Hän oli kotoisin Kanadasta, äiti oli juutalainen, isä ei. Vanhemmat erosivat ja äiti muutti USAn puolelle isän jäädessä Kanadaan. Tytär halusi tehdä alijan Israeliin, mikä ei ollut äidin mieleen, mutta tyttö lähti kuitenkin. Hän kävi armeijan vapaaehtoisena, mutta joutui sitten väärälle tielle, sekaantui huumeisiin ja muuhun laittomaan. Jäätyään kiinni, hänet lähetettiin pois maasta takaisin USAhan ja tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen. Suoritettuaan tuomionsa hän päätti "sovittaa" tekonsa ja (omien sanojensa mukaan) "tehdä jotain todella hyvää ja merkityksellistä elämälllänsä". Hän päätti lähteä Syyriaan ja Irakiin sotimaan ISIStä vastaan Kurdi-armeijan joukkoihin! Pari vuotta sodittuaan ja koettuaan sodan kauheudet hän tajusi, että tämä ei sittenkään ollut häntä varten ja hän palasi Israeliin. Jossain vaiheessa tällä paluumatkalla hän kohtasi Jeesuksen ja tuli uskoon. Hän sai luvan palata Israeliin vain sillä perusteella, että oli sotinut oikealla puolella joukkoja. Karut vuodet niin vankilassa kuin armeijan joukkohaudoissa ovat vaatineet veronsa ja jättäneet syvät haavat. Mutta tärkeintä on, että usko Jeesukseen, joka voi parantaa haavat ja luoda kaiken uudeksi, on löytynyt. Toivotan hänelle Jumalan armon läsnäoloa ja juurtumista siihen, paranemista! Hänen tarinansa oli paikallisten uutisten otsikoissa jonkin aikaa. (Nyt huomasin, että artikkeli oli poistettu nettisivulta.) Tämänkaltainen uutisointi ja julkisuus eivät välttämättä edistä vastauskoontulleen, rikkinäisen nuoren parantumista.
Toinen tarina, joka minulla on ollut paljon mielessä on Marian. Hänen tarinansa olenkin jo kertonut joissakin yhteyksissä, mutta se on niin ihmeellinen, että kerron sen vielä tässäkin. Mariaa en koskaan tavannut, mutta minulla oli etuoikeus osallistua hänen hautajaisiinsa joitakin vuosia sitten. Olin juuri saapunut Israeliin yksin yölennolla ja majoituin KolBaMidbar-seurakunnan silloisessa toimistossa. Pastori Antony herätti minun aamupäivällä ja kertoi, että piti lähteä hautajaisiin. Seurakuntalainen yli 80-vuotias vanhus oli kuollut aamulla ja maan tavan mukaan hautajaiset olivat samana päivänä. Marian perhe, hänen nuorempi veljensä ei hyväksynyt sisaren liittymistä kristilliseen kirkkoon ja vaati juutalaisia hautajaisia. Niin haudalla seisoi rabbi sukulaisten kanssa ja toimitti hautajaismenot, me muut seurakuntalaiset vähän taaempana. Kun hän oli lopettanut, hän viittasi kädellään meille kohteliaasti ja pyysi jatkamaan. Rabbi sukulaisten kanssa poistui paikalta ja me jäimme rukoilemaan ja laulamaan. Haudalle ei täkäläisen tavan mukaan lasketa kukkia, vaan pieniä kiviä hautapaaden reunoille.
Marian tarina oli julkaistuna myös lehdissä.
Hän oli natsi-Saksan aikoihin n 14-vuotias nuori tyttö. Eräänä päivänä natsiarmeija saapui hänen kyläänsä Ukrainassa ja keräsi kaikki juutalaiset, kymmeniä perheitä paikalliseen luostariin. Olemme kaikki varmasti lukeneet ja nähneet dokumentteja näistä hirmuteoista, joita Ukrainassa tehtiin, kun maan juutalaisväestö tuhottiin lähes kokonaan. Muutaman päivän kuluttua kaikki miehet koottiin ja johdettiin pellolle kaivamaan suurta kuoppaa, myös Marian isä oli tässä joukossa. Päivän lopulla kuopan kaivaneet ammuttiin siihen kuopan reunalle. Naiset ja lapset olivat vuorossa seuraavaksi. Kun heitä haettiin luostarista, väki joutui kävelemään pitkää käytävää, jossa oli nunnien kammioiden ovia. Maria kulki eteenpäin pikkuveli käsipuolessaan ja matkalla hän välillä hiljaa kokeili ovien ripoja, ovatko ne lukossa. Kaikki olivat. Mutta sitten tuli yksi, joka olikin auki! Kenenkään huomaamatta Maria pujahti veljen kanssa pimeään varastohuoneeseen ja piiloutui. Äiti ja muut lapset vietiin kuopan reunalle ja he kokivat saman kohtalon kuin tuhannet muut. Maria odotti veljensä kanssa pimeän tuloon ja sitten yritti ulos kammion kapeasta ikkunasta. N 5-vuotias pikkuveli pääsi vääntäytymään kaltereiden välistä, mutta Maria oli jo iso ja hänelle se oli vaikeaa. Jotenkin hän kuitenkin sai itsensä ulos ja he juoksivat läheiseen metsään piiloon.
Maria ja pikkuveli sinnittelivät muutaman päivän ilman ruokaa, mutta sitten tyttö tajusi, että heidän oli saatava apua. He kulkivat joen rantaan, jossa oli kolme taloa. Maria rukoili sydämestään, että Jumala johdattaisi heidät taloon, jossa heitä ei annettaisi ilmi natseille. Talossa, jonka ovelle he kolkuttivat, asui uskova monilapsinen perhe. Perheen äiti ymmärsi heti, mistä oli kyse, ja otti lapset sydämellisesti vastaan. Hän vannotti omia lapsiaan olemaan kertomatta kenellekään uusista asukkaista, ja viisaita kun olivat, yksi lapsista oli aina vartiossa pihalla ja ilmoitti heti, jos sotilaita oli näkyvissä. Silloin Maria ja veli piilotettiin suuren uunin pankolle piiloon. Näin kului sota-aika. Sodan jälkeen tämä hyvä uskova nainen adoptoi Marian ja pikkuveljen ja hankki heille uudet passit. Aikuiseksi tultuaan Maria veljensä kanssa muutti Israeliin. Hän oli tässä kodissa asuessaan löytänyt uskon Jeesukseen, uskon, joka säilyi hänellä elämän loppuun saakka.
Näitä holokoustista selvinneitä vanhuksia on vielä muutama tuhat jäljellä Israelissa, heillä on jokaisella oma, ihmeellinen pelastustarinansa.
Jeesus on tullut päästämään vangitut vapaiksi, sitomaan särjetyt sydämet ja antamaan iloöljyä murheen sijaan. (Jes 61:1-3). Vain hänellä on valta se tehdä. Hän on se, joka voi vapauttaa katkeruudesta, lohduttaa ja luoda kaiken uudeksi. Antaa takaisin syöjäsirkan tuhoamat vuodet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti