sunnuntai 14. helmikuuta 2016

YSTÄVÄNPÄIVÄ JA PARHAAN YSTÄVÄN MÄÄRITELMÄ

Tänä Ystävänpäivänä tein retken Jerusalemin holokoast-museoon Yad Vashem'iin. (Yad Vashem tarkoittaa "muistoa ja nimeä", kirjaimellisesti "käsi ja nimi".) Se on  Toisen Maailmansodan aikana kuolleen yli 6 miljoonan juutalaisen, joista 1/4 oli lapsia, muistolle rakennettu muistomerkki ja museo. Museoon on kerätty dokumenttien ja historiallisten faktojen lisäksi selviytyjien kertomuksia tapahtuneesta, sekä kaikkien tunnettujen uhrien nimet. Raitiovaunupysäkiltä museoon on noin puolen kilometrin kävely kaunista varjoisaa kävelytietä pitkin Hertzelin vuoren rinteellä. Kävelytiellä, jota reunustavat havupuut, männyt, seetrit ja katajat, voi tuntea raikkaan havujen tuoksun kesällä ja talvella. Yad Vashemin portilta johtaa toinen polku ylös Hertzelin vuorelle, jossa sijaitsevat Israelin valtion perustajien, mm Theodor Hertzelin  ja kuuluisimpien kenraalien haudat. Hautausmaa on yksi tärkeimmistä kansallisista muistomerkeistä.  Kyltti polun alkupäässä muistuttaa, että matka kuvaa symbolisella tavalla Israelin valtion syntymää katastrofin jälkeen ja uutta elämää krematorioiden tuhkasta.




Museon yksi tehtävä on informoida ja kertoa II Maailmansodan tapahtumista ja kauheuksista, joita Euroopan juutalaisväestö sai kokea natsien vainoissa, jotta vastaavaa ei koskaan enää tapahtuisi. Museossa oli tänäänkin suuria koululais- ja sotilasryhmiä muiden kävijöiden joukossa. Asiantuntijat kiertävät ympäri maailmaa pitämässä luentoja antisemitismistä ja internetin kautta saa tärkeää tietoa mm kouluja ja muita yhteisöjä varten.
Tuntuu käsittämättömältä, että Hitlerin kaltainen henkilö pääsi valtaan ja sai valtaansa monet valtionpäämiehet ja johtajat, sai oppinsa arjalaisen rodun ylivertaisuudesta läpi valtiollisessa agendassaan ja aiheutti niin valtavan tragedian koko Euroopassa. Vastaavia diktaattoreita on ollut hänen jälkeensäkin ja tälläkin hetkellä elää, pienemmässä mittakaavassa. Kansan asenteita ja ajatuksia muokattiin vuosien kuluessa, uusia direktiivejä julkaistiin, kunnes suurelle osalle kansaa oli itsestään selvää, että juutalaiset olivat kaiken pahan alku ja juuri. Harvat korottivat vastustavan äänen, uskovienkaan joukossa, kunnes oli liian myöhäistä. Voisiko vastaava tapahtua uudestaan?
Valtiota ei määrittele vain se, mitä se tekee, vaan myös se, mitä se sietää. (Kurt Tucholsky, saksanjuutalainen esseisti)

Juutalaisilla on oikeus omaan maahansa jo pelkästään sen perusteella, mittä II Maailmansodan aikana tapahtui. Vaikka sillä tietysti on myös lukuisia muita historiallisia syitä asuttaa isiensä alueita, syitä, joista Jumalan lupaukset eivät suinkaan ole pienimpiä.

Viikko sitten kävin myös Israel Museossa, sen taideosastolla ja näinkin paljon mielenkiintoista. Berliini Ennen II Maailmansotaa-näyttelyn satoa:


























Berliini-näyttelyn lisäksi museossa oli myös postikortteja sadanvuoden aikana, erikoisesti Uuden Vuoden toivotuksia, joissa hyvin kuvastui ajan henki ja vallitseva kulttuuri. Tässä muutamia parhaimpia esimerkkejä:


Todellisen ystävyyden tunnusmerkkejä on, että ystävä saa toisen tuntemaan olevansa tärkeä, arvostettu ja hyväksytty. Ystävyys on kallisarvoinen asia, vaalitaan sitä! Parhaan ystävän määritelmän kertoi kerran eräs viisas mies, joka ei ainoastaan puhunut vaan myös toimi sanojensa mukaan: "Suurempaa rakkautta ei ole kuin sillä, joka antaa henkensä ystävänsä puolesta."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti