TU B'SHVAT - PUIDEN UUSI VUOSI JA SATEIDEN SIUNAUS

 

Eilen, 25. tammikuuta vietettiin Tu B'Shvat-juhlaa, puiden uutta vuotta, joka aloittaa maatalouden vuoden. Tänä päivänä talven selkä on virallisesti murtunut ja uusi kasvukausi ja puiden istutus voivat alkaa. Näin ei kuitenkaan ole tänä vuonna, Jerusalemia koettelee vuoden pahin talvimyrsky! Lämpötila on lähellä nollaa, tuuli on kova ja taivaalta tulee vettä saavikaupalla. Tänään se on muuttunut loskaksi ja huomenna on luultavasti vuorossa lunta. Yöksi odotetaan nollakeliä. Liikenne lumisateen sattuessa lakkaa kokonaan, samoin pysähtyy melkein koko yhteiskunta, koulut ja kaupat pysyvät kiinni.
Puita on istutettu Israeliin vuosikymmenien aikana miljoonia, ja nämä istutukset auttavat erämaan muuttamisessa viljavaksi maaksi. Myös monenlaisia muistolehtoja istutetaan, mm viimeksi joulukuun terrori-iskussa kuolleen amerikkalaisen 18v nuoren, Ezra Schwartzin muistolle.

Tu B'Shvat yhdistetään usein Raamatun jakeisiin Jer 1:11-12 " Minulle tuli tämä Herran sana: "Mitä sinä näet, Jeremia?" Vastasin hänelle:" Minä näen mantelipuun oksan." Herra vastasi minulle:"Sinä olet nähnyt oikein, sillä minä valvon sanaani toteuttakseni sen."
 Mantelipuu on ensimmäinen puu, joka puhkeaa kukkaan keväällä. Nämä jakeet ovat myös eräänlainen sanaleikki, sillä "mantelipuu" ja "valvoa" ovat melkein sama sana ("shaaked" vrt "shooked"). On hyvä tietää, että Herra valvoo vielä tänäänkin sanaansa toteuttaakseen sen täydellisesti, niin Israelin kuin koko maailman  suhteen!
Myös Korkea Veisuu puhuu kevään tulosta. KV 2:11-13 "Nouse armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää ja viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuvat. Nouse armaani, sinä kaunoiseni ja tule." Ylkä kutsuu morsiantaan mukaansa kokemaan uuden elämän siunausta ja Pyhän Hengen puhetta, jota kyyhkynen edustaa.  Toisessa jakeessa sanotaan  (KV 6:11) "Pähkinätarhaan minä menin katselemaan laakson vihreyttä, katsomaan, joko viiniköynnös versoo, joko kukkivat granaattipuut." Granaattiomena on toinen varhainen kukkija. Puutarhan omistaja haluaa nähdä, onko puissa elämää, onko hedelmää odotettavissa. Toivottavasti hän löytää tätä elämää meistä!

Vaikka ilmat eivät juuri nyt olekaan keväiset, sade on aina valtava siunaus tälle kuivuuden vaivaamalle maalle, ja se varmistaa hyvää satoa myöhemmin kesällä. Tänä vuonna sateilla oli myös yksi yllättävä siunaus: Rankat sateet ovat maahan imeytyessään romahduttaneet palestiinalaisten rakentamia tunneleita Gazasta Israeliin. On surullista ja ironista, että suuri osa länsimaiden Gazan jälleenrakentamiseen ja ihmisten hädän lievittämiseen myöntämistä miljoonista on käytetty tunneleiden rakentamiseen, tunneleiden, jotka toimivat myöhemmin kanavana terroriteoille.
Terrori-iskut ovat yhä melkein päivittäisiä, eikä Länsimaiden media niitä enää huomioi. Iskuja ei enää luokitella terroriteoiksi, aivan kuin juutalaisten jollain tavalla kuuluisikin olla iskujen kohteina.  Ilmapiiri alkaa pelottavasti muistuttaa Hitlerin ajan ajattelua! Vaikuttaa siltä, että palestiinalaiset saavat kaiken sympatian, heistä kirjoitetaan "miehittäjien" uhreina. YKn Ban KiMoonin mukaan, "on inhimilliselle luonnolle tyypillistä, että miehitykseen reagoidaan." Näissä terroriteoissa ei ole mitään inhimillistä! Yksi kuohuttavimpia iskuja tapahtui viikko sitten, kun terroristi tunkeutui 38-vuotiaan perheeenäidin, Dafna Meirin, sairaanhoitajan ja 6 lapsen äidin kotiin ja kylmäverisesti puukotti tämän kuoliaaksi. Sureva puoliso vakuutti, että he eivät aio kostaa tapahtumaa. Tekijän sukulainen on hänen läheinen ystävänsä, ja hän aikoo kohdella arabeja samoin kuin ennenkin,  kunnioituksella ja ystävällisenä.
Toinen isku tapahtui eilen, jossa kaksi terroristia hyökkäsi kauppaan puukkojen kanssa ja ehti puukottaa kahta naista. Toinen heistä, 23-vuotias Shlomit Kreigsman menehtyi vammoihinsa ja hänen  hautajaisensa olivat tänään. Hänet haudattiin Dafnan viereen.

 
Alla linkit molempiin uutisiin
http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/You-were-born-during-a-storm-and-were-murdered-preparing-for-snow-442862
http://www.timesofisrael.com/mourning-dafna-meir-her-family-refuses-to-give-in-to-hatred/

Seuraavassa on myös linkki TV7:n Pelastuksen Sofar-ohjelmaan (25.1.16). Jakov Damkani puhuu siinä palestiinalaisten historiasta, ja siitä, että mitään Palestinan valtiota ei ole koskaan ollut.  Palestiinan lippu ja valtio-ajatus ylipäätänsä ovat olleet olemassa vasta vuodesta 1964, kun Jasser Arafat perusti PLOn, Palestiinan vapautusrintaman, terroristijärjestön.  Nyt koko maailma puhuu palestiinalaisista, jotka ovat "menettäneet maansa" ja itsenäisyytensä verenhimoisten israelilaisten miehittäjien toimesta. 1950-luvulle saakka Palestiina oli nimi, joka kuului Israelille. Alueelle pääasiassa 1900-luvulla naapurimaista muuttaneilla arabeilla ei ollut mitään järjestäytynyttä tai yhtenäistä historiaa, hallintoa, omaa rahaa, hallitsijaa eikä lippua, kaikki yhtenäisen kansan symboleja.  Kannataa katsoa! Ohjelma on englanniksi suomalaisin tekstein.

http://www.tv7.fi/vod/series/27573/


"Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa , älkää itsellenne lepoa suoko. Älkää antako hänelle lepoa, ennenkuin hän on asettanut ennallensa Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa."
Jes 62;6-7

HISTORIAN OPPITUNTEJA

 KolBaMidbar-seurakunnan raamattutunnilla tällä viikolla käsittelimme Israelin ensimmäistä kuningasta, Saulia, ja hänen traagista kohtaloaan (I Sam 11-14). Saul oli hyvästä suvusta ja häntä komeampaa miestä ei löytynyt koko Israelista. Hänen kuninkuudellaan oli hyvä alku, Herra vahvisti hänen auktoriteettiaan ja Herran Henki oli hänen yllään. Jumala oli valinnut hänet vapauttamaan kansan filistealaisten hallinnasta. (I Sam 9: 16) Pian hän alkoi kuitenkin lipsumaan Jumalan ja profeetta Samuelin hänelle antamista selkeistä säännöistä ja alamäki alkoi. Hänen syntinsä oli ylpeys, joka vihdoin ajoi hänet vainoharhaisuuteen ja murhanhimoon. Hän otti papin tehtävät itselleen, vaikka hänen olisi pitänyt odottaa Samuelia uhraamaan Herralle. Tämä tapahtui Gilgalissa, paikassa, jonka läpi ajoimme eräänä päivänä matkalla Tiberiakseen. Sodat filistealaisia vastaan olivat jatkuvia ja viimeisessä hän kaatui, 38 vuotta hallittuaan, omaan miekkaansa. Jumala oli jo kauan aikaa sitä ennen valinnut uuden miehen kuninkaaksi - Daavidin, mielensä mukaisen miehen.

Sain myös kuulla, että nykyinen asuntoni on itse asiassa hyvin lähellä kuningas Saulin muinaista palatsia ja kukkulaa, josta käsin hän hallitsi, Benjamin heimon alueen keskellä. Saulhan oli benjaminilainen. Benjaminin heimosta kuitenkaan Jaakobin rukouksen mukaan ei pitänyt tulla kuningasta, vaan Juudasta. Juudalle annettiin lupaus ikuisesta kuninkuudesta, kunnes myös Messias ilmestyisi. (I Moos 49:8-12) Aika ihmeellistä, että niin kuningas Daavid kuin Jeesus (äitinsä puolelta) polveutuivat Juudan heimosta! Benjaminin kohdalla siunaus kuului lyhykäisyydessään: "Benjamin on raatelevainen susi, aamulla hän syö riistaa, ja illalla hän jakaa saalista." (I Moos 49: 27) Kuningas Saulin lisäksi myös toinen Saul, tarsoslainen oli benjaminilaista sukua ja hänen ensimmäisiin päiviinsä kuvaus "raatelevainen susi" sopiikin erinomaisesti, "raatelihan" hän alkuseurakuntaa. Joskus Jumala aivankuin poikkeaa omista säädöksistään ja Hän olisi siunannut Saulin kuninkuuden joksikin aikaa, jos tämä olisi ollut antautunut Hänelle.

Kukkula Raamatussa on nimeltään Gibea ja nykyään Tel el-Ful ja se sijaitsee Benjaminin tasangolla (Benjamin plateau), osana nykyistä Itä-Jerusalemia arabialueella. Kukkulalla on tänään Saulin palatsin raunioden päälle rakennettuna Jordanian kuningas Husseinin aloittaman palatsin runko. Hänen palatsinsa rakentaminen jäi kesken vuoden -67 sodan takia. Israelilaiset jättivät rakennuksen paikoilleen ja se seisoo muistomerkkinä keskenjääneestä työstä. Myös Saulin työ kuninkaana jäi kesken, mutta eri syistä. (Mielenkiintoinen teologi ja arkeologi Lawson Stonen kirjoittama blogi tästä aiheesta löytyy Googlesta nimeltä "One Hill, Two Kings".) Saulin palatsista ei ole tänään mitään jäljellä.




 Tästä palatsista Gibeasta David kerran pakeni Saulia tämän heitettyä häntä keihäällä. Pakomatka alas kukkulaa oli n 50km pituinen, 839 metrin korkeudesta, jossa palatsi sijaitsi, alas -400m merenpinnan alapuolelle, aina En Gedin wadille asti Kuolleelle Merelle. Se on nykyään nimeltään Davidin Wadi (tai lähteet). Täältä hän löysi luolia, joissa piileskellä Saulia, ja vettä miehilleen.

Israelissa käydessäsi sinut valtaa usein tunne, että kuljet muinaisia historian polkuja.  Asuntoni sijaitsee entisen Saulin palatsin läheisyydessä, ajoimme Gilgalin ohi muutama päivä sitten ja vietin syntymäpäivääni suomalaisten ystävien kanssa Daavidin lähteillä, hänen luolansa lähellä, ihaillen vuorenrinteillä olevia piilopaikkoja, mahtavaa maisemaa ja rinteestä pursuavia vesilähteitä. Tähän luolaan Saul eksyi kerran etsiessään Daavidia 3000 miehen vahvuisen sotajoukon kanssa. Daavid muutaman miehensä kanssa lymyili luolan takaosassa. Vaikka Jumala antoi hänelle hyvän tilaisuuden kostaa vainoojalleen, Daavid ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, vaan sanoi: "Pois se! Herra varjelkoon minua tekemästä sitä herralleni, Herran voidellulle, että satuttaisin käteni häneen; sillä hän on Herran voideltu." (I Sam 24:7) Mutta tämä Daavidin jalous ja esimerkillinen luottaminen Jumalaan ovat jo aivan oman kertomuksen arvoinen asia.

Daavid luotti Jumalaan enemmän kuin inhimilliseen voimaan tai turvapaikkaan ja hän lauloi seuraavat sanat: "Herra elää, kiitetty olkoon kallioni, ylistetty pelastukseni Jumala! Sillä kuka muu on Jumala kuin Herra, ja kuka pelastuksemme kallio, paitsi meidän Jumalamme." Ps. 18:46, 32. Jumalan avulla hän oli päässyt voitolle kaikista vihollisistaan, myös Saulista, ja Hän oli antanut hänelle rauhan joka puolella.

SUURIA JA PIENIÄ RUKOUSVASTAUKSIA

Rukous saa aina uutta pontta ja rohkaisua, kun saamme vastauksia. Kun koemme todeksi sen, että meillä todella on Taivaallinen Isä, joka kuulee pyyntömme ja vastaa tarpeisiimme, niinhin pieniinkin ja omissa silmissämme mitättömiin. Juuri niissä pienissä asioissa, joista eivät välttämättä tiedä muut kuin Herra, huomaamme Hänen rakkautensa ja huolenpitonsa.

Viime viikolla Punaisessa Matossa rukoilimme "I"n puolesta. Hän oli kurjassa kunnossa, sormi oli todella tulehtunut ja paksuna, suuren paiseen peittämä. Näytti jo että tulehdus oli leviämässä muualle. Kehoitimme lähtemään lääkäriin, mutta koska "I" ei halunnut, voimme vain rukoilla hänen puolestaan. Hän nukkui suurimman osan ajasta sohvalla ja välillä luki jotain hyllystä löytämäänsä kirjaa. Tällä viikolla "I" saapui jälleen. Sormi oli paljon parempi! Yksi työntekijöistä kertoi, että paise oli puhjennut itsestään ja mätä tuli ulos. Tulehdus oli lähtenyt. Kiitos ja kunnia Herralle! "I" oli paljon iloisempi, luki taas kirjaa ja välillä hymyili. Työntekijä kertoi, että hänellä oli jo ollut monia hyviä keskusteluja "I"n kanssa ja että tämä oli lähellä ratkaisua lähteä pois kadulta ja aloittaa uusi elämä. Hän on ollut niin huonossa kunnossa pitkään, että monesti luulivat jo menettäneensä hänet. Herralla on kuitenkin vielä jotain "I"n elämän varalle! Jano on kova löytää elämän tie! Tämä on se tärkein rukousvastaus, jota rukoilemme.

Kun muutat pidemmäksi ajaksi uudelle paikkakunnalle tai jopa toiseen maahan, on vaikea tietää, mitä ottaa mukaan ja mitä tarkalleet tulet tarvitsemaan. Jotain hankintoja täytyy aina tehdä, jotta olo olisi mukavaa. Minun oli helppo muuttaa asuntooni, koska huonekalut, astiat (jotain vispilää ja kauhaa lukuunottamatta), liinavaatteet ja siivousvälineet olivat jo täällä valmiina. Kylpyhuoneeseen kaipasin kuitenkin lokerikkoa tms suihkutarvikkeita varten. Kaupasta niitä olisi saanut vaikka minkälaisia, mutta tuntui turhalta kuluttaa 20-30€ tarvikkeeseen, jota en taas myöhemmin tarvitse enkä voi ottaa mukaan Suomeenkaan. Kysyin eräältä paikalliselta ystävältä, onko Jerusalemissa kierrätyskeskusta, sillä meillähän löytää kaikkea kätevää pienellä rahalla juuri niistä. Ei ollut, Israelissa ei harrasteta niitä. (Yhden pienen kirpputorin kyllä löysin Jaffakadun liepeiltä.) Täällä kierrätetään kaikki roskalavojen avulla! Niiden päälle jätetään usein vaatepusseja, astioita, huonekaluja, elektroniikkaa, vaikka mitä. No, mahdollisuudet ovat kyllä aika pienet, että kukaan heittäisi pois ehjää kylpyhuone-lokerikkoa, pyörillä ja vielä sopivaa lavuaarini alle juuri minun taloni läheisyydessä olevalle roskalavalle. Hämmästykseni oli suuri kun saavuin kotiin eilen illalla: roskalavan vieressä seisoi juuri sellainen korisarja, joka sopi minulle! Vain yhden korin jalka oli viallinen, mutta se ei olisi muutenkaan sopinut, lokerikko olisi ollut liian korkea. Herran huumoria, ja huolenpitoa!

"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu." Ps 23:1  Siunattua sapattia!

UUTISOINTIA

31.12. kirjoitin uutisesta "Jesus making headlines" mittavasta nettikampanjasta, jossa messiaanisia uskovia haastateltiin juutalaisuuden ja kristillisen uskon kiperimmistä kiistakysymyksistä. Nyt "Israel Today"- nettijulkaisu ilmoitti, että kampanja on peruttu, johtuen ääriuskonnollisten protestoinnista ja vakavista uhkauksista boikotoida kyseistä nettifirmaa. Taloudellisen hävikin pelosta haastattelusarja vedettiin pois netistä. Ääriortodokseilla on suuri valta maassa ja he vastustavat ennenkaikkea kristittyjä ja kaikkia yrtityksiä vaikuttaa omiin uskomuksiinsa, mitä helposti pidetään käännyttämisenä. IT:n artikkeli mainitsi, että harva firma pystyy vastustamaan ääriliikkeiden boikottia taloudellisesti tai muuten heidän mustalle listalle joutumista.
Tämä on esimerkki siitä hengellisestä taistelusta, mitä maassa käydään. Myös Jeesus oli elämässään jatkuvasti juuri uskonnollisten fariseusten ja kirjanoppineiden painostuksen ja vainon kohteena. Tässä yksi syy siihen, miksi esirukoukset ovat erityisen tärkeitä maan puolesta ja varsinkin silloin kun uutta ollaan aloittamassa hengellisellä kentällä.

TARINOITA II

"Kiitetty olkoon Herra joka päivä. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme." Ps 68:20 (Engl käännös sanoo: "Kiitetty olkoon Herra, joka päivittäin kantaa taakkamme, Jumala, joka on pelastuksemme."

Eräänä päivänä Punaisesa Matossa  oli käymässä nuori, vähän yli 30-vuotias nainen. Hän  oli tutustumassa työhön ja istuessamme kahvilla hän kertoi tarinansa.
Hän oli kotoisin Kanadasta, äiti oli juutalainen, isä ei. Vanhemmat erosivat ja äiti muutti USAn puolelle isän jäädessä Kanadaan. Tytär halusi tehdä alijan Israeliin, mikä ei ollut äidin mieleen, mutta tyttö lähti kuitenkin. Hän kävi armeijan vapaaehtoisena, mutta joutui sitten väärälle tielle, sekaantui huumeisiin ja muuhun laittomaan. Jäätyään kiinni, hänet lähetettiin pois maasta takaisin USAhan ja tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen. Suoritettuaan tuomionsa hän päätti "sovittaa" tekonsa ja (omien sanojensa mukaan) "tehdä jotain todella hyvää ja merkityksellistä elämälllänsä".  Hän päätti lähteä Syyriaan ja Irakiin sotimaan ISIStä vastaan Kurdi-armeijan joukkoihin! Pari vuotta sodittuaan ja koettuaan sodan kauheudet hän tajusi, että tämä ei sittenkään ollut häntä varten ja hän palasi Israeliin. Jossain vaiheessa tällä paluumatkalla hän kohtasi Jeesuksen ja tuli uskoon. Hän sai luvan palata Israeliin vain sillä perusteella, että oli sotinut oikealla puolella joukkoja. Karut vuodet niin vankilassa kuin armeijan joukkohaudoissa ovat vaatineet veronsa ja jättäneet syvät haavat. Mutta tärkeintä on, että usko Jeesukseen, joka voi parantaa haavat ja luoda kaiken uudeksi, on löytynyt. Toivotan hänelle Jumalan armon läsnäoloa ja juurtumista siihen, paranemista! Hänen tarinansa oli paikallisten uutisten otsikoissa jonkin aikaa. (Nyt huomasin, että artikkeli oli poistettu nettisivulta.) Tämänkaltainen uutisointi ja julkisuus eivät välttämättä edistä vastauskoontulleen, rikkinäisen nuoren parantumista.

Toinen tarina, joka minulla on ollut paljon mielessä on Marian. Hänen tarinansa olenkin jo kertonut joissakin yhteyksissä, mutta se on niin ihmeellinen, että kerron sen vielä tässäkin. Mariaa en koskaan tavannut, mutta minulla oli etuoikeus osallistua hänen hautajaisiinsa joitakin vuosia sitten. Olin juuri saapunut Israeliin yksin yölennolla ja majoituin KolBaMidbar-seurakunnan silloisessa toimistossa. Pastori Antony herätti minun aamupäivällä ja kertoi, että piti lähteä hautajaisiin. Seurakuntalainen yli 80-vuotias vanhus oli kuollut aamulla ja maan tavan mukaan hautajaiset olivat samana päivänä. Marian perhe, hänen nuorempi veljensä ei hyväksynyt sisaren liittymistä kristilliseen kirkkoon ja vaati juutalaisia hautajaisia. Niin haudalla seisoi rabbi sukulaisten kanssa ja toimitti hautajaismenot, me muut seurakuntalaiset vähän taaempana. Kun hän oli lopettanut, hän viittasi kädellään meille kohteliaasti ja pyysi jatkamaan. Rabbi sukulaisten kanssa poistui paikalta ja me jäimme rukoilemaan ja laulamaan. Haudalle ei täkäläisen tavan mukaan lasketa kukkia, vaan pieniä kiviä hautapaaden reunoille.
Marian tarina oli julkaistuna myös lehdissä.
Hän oli natsi-Saksan aikoihin n 14-vuotias nuori tyttö. Eräänä päivänä natsiarmeija saapui hänen kyläänsä Ukrainassa ja keräsi kaikki juutalaiset, kymmeniä perheitä paikalliseen luostariin. Olemme kaikki varmasti lukeneet ja nähneet dokumentteja näistä hirmuteoista, joita Ukrainassa tehtiin, kun maan juutalaisväestö tuhottiin lähes kokonaan. Muutaman päivän kuluttua kaikki miehet koottiin ja johdettiin pellolle kaivamaan suurta kuoppaa, myös Marian isä oli tässä joukossa. Päivän lopulla kuopan kaivaneet ammuttiin siihen kuopan reunalle. Naiset ja lapset olivat vuorossa seuraavaksi. Kun heitä haettiin luostarista, väki joutui kävelemään pitkää käytävää, jossa oli nunnien kammioiden ovia. Maria kulki eteenpäin pikkuveli käsipuolessaan ja matkalla hän välillä hiljaa kokeili ovien ripoja, ovatko ne lukossa. Kaikki olivat. Mutta sitten tuli yksi, joka olikin auki! Kenenkään huomaamatta Maria pujahti veljen kanssa pimeään varastohuoneeseen ja piiloutui. Äiti ja muut lapset vietiin kuopan reunalle ja he kokivat saman kohtalon kuin tuhannet muut. Maria odotti veljensä kanssa pimeän tuloon ja sitten yritti ulos kammion kapeasta ikkunasta. N 5-vuotias pikkuveli pääsi vääntäytymään kaltereiden välistä, mutta Maria oli jo iso ja hänelle se oli vaikeaa. Jotenkin hän kuitenkin sai itsensä ulos ja he juoksivat läheiseen metsään piiloon.
Maria ja pikkuveli sinnittelivät muutaman päivän ilman ruokaa, mutta sitten tyttö tajusi, että heidän oli saatava apua. He kulkivat joen rantaan, jossa oli kolme taloa. Maria rukoili sydämestään, että Jumala johdattaisi heidät taloon, jossa heitä ei annettaisi ilmi natseille. Talossa, jonka ovelle he kolkuttivat, asui uskova monilapsinen perhe. Perheen äiti ymmärsi heti, mistä oli kyse, ja otti lapset sydämellisesti vastaan. Hän vannotti omia lapsiaan olemaan kertomatta kenellekään uusista asukkaista, ja viisaita kun olivat, yksi lapsista oli aina vartiossa pihalla ja ilmoitti heti, jos sotilaita oli näkyvissä. Silloin Maria ja veli piilotettiin suuren uunin pankolle piiloon. Näin kului sota-aika. Sodan jälkeen tämä hyvä uskova nainen adoptoi Marian ja pikkuveljen ja hankki heille uudet passit. Aikuiseksi tultuaan Maria veljensä kanssa muutti Israeliin. Hän oli tässä kodissa asuessaan löytänyt uskon Jeesukseen, uskon, joka säilyi hänellä elämän loppuun saakka.
Näitä holokoustista selvinneitä vanhuksia on vielä muutama tuhat jäljellä Israelissa, heillä on jokaisella oma, ihmeellinen pelastustarinansa.
Jeesus on tullut päästämään vangitut vapaiksi, sitomaan särjetyt sydämet ja antamaan iloöljyä murheen sijaan. (Jes 61:1-3). Vain hänellä on valta se tehdä. Hän on se, joka voi vapauttaa katkeruudesta, lohduttaa ja luoda kaiken uudeksi. Antaa takaisin syöjäsirkan tuhoamat vuodet!

TARINOITA I

Sanotaan, että Israel on kansojen sulatusuuni. Eri maista eri aikoina muuttaneet "olim"it ovat kaikki tuoneet mukanaan omat tapansa ja kulttuurinsa, ruokansa ja pukeutumistyylinsä. Ei ole olemassa vain yhden näköistä juutalaista.  Harideilla, sefardeilla, ashkenaaseilla ja falasheilla (Etiopian juutalaisilla) on kaikilla omat tapansa ja asunsa, jotkin peräisin vuosisatojen takaa, kuten Itä-Euroopasta muuttaneiden ashkenaasien isot karvahatut, joita käytetään kesäkuumallakin. Heillä kaikilla on erilaiset ajatukset uskosta ja sen harjoittamisesta, elämästä ja yhteiskunnasta. Jotkut ultarortodoksit eivät halua tunnustaa Israelin valtiota ollenkaan, eivätkä halua elää sen lakien mukaan. He odottavat Messiasta ja tämän mukanaan tuomaa valtakuntaa. Sitten ovat vuosikymmeniä sitten maahan muuttaneet kristityt, nunnat, munkit, armenialaiset, tietysti arabit, tavalliset turistit ja satunnaiset kävijät, jotka kaikki lisäävät katukuvan värikkyyttä. Pukeutumistyylejä on yhtä monta kuin ihmistäkin. Ja heillä jokaisella on oma ainutlaatuinen tarinansa.



 

Israelissa tapaa usein mielenkiintoisia ihmisiä yllättävissä tilanteissa.
Eräänä päivänä  törmäsin Christ Churchin kahvilassa Canon Andrew Whiteen, kuuluisaan monia kirjoja kirjoittaneeseen, ja entiseen Canterburyn piispan edustajaan ja Bagdadin piispaan. Hän on kiistanalainen henkilö monessa mielessä. Hän tekee huomattavaa avustustyötä myös palestiinalaisten keskuudessa ja on mukana erilaisissa kansainvälisissä rauhanneuvotteluissa johtotasolla. Hän joutui lähtemään Bagdadista turvallisuussyistä, monien tappouhkausten takia, joita hän ja hänen perheensä saivat. Tarkemmin ilmaistuna, en törmännyt häneen, vaan kättelimme, erään ystävän esittelemänä. Hän istui kahvilan pöydän ääressä kuin kuningas, ihmisjoukon ympäröimänä. En kuitenkaan ehtinyt siinä hetkessä tutustumaan häneen sen paremmin.

Yksi mielenkiintoisimmista Israelissa tapaamistani henkilöistä ja rakas ystäväni KolBaMidbar-seurakunnassa on 86-vuotias Ella. Tutustuin Ellaan heti ensimmäisellä matkallani yli 10v sitten. Hän tulkkasi silloin usein kokouksessa englannista venäjäksi, oli mukana kun ryhmä lauloi Jaffa-portilla ja jakoi lentolehtisiä muiden mukana. Kun voimat eivät enää riittäneet kadulla oloon, hän hoiti monien ihmisten sieluja puhelimitse. Ja nyt kuuntelee myös kokoukset puhelimen välityksellä. Ella on kaikella tavalla seurakunnan tärkeimpiä jäseniä ja hänen intonsa auttaa, keskustella ihmisten kanssa ja jakaa uskoaan on esimerkillistä. Hänen huumorintajunsa on vertaansa vailla. Olin kerran katsomassa Ellaa sairaalassa. Hän halusi kertoa aidon venäläisen vitsin. Hän kuiskasi minulle suupielestään: "Ei tätä kuitenkaan muut ymmärrä kuin sinä!" Venäläisen sielunmaailman ymmärtäminen vaatii kuulemma erityistä  taitoa. Ja tosiaan, vain me kaksi nauroimme hänen vitseilleen! Hän pyysi seurakuntalaisia tuomaan sairaalaan hengellistä materiaalia, jota voi antaa muille sairaille. Näin hän samoin nyt kotiin sidottuna invalidina jakaa kirjoja naapureilleen. Ellan tarina on todellinen sankaritarina. Ella kasvoi juutalaisessa perheessä ja sai uskonnostaan huolimatta hankittua itsellen hyvän koulutuksen, mikä ei aina ollut niin itsestäänselvää Neuvostoliiton aikana. Hän asui Moskovassa, jossa hän toimi usean vuoden menestyvänä juristina. Vakavan seurustelusuhteen katkeaminen n 40-vuotiaana johti hänet syvään masennukseen ja lääkkeiden väärinkäyttöön. Viimein epätoivoissaan hän otti yhteyden psykiatriin, jolta toivoi apua vaikeassa tilanteessaan. Hän saikin avun, mutta ei terapiasta vaan uskosta, johon kristitty psykiatri hänet johdatti. Masennus parani ja lääkkeet jäivät. Energisenä toiminnan ihmisenä hän liittyi Jews for Jesus (Juutalaiset Jeesukselle)- kansainväliseen järjestöön ja toimi sen Moskovan osaston johtajana useita vuosia ennen alijan tekoa Israeliin vuonna 2000. Muuttoa ennen Ella sai kokea molempien silloin jo yli 80-vuotiaiden vanhempiensa uskoontulon.

Lopuksi vielä pieni poliittinen sarjakuva, joka ei oikeastaan liity mihinkään muuhun, paitsi  Israeliin.
 - Kahden valtion ratkaisu ei tule toimimaan!
 - No mikä sitten toimii?
 - 24 valtion ratkaisu!
  - Ja se tarkoittaa mitä?
 - 23 arabivaltiota vain tunnustavat yhden juutalaisen
 valtion. Se on niin helppoa!

AAMEN!

LIIKENTEESTÄ, SÄÄSTÄ JA MUUTAKIN KÄYTÄNNÖLLISTÄ

Liikennekulttuuri Israelissa ja erikoisesti Jerusalemissa on aivan omaa luokkaansa. 

Jerusalemissa asuu n 809 000 asukasta (luku vuodelta 2012). Ruuhka-aikoina vaikuttaa siltä että he kaikki ovat liikkeellä yhtä aikaa. Bussit kiitävät hurjaa vauhtia kapeita katuja, jalankulkijat loikkivat bussien välissä, jalkakäytävät ovat tungokseen saakka täynnä kansaa. Bussiverkosto onkin melko kattava, osa busseista on myös tavallista pidempiä "haitari-busseja". Noin kuusi vuotta sitten valmistunut kevytraitiolinja, joka kulkee viiden minuutin välein ja halkaisee koko keskustan n 25 kilometrin matkallaan auttaa huomattavasti ruuhka-aikojen tungosta. Muutaman kerran ollessani kaupungilla raitiolinja oli pysähdyksissä 15-30 min. Syy ilmoitettiin taululla ja kuulutuksessa: este raiteilla. Kaikki katselivat toisiaan huolestuneina. Joskus se este on ollut autolla-ajo pysäkille ihmisjoukkoon tai kiven heittäminen junan ikkunaan. Terrorismin uhka on aina taustalla mielessä.

Yksityisautoilijoiden määrä on huomattava, ja mäkisillä, ahtailla kaduilla ajaminen vaatii tarkkuutta ja taitoa. Suuri osa autoja onkin kärsinyt kolhuja, mikä näkyy niiden etu-ja takapuskureissa. Muuten autokanta vaikuttaa melko uudelta. Ajovauhti on hurjaa ja merkkiääntä käytetään herkästi, niin osoittamaan mielipidettä, kuin varoittamaan tulosta huonosti näkyvään risteykseen. Ajotyyli on myös aika "omapäistä"; todistin juuri muutama päivä sitten, miten kapealla kadulla, jossa bussit juuri-juuri pääsivät toistensa ohitse ja liikenne mateli etanan vauhtia ruuhkassa, muutama henkilöautoilija päätti yhtäkkiä muuttaa suuntaa ja teki u-käännöksen rauhassa siinä kaiken kaaoksen keskellä. Torvet kyllä soivat raivokkaina mielenosoituksena, mutta kaikki pitivät sitä kuitenkin aivan normaalina! Monet isoimmista kaduista ja valtaväylät ulos kaupungista ovat neli-kaistaisia. Uusia massiivisia siltoja rakennetaan kukkuloille uusimpiin lähiöihin menevien teiden tueksi. Jerusalemiin konkreettisesti "noustaan" melko jyrkkää mäkeä ylös vuorenrinnettä. Näkymät ovat aivan huikeat niin päivällä kuin yöllä, jolloin kotien valot tuikkivat kukkuloilla kuin helminauhat pimeydessä. Tel Aviviin matkustaessa aina vähän jännittää sitä, miten painava kaasujalka kuskilla sattuu olemaan.

Tel Avivin ja Jerusalemin välillä kulkeekin, virallisen bussilinjan lisäksi, 10-hengen sherut-minibussi, joita lähtee Tel Avivin bussiasemalta ilman aikataulua aina kun auto on täynnä, ja samoin Hanevim-kadulta Jerusalemista. Matka maksetaan (24shekeliä, n 6€) lähettämällä kuskille rahat auton jo ollessa liikkeellä. Jos istut takapenkillä, muut matkustajat välittävät rahat kuskille ja samoin vaihtorahan sinulle takaisin. Sama käytäntö toimii Tel Avivin pikkubusseissa. Niissä matka maksaa 6,9 shekeliä. Yhteisölllisyyttä tässäkin asiassa! Busseissa syntyy myös helposti keskusteluja aivan vieraiden ihmisten kanssa. Kaikki tuntuvat olevat uteliaita siitä, mikä on kunkin tuonut Israeliin.


Uuden vuoden päivänä Israel koki ensimmäisen kunnollisen talvimyrskynsä. Lunta tuli pohjoisessa Galilean alueella lähes puoli metriä. Jerusalem välttyi lumelta toistaiseksi, mutta sadetta saatiin rankasti kolme päivää. Tuuli puhalsi puutarhakalut kumoon, hetkittäin satoi rakeita ja tummanpuhuvalta taivaalta kuului ukkosen jyrinää. Ulkona pihalla tavallisesti asustava vahtikoira, kaunis saksanpaimenkoira Ginger oli myös päässyt lämmittelemään sisälle. Ikävä lisähaitta on makuuhuoneeni vuotava ikkuna. Ikkuna on itseasiassa tiivis, mutta rappaus sen alla vuotaa vettä, samoin ikkunan alla sijaitseva sähköpiste. Lattialta löytyi lätäkkö eräänä aamuna herätessäni. Homeongelmia tulevaisuudessa! Muuten asunto on suhteellisen mukava. Ainakin verrattuna toisten kokemuksiin. Yhdellä ystävälläni ei tule lämmintä vettä ollenkaan, vaikka hänen vuokraamansa asunto on kerrostalossa. Toisella lämpötila oli ainakin 5 astetta alempana kuin minun 16+ astettani. Otin ensimmäistä kertaa käyttöön lisävillahousut, ranteenlämmittimet ja villahameen, jota olin säästänyt pahan päivän varalle. Nyt oli se paha päivä!
Parempia säitä ja aurinkoa odotellessa!