voimakaammin ja selvemmin, niin että vaikeudet muuttuvatkin siunauksiksi ja kallisarvoisiksi kokemuksiksi, siksi, että Herra on niissä meidän kanssamme.
Psalmi 84:7 lupaa:"Kun he käyvät kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla. He käyvät voimasta voimaan, he astuvat Jumalan eteen Siionissa."

Ilman pilviä meillä ei olisi ihania aurinkonlaskuja eikä kultaisia pilvenreunoja!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti