Viikkoa aikaisemmin, Av-kuun 9. päivä (Teisha B'Av) on murheen ja katumuksen päivä ja tällöin on tapahtunut monia suuria katastrofeja juutalaisten elämässä, mm
- molempien temppeleiden tuho (I temppeli v 421eKr, ja II temppeli v 70jKr)
-vakoojien paluu Luvatusta Maasta negatiivisen raportin kera
- v 1095 Ensimmäinen ristiretki alkoi, jossa 10 000 juutalaista tapettiin pelkästään ensimmäisen kuukauden aikana
- v 1290 juutalaisten karkoitus Englannista
- v 1492 Espanjan ja Portugalin inkvisiittio karkoitti juutalaiset Iberian niemimaalta
- v 1914 Britania ja Venäjä julistivat sodan Saksalle ja I maailmansota alkaa
- v 1942 Varsovan geton kuljetukset Treblinkan keskitysleirille alkavat
- v 1989 Irak vetäytyy neuvotteluista Kuvaitin kanssa ja sota alkaa
- v 1994 pommin räjäytys AMIA- juutalaisten kulttuurikeskuksessa Buenos Airesissa tappaa 86 ja haavoittaa 300 ihmistä.
Viikkoa myöhemmin on ilon ja rakkauden juhla, eli elämä voittaa taistelujen jälkeen! Päivää vietetään monien kieltojen ja kirousten poistamisen kunniaksi. Mm Jumala oli vannonut, että kapinallinen sukupolvi, joka ei uskonut Jumalan lupauksiin ja hänen uskollisuuteensa, tulisi kuolemaan erämaassa. Juuri Tu B'Av päivänä huomattiin 40 vuoden jälkeen, että nyt kansa oli valmis astumaan eteenpäin ja vanha sukupolvi oli kadonnut. Myös monia perintöjä ja avioliittoja heimojen kesken koskevia säädöksiä ja rajoituksia poistettin juuri Tu B'Av- päivänä.
Tällä juhlaviikolla on Jerusalemissa ollut lämmintä ja puistot täynnä puiden alla vilvoitttelevia perheitä. Missä vain on suihkulähde tai vettä, siellä on myös lapsia, jotka nauttivat vedessä leikkimisestä. Eräänä päivänä minulla oli muutama tunti aikaa ja vietin sitä suuressa Itsenäisyyspuistossa kaupungin keskustassa. Puisto sattui olemaan sinä iltapäivänä täynnä perheitä: isät pelasivat lasten kanssa jalkapalloa, lennättivät leijoja tai sytyttelivät retkigrillejä. Äidit vahtivat pienimpiä puistoon rakennetun solisevan puron rannalla. Yksi ortodoksiperhe n kuuden lapsen kanssa käveli ohitseni ja kipapäinen isä yhtäkkiä puhutteli minua. Vastasin, että en oikein puhu hepreaa ja hän vain hymyili. Tajusin, että hän oli vain ihmetellyt, miksi istuin penkillä yksin, kun kaikki muut olivat perheidensä keskellä. Ja outoa se olikin, huomasin, että puiston sadoista ihmisistä ainoastaan minä olin yksin! Se ei kuitenkaan tuntunut pahalta, sillä minun perheeni on muualla ja minulla on lisäksi ystäviä, jotka ovat läheisiä kuin perheenjäsenet.
Lasten leikkejä katsellessani ajattelin, miten pienestä lapset iloitsivat: ei tarvita kuin vähän nurmikkoa, vettä ja muutama keppi, niin lasten ilolla ei ole rajoja, mielikuvitus lähtee liikkeelle ja monia leikkejä keksitään!
Rukoilin niiden maailman lasten puolesta, joille tätäkään ei ole annettu, joita aikuiset riistävät, käyttävät hyväksi työvoimana tai seksuaalisesti, joilta on riistetty lapsuus. Lapset ovat tärkeitä Jumalan valtakunnassa. Heidät on annettu meille lahjaksi; suojeltaviksi, rakastettaviksi, hellittäviksi. Kuinka suuri tuleekaan olemaan niiden tuomio, jotka yhden näistä pienistä viettelevät harhaan tai tuhoavat. Parempi olisi, että myllynkivi sidottaisi heidän kaulaansa ja heidät heitettäisi mereen, sanoo Jeesus.
Vanhan hengellisen laulun sanat alkavat näin: "Onpa taivaassa tarjolla lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat, kultakruunut ja valkeat vaatteetkin, harput, joilla he soittelevat." Ja uskon, että siellä on myös puroja, joissa kahlata, nurmikkoa, jolla levätä ja monia sylejä, käsiä, jotka rakastavat ja paljon naurua, riemua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti