Keskustelin erään ystäväni kanssa kerran siitä, miten erilaisilta israelilaiset nuoret vaikuttivat verrattuina suomalaisiin nuoriin. Me molemmat olemme työskennelleet paljon nuorten parissa, minä opettajana ja hän kouluterveydenhoitajana, joten meillä on ehkä jonkinlaista näkökykyä lasten ja nuorten maailmaan. Nuoret täällä vaikuttavat iloisilta, sosiaalisilta, hyväkuntoisilta. He antavat paikan bussissa vanhemmalle henkilölle, tai auttavat ajotielle eksyneen näkörajoitteisen takaisin turvallisesti jalkakäytävälle, kuten näin yhtenä päivänä tapahtuvan. Täältä puuttuvat kokonaan erilaiset radikaalit, meillä katukuvaa hallitsevat nuorison alakulttuurit, kuten gootit, ja muut harrastuksiin ja elämäntapoihin liittyvät nuorison pukeutumistyylit. Valtaosa nuorista näyttää tavallisilta, reippailta nuorilta. Kadulla ei myöskään näy liian isoissa housuissa, huppari silmille vedettynä kulkevia masentuneita nuoria miehiä, joista jo päälle näkee, että viimeiset vuorokaudet on vietetty tietokoneella pelaten, joiden elämä on eksynyt virtuaalimaailmaan, meillä niin yleinen näky. Älä käsitä minua väärin, ei täällä kuljeta jälkijunassa tietotekniikan alueella: jokaisella ihmisellä on kyllä älypuhelin kädessään bussissa ja junassa, nuorella ja vanhemmalla, ja sitä näppäillään tai siihen puhutaan! Mutta ehkä tekniikka ei kuitenkaan ole saanut ihan sellaista sijaa ihmisten elämässä, kuin meillä.
Osittain tilanne johtuu ehkä täkäläisten nuorten pakollisesta armeijapalveluksesta, joka on pojilla 3 vuotta ja tytöillä 2 vuotta. Se on tarpeeksi pitkä aika hyvän kunnon ja itsekurin hankkimiseen sekä sosiaalisuuteen oppimiselle. Kaikki eivät osallistu aseelliseen palvelukseen, voit valita myös siviilipalveluksen jossain sosiaalialan laitoksessa tms. Armeija kouluttaa nuoria myös oman maan historian ja (raamatun) perinteiden tuntemisessa ja arvostamisessa. Usein näkee bussilastillisittain nuoria sotilaita museoissa, kuten Israel Museon arkeologisella osastolla taannoin oppimassa Israelin esihistoriasta, tai vuorella, jossa Daavid löi Goljatin oppimassa raamatunhistoriaa. Kaikki tärkeitä asioita ja auttavat kansallisen identiteetin rakentumisessa! Armeija auttaa myös tulevaisuuden työpaikan hankkimisessa ja siitä saa pisteitä opiskelupaikkaa hakiessa. Kun elämiseen ja taisteluun olemassaolosta kuluu niin paljon energiaa ja ajatuksia, ehkä kyllästymiseen ja näköalattomuuteen ei yksinkertaisesti ole aikaa.
Matkustin yhtenä päivänä Tel Avivista isolla bussilla Jerusalemiin ja viereeni sattui vanha eläkeläisrouva. Hän aloitti keskustelun sanomalla, että hyvä, kun istuit siihen viereen, hän ei ketään miestä olisi siihen halunnutkaan! Sitten keskusteluun yhtyi myös vanhempi arabi-pariskunta, joka istui käytävän toisella puolella. Mies alkoi ystävällisesti pyytämään kuskia laittamaan ilmastointia pienemmälle, kun minun tuli kylmä ja vedin huivia hartioille. Pariskunta pyyteli minua jo kotiinsa Abu Goshiin vierailemaan, ja mutta minun piti kieltäytyä, koska olen pian palaamassa kotimaahan. He vakuuttivat olevansa täysin Israelin puolella ja rakastavansa Israelia, ja uskonkin sen, sillä Abu Gosh oli niitä harvoja arabikyliä Israelissa, jotka olivat israelilaisten puolella itsenäisyyssodassa. Vanha rouva vieressäni myötäili heitä ja tulkkasi kaiken, sillä arabipariskunta puhui vain hepreaa, ja tietysti arabiaa. Rouva mainitsi myös, kun nuorista tuli puhe, että he oppivat sosiaalisiksi, koska Israelissa nuoret kasvatetaan olemaan vapaaehtoisia monissa tehtävissä, auttamaan vanhuksia lauantaisin, ym. Se kuuluu myös heidän uskonnon harjoittamiseensa. (Tämä liittyy ylläolevaan kappaleeseen.) Sitten keskusteluun yhtyi myös takana istuva n 50-vuotias mies, joka innostui kun kuuli, että olen Suomesta. Hän oli kieltenopettaja ja lukenut paljon Suomea koskevaa tietoa. Hän tiesi myös että Suomesta käy paljon ihmisiä Israelissa, myös vapaaehtoisina. Hän oli huolissaan siitä, miten suomalaiset ylipäätänsä selviävät kaamoksesta masentumatta. Tällaisia hauskoja keskusteluja voi syntyä aivan ex tempore bussissa tai missä tahansa!
Kirjoitin viimeksi erilaisista retkistä, joita olen tehnyt taidenäyttelyyn ja museoon. Mutta ei elämäni täällä kuitenkaan ole pelkkää retkeilyä! Sunnuntaina, ennen Yad Vashemin käyntiä kävin viemässä muutaman vaateavustuspaketin äidille, johon tutustuin pari viikkoa sitten. Perheen tilanne on vaikea. Kuusihenkinen perhe yrittää elää isän palkalla, josta 4/5 kuluu vuokraan. Ruokaan, muista tarpeista puhumattakaan, jää tuskin mitään. Viides lapsi on syntymässä kuukauden kuluttua. Kun kävin heidän kotonaan ensimmäisen kerran, järkytyin, vaikka olin osannut varautua tilanteeseen. Kunnollisia sänkyjä lapsilla ei ollut, kolme nukkui samalla sohvalla. Mitään vuodevaatteita ei myöskään ollut, peittoina toimivat räsyt.
Sosiaaliturva on Israelissa täysin riittämätöntä, vaikka kenenkään ei tulisi nähdä nälkää. Uskonnollisten juutalaisten keskuudessa on kunnia-asia antaa omastaan vähempiosaisille. Laupeuden harjoittaminen on osa jumalanpalvelusta. Katsotaan, ettei kenenkään pitäisi olla osaton esim sapattiateriasta. Kokonaisia leipiä voidaan jättää aidalle köyhien saataville, naapureita kutsutaan aterialle. Tähän perustuu myös maanviljelyksen sääntö, jota on noudatettu vuosituhansia: köyhille jätetään osa pelloille ja puutarhoihin, osa, jonka he voivat vapaasti kerätä. (Tästä on esimerkki Raamatussa Ruutin kirjassa.) Virallisen köyhyysrajan alapuolella eläviä perheitä, lapsia ja vanhuksia on Israelissa kuitenkin paljon. Kouluruokailua, joka on meillä Suomessa niin suuri asia, ei ole ollenkaan. Lapset lounastavat omilla eväillä, jos niitä on kotoa antaa. Puute näkyy myös niissä monissa soppakeittiöissä, joita on noussut eri puolille kaupunkia. Olen ollut kahtena perjantaina mukana erään seurakunnan järjestämässä ruokailussa, jossa kolme kertaa viikossa jaetaan ruoka n 100-150 hengelle. Lisäksi he saavat mukaansa ruokatarvikepussin ja vaatteita vaatejakelusta, jos tarvitsevat.
Äidit palaavat yleensä töihin heti vauvan ollessa n 2 kuukauden ikäinen, yhden työssäkävijän palkalla ei elä. Äitiysloma (täydellä palkalla) on kolme kuukautta ja osan siitä voi ottaa ennen vauvan syntymää. Ilmaista matkustusoikeutta liikennevälineissä vaunujen kanssa kulkevalle ei myöskään ole, olen useasti nähnyt, kun äiti, ehkä vielä usean lapsen kanssa nousee keskiovesta bussiin, jättää lapset siihen ja lähtee maksamaan matkaa täpötäydessä bussissa kuljettajalle. Palkkataso on alhainen, minimipalkka n 900€, vuokrat kuitenkin lähes kolmanneksen kalliimmat kuin meillä.
Yksi syy talouden huonoon tilanteeseen on valtion huimat puolustusmenot, jotka ovat Israelille välttämättömät. Viime syksynä alkanut terroriaalto on lisännyt näitä kuluja. Syyskuun jälkeen Jerusalemissa on ollut 41 tahallista ajoneuvolla ajoa bussipysäkeillä odottavien ihmisten päälle. Nyt melkein jokaisen bussipysäkin ympärille on pystytetty betonisia turvapilareita. Pieni asia sinänsä, mutta rikkana rokassa.
Israelia painostetaan olemaan käyttämättä kovia otteita terroristeja kohtaan. Kysyisin samaa Ranskan presidentti Francois Hollandilta: "Miksi käytitte niin kovia otteita terroristeja kohtaan Pariisissa syksyllä 2015?" Kukaan maailmassa ei kyseenalaista heidän toimiaan. Israelilla on samoin oikeus ja vastuu puolustaa omia kansalaisiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti