Nuorena, kun olin vasta löytänyt uskon, ihailin suunnattomasti nunnia, jotka olivat luopuneet omasta elämästään ja pyrkimyksistään, ja pyhittäytyneet kokonaan rukoukselle ja toisten palvelemiselle. Olen vieläkin sitä mieltä, että monet heistä tekevät mahtavaa, pyyteetöntä työtä itseään säästämättä köyhien parissa, perustavat kouluja, sairaaloita ja muita laitoksia alueille, jotka muuten olisivat ilman näitä palveluja, kristillisen sanoman ohella. Ajatellaan vaikka edesmenneen Äiti Theresan seuraajia Intiassa. Olen myös myöhemmin tutustunut joihinkin nunniin, lähinnä juuri Israelissa, mm Öljymäellä sijaitsevan birgittalaisluostarin johtavaan abbedissaan, joka oli asunut Suomen Turussa 8 vuotta. Jossain vaiheessa unelmoinkin nunnaksi ryhtymisestä. Sitten huomasin, ettei tarvitse olla nunna voidaksesi rukoilla, tutkia kirjoituksia ja palvella Jumalaa monilla tavoilla.
Eilen pääsin käymään varmaan kauneimmassa paikassa, missä olen Israelissa vuosien aikana vieraillut. Se oli myös Öljymäellä, jossa aivan vuoren huipulla sijaitsee vanha venäläinen ortodoksiluostari. Kirkon torni on yksi kolmesta tornista, jotka näkyvät kauas Öljymäen siluetissa. Luostari on tunnelmallinen paikka, rakennettu 1870-luvulla. Se on kokenut monia vaiheita turkkilaisten, brittien ja nyt viimeksi palestiinalaisten naapureina. Luostarissa asuu nykyään 49 nunnaa monista maista. Heidän pääelinkeinoinaan ovat oliivien kasvatus, ikonimaalaus ja käsityöt. Luostarin puutarhassa asuvat myös rauha ja harmonia. Ehkä eiliseen tunnelmaan vaikuttivat myös kaunis kesäinen auringonpaiste, nurmikon vihreys usean päivän sateiden jälkeen, kukkivat mantelipuut ja ruusut, sekä luostarirakennusten yksinkertainen kauneus. Vuorelta avautuu mahtava näköala Vanhaan Kaupunkiin Kidronin laakson vastakkaisella rinteellä. Kirkko, Jeesuksen taivaseen astumisen muistoksi rakennettu, oli kaunein ortodoksikirkko, mitä olen nähnyt! Se oli valoisa ja kirkkain maalauksin koristeltu, väreinä vallitsivat valkoinen, kirkas sininen ja kulta. Kirkossa vietettiin juuri jonkun hautajais-muistojuhlaa, siellä laulettiin ja rukoiltiin.
Ajoin Öljymäelle kaupungin ehkä parhaan oppaan kanssa taksilla. Tapasimme puistokäytävällä Äiti Serafimin, iloisen ja tyynen, hoikan n 40-vuotiaan naisen (miksiköhän nunnat ovat aina iloisia?), jonka opas-ystäväni tunsi jo ennestään. Kuulumiset vaihdettiin, mutta koska äidillä oli jo kiire jumalanpalvelukseen (sillä olimme myöhässä tapaamisestamme), emme saaneetkaan esittelykierrosta luostarialueella. Katselimme ympäriinsä vain omin päin. Oppaani kertoi myöhemmin äiti Serafimin tarinan. Hän on kotoisin Venäjältä ja entiseltä ammatiltaan näyttelijä, vieläpä aika kuuluisa sellainen! Erilaiset tilanteet saivat hänet tekemään täyskäännöksen elämässään ja hän päätyi elämään hiljaisesti ja vaatimattomasti luostarissa. Ihmeellistä oli, että hänen aviomiehensä tuli samaan lopputulokseen omalla kohdallaan, ja hän meni myös (toiseen) luostariin munkiksi!
Käytyämme vielä naapuriluostarissa, jo paljon aikaisemmin rakennetussa, sekä kurkistetttuamme aidan takaa ristiretkeläisten aikaista kappelia, jonka muslimi-valloittajat olivat myöhemmin muuttaneet moskeijaksi, palasimme auringon laskiessa kaupunkiin arabibussilla. Kaikki kolme yllämainittua paikkaa oikeastaan kilpailevat siitä, mikä paikka on oikeasti se kohta, josta Jeesus kerran nousi taivaaseen pilvessä. Luultavasti se ei ollut mikään näistä, vaan aivan joku muu. Varmaa kuitenkin on, että se tapahtui tällä mäellä, ja yhtä varmaa se, että Hän tulee kerran takaisin, samaan paikkaan aivan konkreettisesti, hallitsemaan valtakunnassaan, jonka pääkaupunki on Jerusalem.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti